Yhdysvallat ottaa käyttöön ensimmäiset torjuntaohjuksensa, vaikka ne ovat teknisesti vielä raakileita.
Yhdysvaltain ja Neuvostoliitto/Venäjän välillä vallitsi kauhun tasapaino; molemmat olisivat pystyneet tuhoamaan toisensa ydinasein maan tasalle. Tasapainoa pidettiin 30 vuotta yllä ohjustentorjuntaohjukset kieltäneellä ABM-sopimuksella. Yhdysvallat pyristeli pitkään irti pykälistä ja pääsi tavoitteeseensa viime kesäkuussa, jolloin sopimuksen irtisanominen tuli voimaan.
Ei mennyt kuin puoli vuotta, kun presidentti George W. Bush ilmoitti, että Yhdysvallat ottaa käyttöön ensimmäiset torjuntaohjuksensa vuoteen 2004 mennessä. Alku on varovainen, sillä Alaskaan ja Kaliforniaan sijoitetaan yhteensä kymmenen ohjusta torjumaan pitkän matkan ohjuksia. Lyhyen ja keskimatkan ohjuksia torjuttaisiin merialuksiin sijoitettavilla Patriot-ohjuksilla.
Jo presidentti Ronald Reagan visioi kaudellaan strategista puolustusaloitetta SDI:ta, jossa avaruuteen olisi rakennettu puolustuskilpi. Noista mielikuvitusmaailmoista on palattu konkreettisesti maan pinnalle. SDI:hin verrattuna Bushin hanke onkin eräänlainen köyhän miehen tähtien sota.
Mitä enemmän varustautuu, sitä enemmän uhkia näkee. Yhdysvalloissa on sitten Reaganin aloittaman valtaisan varustelukierteen ajoista unelmoitu pahalta maailmalta suojaavasta ohjuskilvestä. Sillä on ollut kannatusta etenkin republikaanipuolueessa. Haavoittuvuuden tunne konkretisoitui viime vuoden syyskuun terrori-iskujen myötä. Bush ei voinut etenkään niiden jälkeen millään ilveellä perääntyä ohjustorjunnan rakentamisesta antamastaan vaalilupauksesta.
Bushin päätös on silti enemmänkin symbolinen, poliittinen ja ideologinen kuin sotilaallisesti kestävä. Järjestelmän testaus ja käyttöönotto on ollut ja on paitsi erittäin kallista myös täynnä epäonnistumisia. Viimeisin pieleen mennyt ohjustesti oli toissa viikolla. Käyttöönotolle tarvitaan vielä kongressin rahoituspäätös, joka tullee helposti.
Bushin päätös osui ajankohtaan, jolloin Yhdysvaltain "rosvovaltioksi" luokittelema Pohjois-Korea on juuri ilmoittanut käynnistävänsä uudelleen ydinvoimalansa sekä uhkaillut aloittavansa taas plutoniumin tuotantonsa ja pitkän kantaman ohjusten testauksen. Muiksi uhan lähteiksi on mainittu Irak ja Iran.
Varovaisuudesta huolimatta Bushin päätöksellä on kauaskantoiset seuraukset. Ovi on sen myötä auki järjestelmän laajemmalle käyttöönotolle lähivuosina. Asevarustelu saa uuden ulottuvuuden; erona kylmän sodan kauteen on se, että Yhdysvallat on ainoa varustelija. Länsi-Euroopassa uhkaan ei uskota ja jos uskottaisiinkin, sen torjuntaan ei olisi varaa. Yhdysvallat on yrittänyt vähentää muualla tunnettuja epäluuloja lupailemalla ohjussuojaa myös muille maille, jopa Venäjälle.
Matka aukottomaan ohjussuojaan on pitkä ja ehkä mahdoton. Käyttöön otetaan asejärjestelmä, jota ei ole kunnolla testattu ja joka ei ainakaan vielä toimi luotettavasti. Käyttöönottopäätös onkin nähtävissä myös yritykseksi lopettaa lyhyeen keskustelu, onko ohjustorjunnassa järkeä vai ei. Bush saattoi toimia, koska hänen suosiolukunsa ovat terrorismin vastaisen taistelun ansiosta korkealla. Epäsuosittu presidentti ei olisi voinut tehdä tällaista päätöstä.
Vaikka päätös on tehty, ohjustorjunnan käyttökelpoisuus on hämärän peitossa. Torjuntaohjukset voivat parantaa amerikkalaisten yöunia, mutta ne eivät tee loppua terrorismista. "Rosvovaltioiden" johtajat ovat tuskin niin yltiöpäisiä, että edes haaveilevat ohjusiskusta Yhdysvaltoihin.