Kreikan op­po­si­tios­sa eri­mie­li­syyt­tä uusien vaalien tar­pees­ta

Kreikassa suurimman oppositiopuolueen Uuden demokratian johtaja Vangelis Meimarakis on saanut tehtävän tunnustella uuden hallituksen muodostamista.

-

Kreikassa suurimman oppositiopuolueen Uuden demokratian johtaja Vangelis Meimarakis on saanut tehtävän tunnustella uuden hallituksen muodostamista. Meimarakis aikoo neuvotella hallituksen muodostamisesta myös eilen pääministerinpaikalta eronneen Syriza-puolueen Alexis Tsiprasin kanssa.

Meimarakisin mukaan uudet vaalit pitäisi mahdollisuuksien mukaan kyetä välttämään. Asiasta on kuitenkin oppositiossa erimielisyyttä, sillä To Potami -puolueen johtajan Stavros Theodorakisin mielestä uutta hallitusta ei saada kokoon nykyisen parlamentin pohjalta.

Hallituskuvioita monimutkaistaa tähän saakka Kreikkaa hallinneen Syriza-puolueen hajoaminen. 25 puolueen kansanedustajaa perustaa uuden puoleen, jonka johtajaksi tulee entinen energiaministeri Panagiotis Lafazanis. Syrizalla on ollut tähän saakka 149 edustajaa 300-paikkaisessa parlamentissa.

Uudesta puolueesta tulee Kreikan parlamentin kolmanneksi suurin ryhmä. Myös tämä uusi puolue on ilmoittautunut halukkaaksi muodostamaan uutta hallitusta.

Jos uutta hallituspohjaa ei löydy kolmessa päivässä, edessä ovat uudet parlamenttivaalit. Ne on järjestettävä 30 päivän kuluessa ilmoituksesta.

Kreikkaa kolmanteen lainaohjelmaan luotsannut Tsipras sanoi, että hänellä on moraalinen velvollisuus asettaa tekemisensä Kreikan kansan arvioitavaksi.

Tsipras sanoi toivovansa, että kreikkalaiset osoittavat vaaleissa tukensa hallituksen linjan jatkamiselle.

Euroopan komission mukaan EU ei ole huolissaan Kreikan lainaohjelmaan liittyvien ehtojen toteutuksesta Tsiparsin eron jälkeen. Komissio muistuttaa, että lainaohjelma on jo hyväksytty Kreikan parlamentissa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä