Viime päivien keskusteluissa Kreikasta on tullut Euroopan pahis, joka oli vähällä syöstä koko euroalueen taloudelliseen turmioon. Läheltä koskettavassa turbulenssissa unohtuvat helposti muut lähihistorian tragediat. Ei ole kuin muutama vuosikymmen siitä, kun Tanskan talous oli kuralla, mutta samalla maksettiin 90 prosentin työttömyyskorvauksia. Tanskalaiset totesivatkin, että helvettiin ajetaan, mutta ensimmäisessä luokassa.
Myös ennen niin vauras Argentiina syöksyi maailmanpankin holhoukseen, mutta siitäkin katastrofista se on noussut. Puhumattakaan Islannista, jonka kolmikymppiset pörssihait muutama vuosi sitten olivat ostamassa puolta Eurooppaa.
Kreikka on antanut kuitenkin maailmalle paitsi huolia, myös paljon hyviä asioita, kuten kuvanveiston ja arkkitehtuurin ja tuhansia sanoja maailman kieliin. Me puhumme politiikkaa, filosofoimme, puolustamme demokratiaa ja vastustamme pedofiliaa. Joka päivä me puhumme vähän kreikkaa.
Kävin luennoimassa Thessalonikan yliopistossa ensimmäisen kerran vuonna 1997 ja toisen kerran nyt huhtikuussa. Tämän päivän Kreikka on kokonaan toinen kuin 13 vuotta sitten, jolloin rämisevillä busseilla ajettiin kapeita teitä, joiden mutkissa yliajettujen koirien raadot odottivat hautaamistaan. Se oli kehitysmaa.
Nyt Ateenan kadut on päällystetty, uudenaikainen metro rakennettu, bussit ja raitiovaunut kulkevat ajallaan ja kuulutukset ja valotaulut puhuvat sekä kreikkaa että englantia. Maaseudulla autot ja talot ovat siistejä ja horisonttiin ulottuvien hedelmäpuiden rivistöt suorassa. Kreikka on lyhyessä ajassa lähestynyt Keski-Eurooppaa.
Tämä kaikki on maksanut ja tavalla tai toisella se tullaan maksamaan. Kreikkalaisille se merkitsee, että verot nousevat, eläkeikä kohoaa, palkkoja jäädytetään ja julkista sektoria supistetaan - tuntuuko tutulta? Ylivelkaantuminen on vaarallista niin yksityiselle kuin yhteisöllekin, sillä maksuvaikeuksien sattuessa muut tulevat ja päättävät, mitä tehdään. Kreikkalaisiltakin tulevat häviämään ne erityisetuudet, jotka muiden maiden kansalaisia tässä maksukriisissä ovat suuresti ärsyttäneet, kuten alhaiset eläkeiät, ulkotyökorvaukset metsureille, eläkkeiden periytyminen naimattomille tyttärille ja ylimääräiset kuukausipalkat jouluna ja pääsiäisenä.
Tosin nämä edut eivät ole niin vieraita olleet muissakaan maissa. Meilläkin Helsingin kaupungin bussinkuljettajat pääsivät aikaisemmin eläkkeelle 55-vuotiaina, samoin alhaisempi eläkeikä oli palomiehillä ja on lentäjillä ja puolustusvoimien henkilökunnalla. Eivätkä monet raskasta rakennustyötä tekevät tänäkään päivänä jaksa 63 vuoteen. Eläkkeet meillä tosin eivät ole periytyneet naimattomille tyttärille, mutta kylläkin leskeneläke on tunnettu. Euroopassa yleinen 13. kuukauden palkka on meillä saanut lomarahan muodon.
Toinen kreikkalaisia kohdannut syytös koskee veronkiertoa ja korruptiota. Erityisesti asianajajia on arvosteltu siitä, että heidän verotettavat tulonsa ovat minimaalisia. Eivät Suomessakaan lakimiehet menneinä vuosina aina niin ahkeria veronmaksajia olleet. Itse auskultoin 1970-luvun alussa Kuopion tuomiokunnassa, jossa kihlakunnantuomarina oli lakitieteen tohtori Tapio Nousiainen.
Hän tuli railakkaan elämänsä puolivälissä uskoon ja päätti, ettei maksamattomien verojen tähden helvettiin mene. Hän marssi verotoimistoon, ilmoitti todelliset tulonsa ja sopi verojen takaisinmaksusta. Näin tämän kokoisen sporttelituomiokunnan todelliset tulot tulivat ilmi, josta kaikki tuomarikollegat eivät suinkaan välttämättä pitäneet.
Korruptio ja sukulaisten suosiminen eli nepotismi on vakava ongelma suuressa osassa maailmaa. Maissa, joissa demokratia ei ole kehittynyt, myös poliittinen valta näyttää periytyvän isältä pojalle. Katsokaamme vaikkapa Filippiinejä, Intiaa tai Pohjois-Koreaa. Perhe on sosiaalinen turvayksikkö maissa, joissa hyvinvointivaltio ei ole kehittynyt takaamaan ihmisten turvallisuutta.
Itseänikin hieman hämmästytti, kun Kreikassa kerrottiin, että vankeusrangaistuksesta voi vapautua maksamalla suuren sakon. Meillähän asia on päinvastoin: maksamattomat sakot yleensä muunnetaan vankeusrangaistukseksi. Kysyin, kuka nämä sakot sitten Kreikassa maksaa? Vastaukseksi tuli: sukulaiset ja ystävät. Tulevan rikollisuuden ehkäisemisen kannalta järjestelmä voi tietysti toimia tehokkaastikin tapauksissa, joissa esimerkiksi vävypoika on appivanhempien rahoilla pelastettu vankilalta. Meillä taas ollaan tavallaan toisessa ääripäässä. Sukulaiset ja ystävät harvoin tulevat enää pelastamaan pulassa olevaa.
Taloudellisissa romahduksissa surullista on myös se, että usein kriisien aiheuttajat ja niistä hyötyjät ovat eri ihmisiä kuin laskujen maksajat. Kun Englanti otti käyttöön terroristilait turvatakseen kansalaistensa talletukset kaatuvissa islantilaispankeissa, eräs nainen Reykjavikin mielenosoituksessa ilmaisi asian kantamalla kylttiä, jossa luki: Minä en ole terroristi!
Maailma ei tähänkään taantumaan lopu, mutta Kreikka voi jälleen opettaa jotakin. Esimerkiksi sen, että järkevä politiikka ja hyvä hallinto on tärkeää ja Aristoteleen korostama kohtuullisuus hyvän elämän ohjeena pätee edelleen. Ja jos onnellisesti käy, niin kriisi - joka muuten on kreikkaa ja tarkoittaa käänteentekevää muutosta - johtaa eurooppalaiset valtiot tiiviimpään yhteystyöhön ja yhtenäisempään Eurooppaan.
Kirjoittaja on Lapin yliopiston rikosoikeuden professori.