Kirjoittaja on Helsingin yliopiston poliittisen historian emeritusprofessori.
enkin jälkeen kun sotilasdiktatuuristaan toipuvan Kreikan oli 1981 onnistunut päästä tulevan EU:n, Euroopan yhteisön jäseneksi, sitä pidettiin kauas Euroopan takapihaan kuuluvana. Lahjonta, pankkiskandaalit, valtion suhteeton velkaantuminen, jopa maahanmuuttajien salakuljetus varjostivat pitkään sen klassista kuvaa demokratian syntymämaana. Akropoliin juurella viime kuussa Kreikan johdolla allekirjoitettu EU:n laajentumissopimus tarjonnee merkin, että maassa osataan olla eurooppalaisia myös valtiomiestasolla.
Vielä tämän vuoden alussa, Kreikan otettua vuorollaan vastatakseen yhteisön puheenjohtajuudesta, Ateenassa sanotaan häivähtäneen rimakauhun, miten selvitä EU:n uudistumis- ja laajentumiskriisien myötä kasautuneista ongelmista. Edellisen hallituksen jäsen, jonka tapasin viime syyskuussa Dublinissa Eurooppa-seminaarissa, kuvaili kauhistuneena mahdollisuutta, että Kreikka joutuisi puheenjohtajamaana välikäteen Irakiin valmistellun hyökkäyksen vuoksi ja saisi uhrata hyvät arabisuhteensa.
Eurooppa-asioita nykyisessä hallituksessa hoitava ministeri Anastasios Giannitsis myönsi minulle Ateenassa antamassaan haastattelussa, että Irakin kysymys oli osoittautunut 16-17.4. pidetyssä huippukokouksessa "poikkeuksellisen vaikeaksi ja arkaluonteiseksi". Hänen mukaansa jäsenvaltioiden välillä oli "peruseroja siitä, miten tasapainottaa ja käytännössä hoitaa yhteisömaiden ja USA:n välisiä suhteita". Lisättäköön, että julkisuudesta normaalisti huolehtivalle pääministeri Tony Blairillekin tuli niin kiire lähtö kotiin, ettei ehtinyt pitää lupaamaansa lehdistötilaisuutta enempää kuin osallistua historialliseen yhteiskuvaan.
Viisikymppinen taloustieteen professori Giannitsis, jota pääministeri Kostas Simitis tuntuu pitävän eräänä lähimmistään, edustaa oman Ateenan-suurlähettiläämme sanoin "parhainta Kreikkaa". Hänkään ei epäröinyt muistuttaa, että viimeisimmän huippukokouksen merkitys perustui huolellisiin valmisteluihin.
"Uuden Euroopan" nimen amerikkalaisilta saaneet nyt hyväksytyt jäsenvaltiotkin oli saatu etukäteen taivutettua yhteisiin kompromisseihin, niin etteivät ne ryhtyneet sooloiluillaan sotkemaan tärkeitä varsinkin EU:n tulevaisuuskonventtia koskevia periaatekeskusteluita. Kreikalla on toki siinäkin yhteinen intressi muiden pienten jäsenmaiden kanssa, ja se pelkää että keskusteluun palataan vielä sen puheenjohtajuuskauden aikana, jollei muuta niin ulko- ja puolustuspolitiikan osalta.
Eräs asia, mistä kreikkalaiset ovat erityisen hyvillään, on kreikankielisen Kyproksen tasavallan hyväksyminen EU:n jäseneksi Turkin kykenemättä sitä estämään. Ankaran uusi islamilaisväritteinen hallitushan on vakuuttanut, ettei saaren turkkilaisen osan jättäminen ratkaisun ulkopuolelle ole sille enää kuten edeltäjilleen sodan syy. Giannitsis leimaa silti Turkin suhtautumisen Kyproksen EU-jäsenyyteen kielteiseksi ja pitää sen tulevaisuuden aikeita epäselvinä. Kysymys on, mitä Turkki saattaa yrittää, jos sen omaa hyväksymistä yhteisön jäseneksi jatkuvasti pitkitetään.
