Kun Luiz Inacio Lula da Silva nousi Brasilian presidentiksi, hän uskoi vaikeimman urakan olevan takana. Entinen metallityöläinen asettui ehdolle neljä kertaa, ennen kuin tuli valituksi, mutta sai lopulta voitolleen kansan siunauksen: 53 miljoonaa ääntä, 61 prosenttia äänistä.
Tammikuun 1. päivänä 2003 voitonriemuinen Lula otti Brasiliassa harteilleen presidentin viitan. Vajaat kolme vuotta myöhemmin juhla on vaihtunut ankariin koettelemuksiin. Lulan lähipiiriä ja työväenpuolue PT:tä pahoin koetellut korruptioskandaali uhkaa hänen uskottavuuttaan ja hänen valtaansa.
Presidentillä on aina ollut samat avustajat, pitkäaikaiset kumppanit, joista hän on nyt joutunut erottamaan monia, muiden muassa kabinettipäällikkönsä Jose Dirceun. Luottomies on yksi keskeisistä hahmoista, joita syytetään "kuukausirahojen" maksamisesta liittolaispuolueille vastineeksi tuesta uudistuksille. Nyt myös talousministeri Antonio Palocci on joutunut syytettyjen penkille.
Henkilökohtaiseen karismaansa turvautuen presidentti toistelee, ettei hän tiennyt asioista mitään.
Sosialismi
pois sanastosta
Kun Lula tuli valituksi presidentiksi 2002, hän ei enää ollut sama mies kuin se, joka nousi vuonna 1989 rikkaan perheen pojan Fernando Collorin vastaehdokkaaksi. Se reheväpartainen ammattiliittoaktivisti, joka haparoivin lauserakentein läksytti Kansainvälistä valuuttarahastoa IMF:ää ja kapitalismia, oli muuttunut siistipartaiseksi ehdokkaaksi, joka viihtyi puku päällään ja jonka sanastosta oli pyyhitty pois sana "sosialismi".
Lupaukset olivat epämääräisiä, paitsi talouden alalla: kirjeessään Brasilian kansalle PT:n ehdokas ilmoitti taipuneensa rahapiirien vaatimuksiin kansantalouden suhteen. Tätä politiikkaa teollisuus- ja talouspiirit ylistävät Lulan presidenttikauden suurena menestyksenä.
"Lula on murtanut tabun talousasioissa vastuuttomasta vasemmistolaisesta", arvioi taloustieteilijä Porto Gonçalves. "Hänen rationaalinen politiikkansa on tulosta sosiaalisen vasemmiston ja konservatiivisten piirien keskinäisistä neuvotteluista."
Presidentti korostaa puheissaan työttömyyden laskua, ylijäämää ja ennätysmäistä vientikauppaa. Mutta toisinaan entinen sosialisti näyttää kärsivän omista riveistä tulevasta arvostelusta ja tunnustaa valtansa rajat, ikään kuin valitut vaihtoehdot eivät olisi hänen omiaan.
Gilberto Dos Santos on metallimies Mercedes-Benzin tehtailla Sao Bernardossa, presidentin entisessä ammattiliittotukikohdassa. "Lula on vallassa, mutta Lulalla ei ole valtaa. Hänen ei anneta muuttaa Brasiliaa, mutta asiat sujuvat kuitenkin hiukan paremmin. Mercedes ottaa lisää väkeä töihin."
Dos Santos sanoo järkyttyneensä kuullessaan työväenpuolueen salaisesta kassasta löydetyistä miljoonista. Hän on ollut puolueen aktivisti jo 25 vuoden ajan, muttei usko Lulan syyllisyyteen.
Ideologinen
tappio
Lula korostaa edelleen sosiaalista tietoisuutta ja vierailee usein köyhien luona osoittaakseen, ettei hän unohda heitä, ja perustellakseen budjettikuria. Hänen kielenkäytössä on yksinkertaista, ja hän maustaa puheitaan jalkapalloon tai perheeseen liittyvillä metaforilla.
Pysyttelemällä etäällä epäsuosituista ministereistään presidentti on säästynyt poliitikkoihin kohdistuvalta halveksunnalta, ikään kuin hän ei itse olisi poliitikko. Näin hän on välttynyt epäilyistä epärehellisyydestä tai korruptiosta.
"Lulan kanssa asiat ovat vähemmän huonosti kuin ennen", toteaa Joao Pedro Stedile, yksi maattomien liikkeen johtajista. "Mutta hän ei ole taikuri, ja maatalousuudistus riippuu meidän aktiivisuudestamme. Me käytämme ystävyyttämme käskeäksemme häntä muuttamaan talouspolitiikkaansa."
Lula ei kuitenkaan ole selvinnyt skandaalista vahingoittumattomana: elokuussa tehdyn gallupin mukaan hän jäisi ensimmäisen kerran häviäjäksi presidentinvaaleissa 2006.
"Tulevaisuutta on vaikea ennustaa. Jos Lula asettuu ehdolle, kuka häntä tukee. PT on mennyttä, puoluetta ei ehkä ole vaalien aikaan enää olemassa", valtiotieteen professori Bolivar Lamounier selittää.
"Tämä on hirvittävä ideologinen tappio", valittaa poliittisten tieteiden professori Emir Sader. "Lula ei ole valtionpäämiehen mittainen: hän ei pysty ennakoimaan tapahtumia ja niiden seurauksia. Hänen olisi pitänyt erottaa Jose Dirceu jo vuosi sitten, kun korruptiosta alkoi liikkua huhuja, ja nykyisessä skandaalissa hänen olisi pitänyt pyytää anteeksi brasilialaisilta jo aikaisemmin."