mirja.niemitalo@kaleva.fi
Talouden hyvästä pohjavireestä ja työttömyyden laskusta huolimatta köyhyyden kasvu ei osoita taittumisen merkkejä. Köyhyydestä on tullut aiempaa pysyvämpää ja köyhät ovat entistä köyhempiä. Leipäjonot eivät ole pelkästään Etelä-Suomen ongelma, vaan myös pohjoisen kaupungeissa ja Oulussa köyhimmän ja vähäosaisimman kansanosan avuntarve on jatkuvaa. Rekallinen ruoka-apua kelpasi jouluaattona Oulussa järjestetyssä vähäosaisten juhlassa. Hädänalaisten avuntarpeen perusteella voisi kuvitella Suomen elävän pula-aikaa, eikä historiansa kukoistuskautta.
Elämisen reunaehdot ovat menneet monilla niin tiukoiksi, että hyväosaisten on turha moralisoida ja täyttää keskustelupalstoja kehotuksilla mennä töihin. Kokoaikaisiin kohtuullisesti palkattuihin töihin ei välttämättä pääse ja sosiaaliturvan tukiloukku ei kannusta riittävästi lyhytaikaisen työn vastaanottamiseen.
Köyhissä perheissä talous suistuu raiteiltaan, jos lapsen silmälasit menevät rikki, auto hajoaa, hammas lohkeaa tai ilmaantuu jokin muu yllättävä meno. Sinä suhteessa kaikkitietävä ylemmyydentunne ei auta, vaan tarvitaan selkeitä poliittisia toimia asiantilan korjaamiseksi.
Tässä suhteessa parannusta toivon mukaan tulee lähivuosina, kun sosiaali- ja terveysministeriössä meneillään oleva tukien ja etuuksien viidakko perataan ja yhtenäistetään kannustavaksi. Uudistus, joka olisi pitänyt tehdä aikaa sitten. Sen sijaan on paikattu tilkkutäkkiä ja kiistelty siitä, ovatko työttömyys- ja toimeentuloturvan varassa elävät ihmiset vain laiskoja, jotka eivät halua tehdä töitä, vai onko järjestelmässä oikeasti puutteita, jotka eivät kannusta työntekoon. Työnteon on aina oltava kannattavaa, eikä niin, että pieni lisätienesti suistaa turvaverkon hajalle.
Erityisen dramaattista on se, että köyhyys on pitkäaikaistyöttömyyden ohella vahvasti mukana köyhimpien lapsiperheiden arjessa. Köyhyys on huomattavan naisistunutta, sillä köyhien naisten yksinhuoltajatalouksien määrä on kasvussa. Ei ole kauan, kun työttömien lapsilta haluttiin viedä subjektiivinen päivähoito-oikeus. Samaa huutoa ei vähään aikaan ole kuulunut rikkaiden lasten subjektiivisesta lapsilisäoikeudesta.
Suurin köyhyysriski on työttömillä ja opiskelijoilla. Myös yksinhuoltajataloudet ovat vaarassa joutua pitkäkestoiseen köyhyyteen, jos toinen tulonsaajista poistuu kuvioista. Pienen kansaneläkkeen varassa elävät, lähinnä ikääntyvät naiset, elävätkin jatkuvassa köyhyydessä. Heidän puolestaan ei puhu kukaan, eivätkä he pidä meteliä itsestään. Lähivuosina myös työttömyyden takia vain pientä työeläkettä saava ikääntyvä väestönosa on vaarassa joutua pitkäaikaisen köyhyyden kurimukseen. Hädänalaisuus ei siis ole poistumassa, pikemminkin päinvastoin.
Rahalla mitattava köyhyys on viimeisen kymmenen vuoden aikana kuitenkin vähentynyt, mutta suhteellinen köyhyys on kasvanut. Useimmilla köyhyyttä kokeneista köyhyys on tilapäistä. Moni meistä on elämänsä varrella joutunut tulemaan toimeen hyvin pienillä tuloilla. Jokainen voi miettiä, millaista elämä olisi, jos nuo niukimmat ajat olisivat jääneet pysyväksi olotilaksi.
Loputtomaan edistysuskoon luottavat suomalaiset eivät välttämättä ole havainneet, että köyhyys ja vähäosaisuus on alkanut periytyä, samoin syrjäytyneisyys. Vauraassa maassa sellaista ei pitäisi sallia. Hyvinvointivaltion perustavoitteisiin tulee edelleen kuulua köyhyyden vähentäminen. Köyhyyden poistamisen avaimet eivät ole pelkässä talouskasvussa. Asia on korjattavissa poliittisilla päätöksillä ja lainsäädännön uudistuksilla. Vain aito tahto puuttuu.