Syrjä-Suomen vähäväkisissä kunnissa ollaan paitsi köyhiä, myös kipeitä. Hoitotakuun ja hyvinvointistrategioiden elvyttävä apu ei ehdi entiselle pienviljelijälle, joka ennen aikojaan vanhenneena kuolee diabeteksen ryydittämään sepelvaltimotautiin käristyslautasensa ja kaljamukinsa ääreen.
Esimerkiksi Puolangalla sairastavuus on Kelan kertoimilla laskettuna lähes kaksinkertainen valtakunnan keskiarvoon verrattuna. Muutkin Kainuun kunnat Kajaania lukuun ottamatta ovat synkässä kärkipäässä, kun mitataan kuolleisuutta, työkyvyttömyyttä ja erityiskorvattavia lääkkeitä käyttävien määrää.
Valtion rahamassin vartijat ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että harkinnanvaraista rahoitusavustusta maksetaan toistuvasti samoille kunnille. Suurin osa näistä almun saajista on myös sairastavuuslistojen kärjessä.
Kun köyhyyden syynä on usein kunnan syrjäinen sijainti, väkikato, vanhusten suuri osuus ja sairastavuus, talouden kohentamiseksi ei ole löydettävissä ihmetemppuja. Kuntaliitoksia tarvitaan, mutta kahden tai kolmen köyhän ja sairaan liitto ei puolita erikoissairaanhoidon laskuja tai luo uusia työpaikkoja.
Kulutusmaito on vaihtunut kurriin myös monessa maaseudun ruokapöydässä, mutta vaikka valistus on viritetty ja järki hyvä herätetty, isien ja äitien valinnat kulkevat rasituksena suvuissa vielä pitkään. Kun riiuureissuilla käytiin sukupolvien ajan lähikylässä tai korkeintaan naapuripitäjässä, perityt ominaisuudet rikastuivat. Lempeän luonteen ja sinisten silmien ohella geeneissä kulkevat myös kehoa ja mieltä rasittavat perityt sairaudet.
Vaikka sairastavuustilastot ovat karua luettavaa, kuntia ei kohdella valtion rahanjaossa oikean tilanteen mukaan. Sosiaali- ja terveydenhuollon laskennallisten ja todellisten kulujen ero kasvaa hurjaa vauhtia. Esimerkiksi Kestilässä tuo ero oli toissa vuonna jo 1,5 miljoonaa euroa. Suurusluokasta kertoo se, että samaan aikaan kunnallisveroa kerättiin 2,5 miljoonaa euroa.
Myös Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on laskettu, että niin sanotuissa vanhusväestökunnissa terveydenhuollon todelliset menot ovat eri indekseillä laskettuina huomattavasti suuremmat kuin laskennalliset. Vastaavasti nuoren väestön kunnissa ero on päinvastainen.
Sairaissa kunnissa on kyselty aiheellisesti, eikö sairastavuuden perusteella maksettavissa valtionosuuksissa pitäisi käyttää parasta saatavilla olevaa tietoa. Stakesin ja Kelan keräämiä tilastotietoja hyödyntäen raha ohjattaisiin sinne, missä tarve on suurin.