Kreikan poliittinen sekamelska kertoo surullisen tarinan epätoivoisista yrityksistä hallita talouden kaaosta. Synkän pinnan alla kulkee toinenkin valtavirta, joka on melkein vielä pelottavampi. Kansanvalta tuottaa itsetuhoista politiikkaa, demokratia lamautuu kun itse aiheutettu katastrofi pitäisi torjua.
Talouskaaoksen torjunta on ilmeisesti epäonnistunut Kreikassa ainakin, ja sen valtiollinen järjestelmä on luhistumassa. Samalla tiellä tuntuu olevan myös Italia. Länsimaisen sivistyksen syntysijat ovat Euroopan unionin musta aukko.
Demokratian käyttövoimana on ihmisten vallanhalu ja turhamaisuus. Parlamentteihin, paikallispolitiikkaan ja virkapaikoille pyrkijöitä riittää. Alun perin jalona tarkoituksena piti olla kilvoittelu siitä, kuka pääsee palvelemaan yhteisöä ja osaa tuottaa sille eniten hyviä ratkaisuja.
Kuvio on kääntynyt eurooppalaisissa Välimeren maissa irvikuvakseen, eikä se kiepsaus ole meilläkään kovin kaukana. Näkyvien asemien tavoittelu ei olekaan pyrkimystä yhteiskunnalliseen hyvään vaan arvo sinänsä. Demokraattista prosessia käytetään vallan kahmimiseen populistisilla tempuilla seurauksista välittämättä.
Välimeren maiden talouskaaos syntyi pohjimmiltaan siitä, että poliitikot tekivät kansaa ihastuttavia päätöksiä riippumatta siitä, oliko siihen varaa vai ei. Niin pääsi valtaan, ja kun jatkoi samaa rataa, myös pysyi vallassa.
Sitten ilmeni, että rahaa ei ollutkaan ja velka pitäisi maksaa. Katastrofin aiheuttaneet poliitikot yrittivät velkojien vaatimuksesta aloittaa säästökuurin. Mutta raivostuneet ihmiset eivät suostukaan kansan tahdon mukaisesti aiheutetun sekamelskan siivoamiseen, vaan alkavat rikkoa ikkunoita ja polttaa autoja.
Kreikan kansa äänesti ensin valtaan typerät poliitikot, sitten se hyväksyi heidän hölmön toimintansa ja lopuksi se yrittää estää näin syntyneen älyttömyyden korjaamisen. Tähän asti on ollut niin, että kun tyhmyyksiä tehdään kansan valtuuksin, siitä ei seuraa kenellekään mitään. Nyt on toisin.
Ylivelkaantumisen mustaan aukkoon osittain omasta syystään ajautunut kansa joutuu alistumaan kauheasta saneerausohjelmasta aiheutuvaan hätään, kurjuuteen, ehkä nälkäänkin. Sen ainoa vaihtoehto on konkurssi ja täysi kaaos, joiden vaikutukset ovat täsmälleen samat.
Monet velkakriisimaat ovat sentään hyväksyneet unionin sanelemat saneerausohjelmat. Kreikka yritti kuitenkin ensin kieltäytyä kokonaan, ja venkoilee vieläkin. Ei tee mieli ajatella, mitä Italia mahtaa tehdä kun se kohta on saman kuilun partaalla.
Kaiken kukkuraksi Kreikassa yritettiin kuitata kansanäänestyksellä katastrofi, joka oli syntynyt vaaleissa saadun valtakirjan perusteella. Populistisen narutuksen uhriksi joutunut kansa olisi jallitettu ottamaan vastuu naruttajiensa toiminnasta.
On erittäin ymmärrettävää, että jokainen inhoaa sydämensä pohjasta talouskriisin vaatimaa hevoskuuria, joten oli ilmeistä, että kansan suuri enemmistö äänestäisi saneerausohjelmaa vastaan. Sellaista ratkaisua ehdottanut pääministeri yritti houkutella kansaa vielä katastrofaalisempaan tilanteeseen kuin se, johon poliitikot olivat sen jo johdatelleet Joudutaan todellisen tuhon tielle jos kuvitellaan, että toimiva ulospääsy moninkertaisesta umpikujasta löytyisi kansanäänestyksen kautta. Siinähän lopullinen päätös työnnetään sinne, missä käytössä olevista vaihtoehdoista tiedetään vähiten ja ratkaisu tehdään tunnekuohun varassa menettelyllä, jonka tuloksesta kukaan ei kanna vastuuta.
Demokratian tavoitteena ei ole päätösmenettely, joka noudattelisi taipuisasti kansan mielitekojen ailahteluja. Tarkoituksena on saada politiikan johtoon ihmisiä, jotka pystyvät tuottamaan mahdollisimman usein mahdollisimman järkeviä ratkaisuja.
Kansa ei voi äänestyslipulla etukäteen määrätä, kuinka nämä ratkaisut muotoillaan. Vaalien tarkoituksena on osoittaa, keitä kansa pitää riittävän asiantuntevina ja järkevinä tekemään tarvittavat päätökset. Ja samalla sillä on mahdollisuus antaa lähtöpassit niille aikaisemmissa vaaleissa valituille vallankäyttäjille, jotka ovat osoittautuneet kelvottomiksi.
Demokratian tulevaisuus riippuu siitä, pystyykö se tällä tavalla nostamaan valtaan poliitikkoja, joilla on rohkeutta ja voimaa tehdä myös kansan mielitekojen vastaisia päätöksiä silloin kun niitä tarvitaan.
Suomen itsenäisyysajan historiassa tämä on onnistunut. Monet kansallisen eloonjäämisen varmistaneet ja menestykseen johtaneet ratkaisut ovat päätöksen hetkellä olleet kansan tahdon vastaisia, mutta poliitikot toteuttivat ne silti järkiperäisen päättelynsä perusteella.
Tämä ei ole toiminut ainakaan unioniin kuuluvissa Välimeren maissa. Poliitikoilla ei ole ollut rohkeutta tehdä välttämättömiä epäsuosittuja päätöksiä, eikä kansalla ole ollut voimaa vaihtaa kelvottomat poliitikot parempiin. Tuloksena on kaksinkertainen konkurssi, sekä talouden että demokratian vararikko.
Kreikka ja pian Italiakin ovat ajautumassa tilanteeseen, jollaiset ovat yleensä johtaneet diktatuuriin. On kuitenkin vaikea kuvitella, miten sellaista voisi tapahtua Euroopan unionin sisäpiirissä. Mutta ainakin Kreikassa valtiollinen järjestelmä on toimintakyvytön, eikä Italian tilanne ole paljon sitä parempi. Demokratia ei toimi, ja diktatuuria on mahdotonta kuvitella. Ei voi muuta kuin lyödä hätärumpua ja ihmetellä.
Kirjoittaja on valtiotieteen tohtori, joka toimii vapaana tutkijana ja kolumnistina.