Euroopan unionissa vietetään tänä vuonna köyhyyden ja syrjäytymisen torjunnan teemavuotta.
Vuosi pantiin Suomessa näyttävästi käyntiin presidentti Tarja Halosen voimin helmikuussa Kemissä.
Sen jälkeen kotimaan köyhistä puhuminen onkin unohdettu. Teemavuoden tavoite nostaa ihmisarvo ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus parrasvaloihin on pitkälti unohdettu. Köyhät sen sijaan eivät ole kadonneet minnekään.
Suomi oli pitkään köyhä maa, eikä naapurusten välillä juuri ollut elintasoeroja. Vauraus kasvoi vähitellen, ja köyhyys jäi lähinnä syrjäytyneiden alkoholistimiesten riesaksi.
Köyhyys ryöpsähti silmille 1990-luvulla, jolloin pitkäaikaistyöttömät, syrjäytyneet ja takausvelkaiset seisoivat leipäjonoissa. Hyvinvointiyhteiskunnan murentuessa syntyi lapsiperheköyhyys, josta jo luultiin päästyn eroon.
Leipäjonot ja ruoka-avun tarve eivät ole kadonneet minnekään. Oulussakin avuntarvitsijoita on enemmän kuin pitkään aikaan. Sata-komitean puolestaan piti ratkaista myös köyhyys, mutta tavoite hukkui jonnekin kolmevuotiseen kompromissipuuroon.
Työttömyys on edelleen suora tie köyhyyteen ja syrjäytymiskierteeseen. Usein muutos elämäntilanteessa kuten avioero, pätkätyö tai konkurssi köyhdyttävät yksilön, kun tulot putoavat ja turvaverkko repeää.
Kaikkien päättäjien suurena huolena pitäisi olla lapsiperheiden köyhyys. Köyhyys on pesiytynyt lapsiperheisiin ja eritoten yksinhuoltajatalouksien arkeen. Köyhien lapsiperheiden määrä on vain kasvanut talouden hyvinä vuosina.
Köyhyys ei ole varsinaista nälkäköyhyyttä. Useimmat tunnistavat ja tunnustavat kuitenkin suhteellisen köyhyyden olemassaolon.
Silti monet suomalaiset elävät hyvin niukoissa oloissa ja myös aineellisessa puutteessa kuten sekin äiti, joka kertoi yleisönosastolla, että lapsille on tarjota vain näkkileipää ja vettä. Itkuhan siinä tulee lukijallekin.
He ovat niitä ihmisiä, jotka eivät kaipaa hyvää tarkoittavia, mutta omahyväisiä neuvoja siitä, miten ruokaa kannattaa tehdä kerralla suuri määrä, miten kirpputoreilta saa edullisia vaatteita, kierrätys kannattaa, kirjastossa voi lukea ilmaiseksi tai että kaupoissa kannattaa hyödyntää punaisella hintalapulla merkityt tuotteet.
Monet yksinhuoltajaperheet ovat työttömyys- ja toimeentuloturvaloukussa. Töitä on vaikea ottaa vastaan, koska päivähoito ei vastaa riittävän joustavasti pätkä- ja silpputyöläisen hoitotarpeeseen. Pienipalkkaisilla ihmisillä palkkatulo jää usein niin alhaiseksi, että työtä ei kannata ottaa vastaan toimeentulo- ja asumistuen menetyksen takia. Kierre on valmis ja siitä on vaikea irrottautua.
Moni muistuttaa, että sosiaaliturvan vastineeksi pitäisi tehdä jotain eikä vain vetää lonkkaa sohvalla. Veronmaksajien keskusliiton toimitusjohtajan Teemu Lehtisen mukaan työnteko on parasta lääkettä köyhyyteen.
Hän on esittänyt vastikkeellista toimeentulotukea ja veronkevennystä pieniin palkkatuloihin työtulovähennyksen muodossa. Näin myös matalapalkkaiset työt tulisivat houkutteleviksi.
Myös vihreän filosofin Osmo Soininvaaran mukaan työ on parasta lääkettä köyhyyteen. Siksi perusturvan tason ei pitäisi olla kovin korkea, koska sen perusteella aivan liian moni voi heittäytyä toimeentulo- ja asumistuen varaan.
Soininvaaran ajattelussa parasta köyhyyden torjuntaa on tulonsiirtojen osoittaminen pienituloisille, jolloin pienetkin palkkatulot lisäävät toimeentuloa.
Täsmätoimet ja räätälöidyt mallit eivät aina istu byrokratiaviidakkoon. Viranomaisten päätöksiä säätelee lainsäädäntö ja tarveharkinnalle jää vain vähän sijaa. Järjestelmien virtaviivaistus ja kannustavuus ovat osoittautuneet harvinaisen kovaksi palaksi järjestelmälle.