Nälkäjonot ovat osoittautuneet sitkeän pysyväksi ilmiöksi. Viikosta toiseen myös Oulun Hietasaaressa kertyy pitkä jono, kun työttömien yhdistys jakaa oululaisille ruokakasseja. Ruuan hinnannousu, työttömyys, pienet eläkkeet, pätkätyöläisyys ja yksinhuoltajuus ovat elämän kovia reunaehtoja, jotka pakottavat ilmaisen ruoka-avun piiriin.
Viime aikoina avuntarvitsijoiden joukossa on ollut entistä enemmän naisia, jotka hakevat lapsilleen helpotusta ruuan ilmaisjakelusta. Leipäjono on ihmisille ainoa vaihtoehto, kun tuloja ei ole ja ruokakaappi on tyhjä. Harva käy pyytämässä ruokaa naapurista, ja yhtä harva tarjoaa sitä vapaaehtoisesti.
Viime aikoina vähäosaisten hätä on kasvanut, sillä ruuan, bensan ja energian hinta on noussut. Kulujen kasvu ja nouseva inflaatio aiheuttavat ongelmia myös työssäkäyvissä perheissä. Vaikka palkat ovat hieman nousseet, pätkä-, silppu- ja määräaikaiset työntekijät eivät noususta juuri hyödy.
Talouden pienoisesta jäähtymisestä huolimatta Suomi on viime vuodet ollut ja on edelleen vauraampi kuin koskaan. Samalla tuloerot ovat kasvaneet, ja monet palkansaajat sinnittelevät pienillä palkoilla. Raflaavat otsikot naapurin ansiotuloista täyttävät tietyn uteliaisuudentarpeen, mutta osoittavat myös karulla tavalla, että monilla aloilla Suomessa on hävyttömän pienet palkat. Joillakin toisilla palkat puolestaan ovat hävyttömän korkeat. Niin korkeat, että tehty työ tai palvelus yhteiskunnalle ei mitenkään voi olla niin suuren korvauksen arvoinen.
Vaikealta tuntuu hyväksyä se, että palkka voi olla niin pieni, että säästäväisestikään eläen sillä ei tule toimeen. Rahan kanssa kituuttelu on kovaa henkistä koulua, jossa joutuu omaksumaan luopumisen ajattelun ja elämäntavan. Kaikkien mielenterveys ei sitä kestä. Ankarinta elämä on silloin kun joutuu torjumaan lasten toiveita.
Ruuan hinnannousu tuntuu eniten pienipalkkaisten ja vähäosaisten kukkarossa. Tämä on jo havaittu kaupoissa. Ihmiset ovat siirtyneet takaisin perusruuan pariin. Kauppojen omat, hieman halvemmat merkit, käyvät hyvin kaupaksi.
Oulussa ruoka-apua jakaa tällä haavaa vain työttömien yhdistys. Kauppiaat olisivat valmiita lahjoittamaan järjestölle enemmänkin ruokaa, mutta monissa elintarvikkeissa kylmäketju on vaarassa katketa, ja ruoka päätyy roskalavalle. Jotkut osaavat hakea iltaisin ruokaa kauppojen takapihoilta. Dyykkausta harrastavat lähinnä vaihtoehtoisen elämäntavan valinneet opiskelijat.
Kaupat joutuvat heittämään pois hyviä elintarvikkeita, kun tuote on kolhiintunut tai käyttöpäivämäärät uhkaavat umpeutua. Tuntuu järjettömältä, että käyttökelpoiset elintarvikkeet päätyvät roskiin. Hämmästyttävää on myös se, että Oulussa mikään yritys ei ole sponsoroinut työttömien yhdistykselle kylmäkonttia, joka lisäisi jaettavan ruuan määrää. Näin ruoka-apua pystyttäisiin jakamaan enemmän, ja apua tarvitsevat saisivat helpotusta.
Ilmainen ruoka-apu voi kuitenkin olla vain hätäapua. Yksilöt ovat myös pitkälti itse vastuussa tekemisistään. Syrjäytymisen kierre on Suomessa paikoitellen kuitenkin niin syvä, että asia on korjattavissa vain taloudellisilla ja ennen muuta poliittisilla päätöksillä. Kansa on valinnut sitä varten edusmiehensä ja -naisensa, ja me maksamme heille siitä hyvää palkkaa.
***
Tunnelma suomalaiskodeissa tiivistyy. Hyvä etukäteisvarustelu takaa sen, että urheilujuhla voi alkaa ja kaikki tarpeellinen on käden ulottuvilla. Toivoa sopii, että koko perhe nauttii.