Tanskan kausi EU:n johdossa oli hyvin haasteellinen. Alkava Kreikan puheenjohtajuus näyttää etukäteen katsoen vähemmän vaativalta välivaiheelta.
Tanska hoiti työnsä Euroopan unionin puheenjohtajana hyvin. Pohjoismaisen tehokkaasti ja itsestään ääntä pitämättä tanskalaiset paneutuivat tehtäviinsä ja välttivät karikot Kööpenhaminan huippukokouksessa joulukuussa. Tämä turvasi sen, että EU:n tärkeä laajeneminen saattaa jatkua suunnitelmien ja aikataulujen mukaan.
Usein on niin, että maan koko ei suinkaan takaa sen onnistumista EU:n johdossa. Pieni maa pystyy usein suurta helpommin keskittymään varsinaisiin asioihin. Moni muistelee vieläkin kauhulla Ranskaa ja sen kauden päättänyttä Nizzan kokousta, jossa tärkeää sopimusta viimeisteltiin kaoottisissa tunnelmissa. Mutta helpolla ei kukaan pääse; puheenjohtajuus on aina iso haaste mille maalle tahansa.
Puheenjohtajana vuodenvaihteesta aloittava Kreikka kuuluu unionin pienten maiden sarjaan. Jäsenmaista Kreikan maantieteellinen perspektiivi on omanlaisensa; sen rajanaapureista yksikään ei kuulu unioniin, ja sen suhde jäseneksi pyrkivään Turkkiin on ollut hyvin hankala.
Etukäteen näyttää kuitenkin siltä, että Kreikan kyvyt eivät pääse puntariin läheskään samalla tavalla kuin Tanskalle tapahtui. EU:n kehitys etenee sykäyksittäin, ja nyt on eräänlaisen välivaiheen aika - ainakin puheenjohtajan näkyvää roolia koskien.
Brysselissä tapahtuu tänä aikana senkin edestä, kun perustuslakiluonnosta valmistelevan konventin työ tulee loppusuoralleen. Sen on määrä olla valmiina kesäkuussa, ja ehdotusten voi odottaa olevan pääaiheena Thessalonikin huippukokouksessa juhannuksena. Tuolloin tulee todennäköisesti tehtäväksi tärkeitä päätöksiä jatkosta ja hallitusten välisestä konferenssista, mutta itse konventin työ etenee Kreikasta riippumatta.
Sama pätee unionin itälaajenemisen ratifiointeihin, joiden aikataulu on jäsenmaiden eikä puheenjohtajan vastuulla. Kreikalla on kuitenkin tässä omat tavoitteensa: se aikoo edistää lähialueellaan olevien Romanian ja Bulgarian neuvotteluita ja saada myös viittä Länsi-Balkanin maata niin lähelle unionia kuin mahdollista puheenjohtaja-aikanaan. Juuri siinä on yksi maan tärkeimmistä tavoitteista, mutta lähellekään päätöksiä ei puolen vuoden aikana edetä.
Suhtautuminen Turkkiin olisi saattanut olla hankala kysymys, mutta Kööpenhaminan päätösten jälkeen Kreikan ei tarvitse yrittää ajaa tässä asiassa ratkaisuja. Kyproksen kysymys sen sijaan saattaa nousta vielä vahvasti esiin, ja yleisestä kansainvälisestä tilanteesta voi tietysti seurata mitä vain.
Tanskan toiminta jätti osin jopa vaikutelman, että Kööpenhaminassa haluttiin putsata pöytää jo seuraajankin varalta. Esimerkiksi pohjoisen ulottuvuuden toimintaohjelmasta tehtiin Tanskan johdolla jo nyt hyvin valmiinoloinen luonnos, eikä Kreikalle jää paljon muuta tehtävää kuin ottaa se vastaan. Näyttää siltä, että vastuuta pohjoisen ulottuvuuden tulevaisuudesta ei haluttu jättää vain Välimeren suunnalle.
Kreikka on nyt neljättä kertaa unionin puheenjohtaja. Suomen muistissa on hyvin etenkin omien jäsenyysneuvotteluiden loppuvaiheeseen sijoittunut Kreikan kausi, jonka tehokkuudessa monen mielestä olisi ollut toivomisen varaa. Jos yllätyksiä ei tule, nyt alkava puheenjohtajuus saattaa silti sujua jo 20 EU-vuoden tuomalla rutiinilla. Paljon suurempi ja haastavampi ponnistus maalle on järjestää vuoden 2004 kesäolympialaiset Ateenassa.