1990-luvun laman jälkeen köyhyydessä eläviä arvioitiin olevan 350 000. Nyt arvio liikkuu jo kaksi kertaa suuremmissa luvuissa. Köyhien määrä Suomessa on kasvanut koko laman jälkeisen 20 vuoden ajan lukuun ottamatta vuotta 2012, jolloin työttömille maksettavia tukia korotettiin.
Suomen perustuslain 19 § takaa jokaiselle myös työttömyyden ajalta oikeuden sosiaaliturvaan. Perustoimeentulo on kuitenkin kapeutunut jatkuvasti. Leipäjonoissa käy viikoittain noin 25 000 ihmistä. Köyhyydessä eläviä lapsiakin arvioidaan tällä hetkellä olevan jo yli 100 000 eli lähes 10 prosenttia kaikista lapsista.
Heikoimmassa asemassa ovat perusturvan varassa elävät eli työttömyysturvan varassa olevat sekä vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkeläiset. Heitäkin on jo lähes neljännesmiljoona, puolet heistä alle 30-vuotiaita.
Takuueläke tuli voimaan vuonna 2011 ja on tällä hetkellä 747 euroa. Se on 62 prosenttia köyhyysrajasta. Takuueläkkeellä olevat ovat usein yksin eläviä yli 65-vuotiaita naisia, sekä vammaisia, jotka vammansa vuoksi eivät ole koskaan työllistyneet.
Takuueläkkeellä olevien asemaa eivät juuri indeksikorotukset tai veronkevennykset paranna, vaan siihen tarvitaan euromääräisiä korotuksia. Jos takuueläkettä ei koroteta, yhä suurempi joukko joutuu turvautumaan asumistukeen ja toimeentulotukeen.
Kaikista toimeentulotuen saajista miehiä on 53 ja asumistuen saajista 61 prosenttia. Köyhyyteen johtaa usein pitkäaikaistyöttömyys ja ansiosidonnaiselta työttömyysturvalta putoamainen.
Työttömiä on tällä hetkellä yli 350 000. Joku saattaa muistaa vielä ajan, jolloin presidentti Kekkonen 1970-luvulla runnoi kasaan niin sanotun hätätilahallituksen sillä perusteella, että maassa oli 60 000 työtöntä ja maa tarvitsi toimintakykyisen hallituksen.
Ansiosidonnaisella kuitenkin nykyään yleensä pärjää. Ansioturva on 500 päivää. Jos kuitenkin kieltäytyy tarjotusta työstä tai koulutuksesta, ansioturva on korkeintaan 400 päivää, samoin jos työsuhde on kestänyt alle kolme vuotta.
Suuri joukko viime vuosien irtisanotuista on vielä onneksi ansiosidonnaisen työttömyysturvan piirissä. Työttömistä on kuitenkin jo yli 100 000 sellaisia, jotka ovat olleet työttöminä yli vuoden.
Useilla työttömyys myös toistuu, välillä ollaan työssä ja välillä taas työttömänä, välillä kokopäivätyössä, välillä osa-aikaisena ja välillä tehdään useaakin silpputyötä yhtä aikaa.
Niin sanotulla nollatyösopimuksella oli Suomessa vuonna 2014 keskimäärin 83 000 henkilöä. Näistä suurin osa oli nuoria, alle 25-vuotiaita naisia, jotka työskentelivät kaupoissa, terveydenhuollossa ja ravintoloissa. Heidät kutsuttiin työhön, silloin kuin työntekijää tarvittiin.
Osa-aikatyötä useat tekevät mielellään ja se sopii monen elämäntilanteeseen. Silloin taas, kun osa-aikatyöhön joutuu työn puutteen vuoksi tyytymään, tulotaso ja myöhempi matala eläke niukkuudessaan johtaa köyhyyteen.
Köyhyys ei kohtaa nykyään vain palkkatyötä tekeviä. Myös monet itsensä työllistävät yrittäjät ovat tiukoilla. On arvioitu, että lähes 50 000 itsensä yrittäjänä työllistäjää, elää käytännössä köyhyysrajalla. Nämäkin pienituloiset itsensä työllistäjät ovat usein naisia.
Yllä olevat luvut ovat valtavia. Ne kertovat kymmenistä ja sadoista tuhansista elämäntilanteista, jotka jatkuessaan johtavat yhteiskunnan jakaantumiseen huono-osaisiin ja hyvin toimeentuleviin.
Ilmiö ei ole vain suomalainen, eikä köyhyys uhkaa vain perinteisten työläisammattien harjoittajia. Suomessakin on jo tuhatkunta työtöntä tohtoria. Keskiluokkakaan ei ole enää työttömyydeltä turvassa.
Tuloerojen kasvu, massatyöttömyys ja varallisuuden kasaantuminen vaarantavat yhteiskunnan vakaan kehityksen ja ruokkivat poliittisia ääri-ilmiöitä.
Erityisen armottomaksi tilanne muuttuu silloin, kun individualismi ja yksin pärjäämisen vaatimus yhdistyy kilpailuun, jossa toiset tuomitaan häviäjinä syrjäytymään. Valtio ja talous ovat kuitenkin viime kädessä ihmistä ja kansalaisia varten, eikä päinvastoin.
Talouden vaikeudet eivät ole seurausta mistään mystisestä luonnonlaista tai taloutta ohjaavasta näkymättömästä kädestä, vaan poliittisista päätöksistä.
Poliitikkojen keinovalikoima globaalissa markkinataloudessa, jossa pääomat liikkuvat vapaasti, on kuitenkin rajallinen. Jotain on kuitenkin pian keksittävä, ettei Suomessakin jouduttaisi Maamme-laulun ensimmäisen ja viimeisen säkeistön lisäksi laulamaan myös toista säkeistöä.
Sehän kaikessa karuudessaan kuuluu näin:
On maamme köyhä, siksi jää, jos kultaa kaivannet. Sen vieras kyllä hylkäjää, mut meille kallein maa on tää, sen salot, saaret, manteret ne meist on kultaiset.
Kansakunnasta on kansainvälisessä maailmassakin pidettävä huolta, mutta sisäänpäin ei pidä kääntyä, eikä jäädä omia varpaita tuijottelemaan.
Kirjoittaja on rikosoikeuden emerita professori.