Timo Soinilla on pallo hukassa. Ei politiikassa, ei puolueen kansanedustajien kanssa vaan tällä kertaa populismissa.
Soini sanoi heinäkuussa Espanjan tukipakettia koskevassa käsittelyssä, että ”me pidämme vaihtoehdot avoinna. Me haluamme, että selvitetään myös eurosta eroamisen mahdollisuudet ja tämä on puolueen kanta.”
Selvitys ei voi olla kanta, eivätkä virkamiesten toteuttaman tutkimuksen loppupäätelmät voi olla yhdenkään puolueen mielipiteitä.
Niistä haetaan perusteluja mielipiteille, joita tarpeen mukaan muutetaan tiedon tehdessä vanhat kannat kestämättömiksi.
Soinin puheenvuoro saa perussuomalaiset yhä enemmän kuulostamaan parjaamiltaan vanhoilta puolueilta. ”Vanhat poliitikot” vetoavat usein selvityksiin, kun he eivät halua lukita mielipiteitään.
Tämä on järkevää silloin, kun kannan muodostamiseen ei ole tarpeeksi tietoa. Ja eurokriisi vaihtelevine tilanteineen on tapaus, jossa kaikki käytettävä tieto kannattaa haalia avuksi.
Ainoa ongelma on, ettei populismiin kuulu asioiden selvittäminen.
Kansaa myötäilevät mielipiteet tulevat populismissa ennen asiantuntemusta.
Turun yliopiston valtio-opin professori Matti Wiberg kuvaa populismia epä-älylliseksi, karkeasti yksinkertaistavaksi ja tyytymättömyydestä ammentavaksi kansankiihotukseksi ilman poliittista vaihtoehtoa.
Soini vie vaihtoehdottomuuden inhorealistiselle tasolle, kun hän ei muodosta mielipidettään Suomen eurojäsenyydestä. Mutta samalla hän jättää kritiikkinsä valjuksi, sillä naseva arvostelu vaatii aina kyytipojakseen mielipiteen.
Perussuomalaisten epämääräinen kanta on jäänyt monelta politiikan tarkkailijalta huomaamatta, kun varsinainen sanoma on peittynyt retoriikan alle.
Perussuomalaiset ovat kunnon populisteina erikoistuneet ottamaan kantaa yksinkertaisiin asioihin. Kuten siihen pitääkö narut leikata irti, kun Titanic uppoaa? Tai sopiiko sama lippalakki melonille ja omenalle?
Ongelmaksi muodostuu vain se, mitä kielikuvilla tarkoitetaan. Esimerkiksi keneltä pitää leikata narut irti? Ja kuvataanko Titanicilla kriisimaita vai euroaluetta?
Hankalammaksi tulkinnan tekee se, että Soini vaatii toimia mutta ei kerro mitä tehdä. Voimakkaiden kielikuvien päässä on vain selvitys, joka on puolueen kanta.
Tämä tuntuu ihmeelliseltä, sillä puolueella pitäisi olla kaikki voitonavaimet käsissään. Kansa on tyytymätöntä ja euroalue purjehtii kriisistä toiseen.
Miksi Soini sortuu ”vanhojen puolueiden” taktiikkaan?
Kansa ja puolueen kannattajat eivät ole yhtenäistä joukkoa toisin populistit antavat ymmärtää. Tämän tosiasian toteaminen saattaa perussuomalaiset hankalaan tilanteeseen. Kalevan teettämän mielipidetutkimuksen mukaan eurokriittisyys puolueen sisällä on laimentunut.
Kun vuosi sitten 36 prosenttia perussuomalaisista kannatti eurojäsenyyttä, nyt luku liikkuu 41 prosentissa. Samalla kansalaisista yhä 57 prosenttia antaa tukensa europrojektille.
Kansalaisten ja puolueen kannattajien jakaantuminen kahteen leiriin on vieraannuttanut perussuomalaiset ehdottomista mielipiteistä.
Puheenjohtaja ei voi sanoa tiukkaa ei-kantaansa eurolle, sillä se vieraannuttaisi puolet kannattajista puolueesta. Tämä on kiusallinen tilanne perussuomalaisille, joka on ottanut oppositiopolitiikkansa kärjeksi nimenomaan eurokriisin.
Perussuomalaiset eivät voi käyttää tilannetta hyväkseen, vaikka puolue on ollut rahaliiton ensiaskeleista lähtien kriittinen euroa kohtaan.
Mikäli Soinin itse itselleen antamaan populismin määritelmään on uskominen, tilanne on kova paikka myös puheenjohtajalle. Soini korostaa kansaa vallan ja päätöksiensä lähteenä.
Se, keitä Soini kansalla tarkoittaa, ratkaisee puolueen kannan. Ja ehkä myös se selvitys.