Viime talvena vellonut vaalirahajupakka on säikyttänyt maamme rikkaat siinä määrin, että he eivät aio koskea politiikkaan enää pitkällä tikullakaan. Tunnetuimmilta rahoittajilta, kuten Toivo Sukarilta ja Kyösti Kakkoselta, ei ilmeisesti heru enää senttiäkään kunnallisvaaliehdokkaille, ovatpa nämä minkälaisia maakuntien kehittäjiä tahansa. Rahamiehet ovat yrmyyntyneet kokemuksistaan, joissa menivät sekä rahat että maine.
Miten ihmeessä sitten uudet vaalit rahoitetaan? Vaikka kuntavaaleissa ei rahaa palakaan yhtä paljon kuin eduskuntavaaleissa - saati eurovaaleissa - harvalla ehdokkaalla taitaa olla omasta kupeesta kaivettavana edes muutamaa kymppitonnia. Kun veronmaksajien rahoitukseen ei voi tällaisissa tapauksissa täysin luottaa, eikä lottovoitosta ole mitään takeita, on pakko ruveta keksimään uusia keinoja.
Onneksi sentään joitakin rahoitusmuotoja on jäänyt jäljelle. Esimerkiksi taulujen myynti on osoittautunut kohtalaisen tuottavaksi. Siis pensseli käteen itse kullekin ehdokkaalle, ja taidetta luomaan. Mallia voi katsoa taidekirjoista tai netistä, esimerkiksi hakusanoilla Mona Lisa, Taistelevat metsot tai Guernica. Hintataso on tunnetusti vaalien alla korkeimmillaan, vaikkei maalari olisikaan vallan Rembrandtin veroinen.
Taidepalveluja voidaan myös laajentaa esimerkiksi musiikkiin. Jos ehdokas laittautuu laulamaan surkeasti ja ääni väristen "Siks oon mä suruinenÊ6;", sitä tuskin yksikään äänestäjä ilmaiseksi ohittaa. Vaikutelmaa voi tehostaa vielä ottamalla mukaan posetiivin tai ulvovan koiran.
Hieman kehittyneempi menetelmä on kolehdin keruu, kuten kirkonmenoissa. Kelvollinen, pitkävartinen kolehtihaavi maksaa ehkä muutaman kympin, tai hätätilassa sen voi värkätä vaikka itse, joten luultavasti se ehtii haukkua hintansa vielä ennen vaaleja. Puhetilaisuuksissa kolehti kannattaa panna kiertämään heti alkuun, ennen kuin yleisö ennättää nukahtaa.
Perinteinen rahoitusmuoto on myös tyhjien pullojen kerääminen, joskin siinä pitää olla tarkkana, minkälaisia pulloja kerää. Jos nimittäin ehdokas survoo automaattiin pelkkiä viina- ja kaljapulloja, hän voi saada otsaansa juopon leiman, joka ei ole erityisen otollinen. Äänestäjät eivät välttämättä usko, jos ehdokas selittää, ettei hän itse ole näitä kaikkia juonut, vaan kerännyt roskapöntöistä. Hankaluutena on lisäksi se, että palautuspantteja ei nykyisin saa rahana, vaan paperilappuna, jolla pitää ostaa jotakin. On siis pakko lähteä vielä jatkomarkkinoimaan ostoksiaan, ja siinä kuluu aikaa muusta vaalikampanjoinnista.
Jos kaikesta huolimatta käy niin, ettei kampanjarahoja saa revityksi mistään, on sentään vielä yksi lohtu. Kannattaa muistaa, että äänien ostaminen on kiellettyä, joten rahaa ei oikeastaan tarvitakaan. Sen sijaan kannattaa kokeilla ns. romanialaistekniikkaa, eli pukeutua resuisimpiin ryökköihinsä, istahtaa katuvarrelle sateeseen ja ripustaa kaulaansa lapun, jossa lukee: "Olen vaaliehdokas. Äänestäkää edes säälistä."