Yhteiskunnan ja talouden kehityksestä huolimatta köyhyys on monen suomalaisen arkea tänä päivänä ja tänä jouluna. Lapsiperheiden elinolot ovat kurjistuneet merkittävästi viime vuosina. Kaikki eivät ole selvinneet yhteiskuntaa kouraisseesta lamasta. Ylivelkaantuneet, takausvastuussa olevat ja työttömät vaikeroivat yhä.
Lapsiperheiden köyhyyden syynä ovat työttömyyden ohella pätkä- ja osa-aikatöiden yleistyminen, alhainen koulutustaso ja matala palkkataso. Lisäksi yksinhuoltajaperheet ovat pitkälti riippuvaisia tulonsiirroista. Köyhien perheiden vanhemmilla on myös muita heikompi työmarkkina-asema. Varsinkin naisten asema on läpi uran jatkuvan pätkätyöläisyyden takia heikentynyt.
Suurin osa suomalaisista kannattaa sosiaalipolitiikkaa ja tunnustaa sen merkityksen. Jonkin verran erimielisyyttä on havaittavissa perusturvasta ja ansiosidonnaisista etuuksista samoin kuin verovaroin tai yksityisin vakuutuksin järjestettävästä turvasta.
Perinteisesti tulonjakopolitiikalla pyritään tasaamaan suhdanteita. Keynsiläinen sosiaalipolitiikka lähtee siitä, että tasainen tulonjako varmistaa parhaiten talouskasvua. Toisen oppisuunnan mukaan tuloerot tekevät vain hyvää, eikä tuloerojen kasvu ole ongelmia, sillä talouskasvu auttaa myös kaikkein köyhimpiä.
Suomalainenkin yhteiskunta ja hyvinvointi ovat kuitenkin vakavien haasteiden edessä. Köyhyys, syrjäytyminen, väestön vanheneminen ja maapalloistuminen ovat uhkatekijöitä, joilla voi olla myös ennustamattomia seurauksia. Havainto nyky-Suomen ja 1800-luvun köyhyyden yhtäläisyyksien välillä on shokeeraava. Nykyajan pätkä-, osa-aika- ja silpputyöläisillä sekä ekstraajilla on vastineensa entisajan torppareissa, muonamiehissä, päiväpalkkalaisissa ja kiertävissä kulkumiehissä.
Väkivaltatutkija, professori Heikki Ylikangas on osoittanut, että 1700-luvulta alkanut väestönkasvu ja torpparilaitoksen perustaminen johtivat 1800-luvulla työvoiman ylitarjontaan. Torppareiden ja muonamiesten työmarkkina-asema heikkeni määrä- ja osa-aikaisten työsuhteiden, alenevien palkkojen ja kiristyvän työtahdin myötä.
Väestön toimeentulo heikkeni, ihmiset siirtyivät työn perässä paikkakunnalta toiselle ja työntekijöiden reaaliansiot alkoivat laskea. Aikaa myöten rikollisuus kasvoi ja rosvojoukot mellastivat. Seuraukset olivat kohtalokkaat. Kapinassa 1918 purkautui työväestön turhautuminen yläluokkaa kohtaan.
Ei vaadi suurta mielikuvitusta etsiä yhtymäkohtia tämän päivän yhteiskunnalliseen tilanteeseen ja työelämän koventuneisiin vaatimuksiin. Ilmiötä kiihdyttää globalisaatio, jonka kielteisille puolille ei näytä löytyvän poliittista vastavoimaa. Ylikansalliset suuryritykset siirtelevät ja osittavat työtä ja tuotantoa kuin shakkilaudalla.
Johtaako syrjäytyminen, köyhyys ja kaiken ulkopuolelle jääminen myös meillä väkivaltaisiin purkauksiin ja rikollisuuden kasvuun? Toistaiseksi suurten ihmisryhmien ansiotaso ei ole kokenut samanlaista laskua kuin 1800-luvulla. Merkkejä köyhyyden syvenemisestä ja laajenemisesta on kuitenkin havaittavissa.
Köyhyys ja työttömyys ovat ylisukupolvistuneet. Köyhyydestä syntyy ongelmia sekä maiden sisällä että niiden välillä. Globaaleilla markkinoilla ei näytä olevan malttia tulojen tasaukseen, kestävään kehitykseen ja vastuullisuuteen. Tulevaisuus on pikemminkin epävakaa kuin ennustettava.