Järjestysvalta suhtautui Ateenassa päättäväisesti mutta rauhallisesti mellakoitsijoihin, jotka hyökkäsivät huippukokouksen aikana sodanvastaisten vastalauseiden varjolla palavin bensiinipulloin poliisia, pankkeja ja kreikkalaisia katutason liikkeitäkin vastaan valiten silti erityiskohteikseen juuri uusitun Grande Bretagne hotellin (Iso-Britannian), British Airwaysin lentotoimiston ja Yhdysvaltain suurlähetystön.
Irakin sodanvastaiset tunteet purkautuivat vielä seuraavana viikonloppuna Missolonghissa Kreikan vapaussodan muistojuhlassa, missä esiintyneille Englannin ja Yhdysvaltain virallisille edustajille buuattiin. Suurempaa huolta herättää Ateenan julkaisu- ja kirjakauppayhdistyksen päätös kieltää Britannian osallistuminen sen 9.5. avattaville kirjamessuille: "Kuinka me kreikkalaiset, jotka olemme käyneet niin kovan taistelun kansallisesta itsenäisyydestämme", päätöstä perustellaan, "voimme kutsua brittejä, jotka ovat yhdessä amerikkalaisten kanssa hyökänneet Irakiin polkien maahan itsenäisen valtion suvereenit oikeudet?"
Parin kuukauden kuluttua päättyvän EU:n puheenjohtajuuden jälkeen ateenalaisia jää jännittämään ensi vuonna pidettävien olympialaisten tai pikemminkin niiden valmistelujen onnistuminen. Vieraillessani hiljattain Polyponnesoksen Olimpiassa siellä mutistiin avoimesti, miksi kisoja ei ole ryhdytty järjestämään niiden alkuperäisellä 3000 vuoden takaisella kilpakentällä, missä ei ole jäljellä paljon muita alkuperäisiä rakennelmia kuin olympiatulen alttari.
Ateenan alueenkin kilpailurakennelmien uusiminen ja täydentäminen ovat osoittautuneet pelottavan työläiksi. Vaikka valmistelujen rahoittamiseksi on saatu runsaasti kansainvälistä ja Brysselinkin rahaa, myöhästely, lahjonta ja käsitys, että kisavaroja voidaan melko vapaasti käyttää muiden tykötarpeiden kuten liikenneyhteyksien parantamiseen, ovat sekoittaneet aikataulun.
Kun Karaiskasin jalkapallostadionin rakentamisesta päästiin viime tingassa pari viikkoa sitten yhteisymmärrykseen, hanketta ympäristösyistä vastustanut kaupunginjohtaja määräsi puhtaanapitolaitoksen kuormurit tukkimaan rakennusmaalle johtavat tiet, ettei töitä päästäisi aloittamaan.
Yli miljoonan ihmisen, joka viidennen ateenalaisen, poistuessa huhtikuun lopulla vietetyn ortodoksisen pääsiäisensä aikana pääkaupungista sen katutöiden runtelemat valtaväylät, kuten Kisifias-puistokatu, olivat pakahtumaisillaan autovirroista.
Katujen samoin kuin Piraeuksen satamaan johtavan yhdysradan rakentaminen on vasta alullaan. Käydessäni sen jälkeen Marathonissa näin omin silmin, että muinaisen taistelukentän reunamat olivat vielä sietämättömien (lähiravintoloistakin kärrättyjen) jätevuorten peitossa ja sen keskelle suunnitellun soutustadionin toteuttaminen alkutekijöissään.
En ole tavannut ikänäni paikkaa, missä historiaa ollaan kohtelemassa siivottomammalla tavalla kuin mitä Marathonissa on tapahtunut - vieläpä kaikki - pyhän urheilun varjolla.
Kreikka ei ole toki ensimmäistä kertaa kisoja kyydissä ja selvinnee niistä kuten on selvinnyt tekstistään Euroopan unionissa - ryhdistäytymällä, kuten tämä itsetunnostaan varma kansa on osannut tehdä niin monta kertaa aikaisemmin.