Yllättävät menot, vuokra ja laskut, lihaa, kalaa tai vastaavaa proteiinia sisältävä ateria joka toinen päivä, asunnon lämmitys, viikon loma kerran vuodessa, auto, väritelevisio, pesukone, puhelin.
Nuo yhdeksän kohtaa muodostavat EU:n puuteindikaattorin. Jos perheelläsi ei ole varaa noista neljään, koet EU-standardin mukaan aineellista puutetta.
Suomen köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisen verkoston työryhmä maalaa tuoreessa selvityksessään kuvaa suomalaisesta köyhyydestä. Kuva ei ole kaunis.
Puute korostuu kulutusjuhlista mahtavimman painaessa päälle. Kuluttamisen kansalaisvelvollisuutta joudutaan taas lyömään laimin lukuisissa perheissä.
Köyhyyttä punnitaan monin vaaoin. Äärimmäisessä köyhyydessä ravinnon, vaatetuksen ja asumisen vähimmäisedellytykset eivät täyty.
Jatkuvaa vilua ja nälkää ei Suomessa kärsitä. Siitä menee suurin kiitos kolmannen sektorin toimijoille. Julkisen vallan koneistosta kun ei löydy notkeutta ruokkia leipäjonoa.
Yleisesti käytetyn määritelmän mukaan kotitalous on köyhä, kun sen tulot ovat alle 60 prosenttia väestön keskimääräisestä tulosta. Yhden hengen taloudessa köyhyysraja on nyt noin 1 170 euroa.
Tuonkin mittarin luotettavuus on huono. Sitä käytettäessähän köyhyys vähenee, kun kansantalous yskii ja rikkaidenkin tulot laskevat.
Noin määritellen Suomesta löytyy joka tapauksessa noin 650 000 köyhää. Köyhyys koskettaa jotenkin lähes miljoonaa suomalaista.
Suomalaisen Työn Liiton teettämän tutkimuksen mukaan lähes kolmasosa suomalaisista käyttää käsillä olevaan jouluun vähemmän rahaa kuin vuosi sitten.
Kovin suureksi vahingoksi ei voida lukea, jos jokunen hierova tuoli tai kotipanimo jää ostamatta. Moni joutuu kuitenkin tinkimään ruoasta ja hyvinvoinnistaan.
Yhteiskunnan siivellä kiikkuu väkeä joulunakin, tuskin kuitenkaan kovin paksusti voiden.
Vähemmän puhutaan siitä, etteivät kaikki saa heille lakien mukaan kuuluvia tukia ja etuuksia.
Käyttämättä jääneestä toimeentulotuesta koitui kunnille ja valtiolle pari vuotta sitten arviolta yli 600 miljoonan euron säästöt.
Heikko ja sairas ei todellakaan saa Suomessa noin vain sitä, mikä hänelle kuuluu. Jos omat voimat eivät riitä nettikahlailuun ja lomakeviidakossa rämpimiseen, auttajaa ei helposti löydy.
Jokainen omasta tai läheisensä puolesta tukea hakenut tietää, että alusta saakka mennään pitkälti tuurin varassa: millaisen lääkärin kanssa asioit, kuinka osaava ja jaksava virkailija sattuu kohdallesi.
Tukea tarvitsevan pitäisi myös jaksaa selvittää, missä hänen kannattaisi asua.
Esimerkiksi omaishoidon tuen maksuperusteissa kun on kuntien välillä suuria eroja.
Sote-uudistuksen on luvattu kaventavan terveyseroja.
Yksi tie tähän olisi velvoittaa koko terveydenhoito- ja sosiaalipalveluketju huolehtimaan joka käänteessä siitä, ettei kukaan jää ilman hänelle kuuluvaa hoitoa ja tukea.
Suomen köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisen verkoston arvovaltainen työryhmä esittää selvityksensä lopussa keinoja köyhyyden ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi.
Siinä vaiheessa lukijan käsitys köyhyyden iankaikkisesta pysyvyydestä vahvistuu entisestään.
Ehdotuksia lukiessa tulee mieleen populistipuolueen ohjelma. Hyviä ehdotuksia, muttei kerrota, miten ja millä rahalla.
Perusturvaa ja asumistukea pitää korottaa, kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tuotantoa on lisättävä.
Listan paras ehdotus on tässä: ”Työllisyysastetta tulee nostaa työpaikkoja luomalla.”
Niitä odoteltaessa. Hyvää joulua.
Kolumni