Kovien kol­hu­jen koet­te­le­ma

Elettiin kevättalvea 2003. Elämä hymyili parikymppiselle Juho Manniselle. Takana oli hyvin sujunut tulokaskausi maailmancupissa: jääliläinen sijoittui big airin eli kansanomaisemmin sanottuna hyppyjen kokonaispisteissä seitsemänneksi.

Hymy herkässä. Juho Manninen on pitkästä aikaa täydessä laskukunnossa.
Hymy herkässä. Juho Manninen on pitkästä aikaa täydessä laskukunnossa.
Kuva: Eljas Sallmèn

Elettiin kevättalvea 2003. Elämä hymyili parikymppiselle Juho Manniselle.

Takana oli hyvin sujunut tulokaskausi maailmancupissa: jääliläinen sijoittui big airin eli kansanomaisemmin sanottuna hyppyjen kokonaispisteissä seitsemänneksi.

Mallikkaat esitykset noteerattiin myös katsomossa. Manninen oli kipuamassa asemaan, josta jokainen lökäpöksyinen lumilautailijanalku haaveilee - tyyriistä harrastuksesta oli kovaa vauhtia tulossa hyväpalkkainen ammatti.

Huhtikuun alun kuvausmatka Ruotsin ja Norjan välisellä rajalla sijaitsevaan Riksgränseniin löi kuitenkin kertaheitolla betonikasan unelmien eteen.

Mannisen vasemman polven eturistiside pamahti poikki vaarallisessa kalliopudotuksessa. Pitkä pakkolepo tuli pahaan paikkaan, mutta ei lyönyt Mannista kanveesiin.

"Kuntoutin polveani tosissaan yli puolen vuoden ajan. Kaikki näytti muutenkin hyvältä, sillä esimerkiksi sponsoriasiani olivat menossa kaikesta huolimatta askeleen eteenpäin", Manninen, 23, muistelee.

Kaiken piti olla kunnossa, kun maajoukkueryhmä kokoontui leireilemään marraskuun lopulla Sveitsin Laaxissa: lääkärit olivat antaneet Manniselle laskuluvan ja testit osoittivat, että vasen jalka on jopa vahvemmassa kunnossa kuin oikea.

"Viisi päivää ehdin laskea. Sitten sama eturistiside naksahti uudelleen poikki."


Pitkä ja tyhjä
lopputalvi


"Masennuin. Koko talvi tuntui pitkältä ja tyhjältä, kun ei päässyt laskemaan. Siinä kävi monta kertaa mielessä kysymys, jatkanko enää koko touhua", Manninen kertaa tuntojaan.

"Hankin myös opiskelupaikan kaiken varalta", hän lisää.

Mannisen mieli kirkastui päivä päivältä kevättä ja kesää kohti mentäessä, ja lumilautailun alkoi jälleen kiinnostaa.

"Kaverit ja musiikkihommat auttoivat paljon. Näin jälkikäteen on helppo sanoa, että minulle teki hyvää saada hetkeksi ajatukset kokonaan pois lautailusta."

Lopullisesti uran jatkamispäätös varmentui, kun Manninen keskusteli asioista kesällä pitkät tovit Suomen terävimpiin ammattilaskijoihin kuuluvien Markku Kosken ja Risto Mattilan kanssa.

"Tulimme siihen tulokseen, ettei lautaa kannata tässä vaiheessa heittää nurkkaan homehtumaan."


Varovaisesti
uuteen alkuun


Loukkaantumiset ovat opettaneet Manniselle malttia ja kärsivällisyyttä. Hurjalta näyttävää ja taitojen rajamailla kulkevaa laskutyyliä ne eivät ole muuttaneet miksikään.

"Lähdin varovaisesti liikkeelle toisen loukkaantumiseni jälkeen. Ensimmäisellä kerralla parantelin polveani reilut kuusi kuukautta, toisella yhdeksän. Halusin olla aivan varma, että se kestää."

"Toisaalta en ollut yhtään varma, että riittävätkö taitoni enää kilpailuissa. Puolentoista vuoden mittainen huili on kuitenkin todella pitkä jakso lajissa kuin lajissa", Manninen jatkaa.



Itseluottamusta roppakaupalla


Laskutaidot näyttävät säilyneen visusti tallella takataskussa: Manninen nousi palkintopallille heti paluukilpailussaan 18. joulukuuta Itävallan Klagenfurtissa.

Big Airin kauden maailmancup-turneen avauskilpailussa jääliläislaskijan edelle taiteilivat vain hallitseva maailmanmestari Risto Mattila ja norjalainen Fredrik Austbo.

"Olihan se iso yllätys, kun palaa noin pitkältä kilpailutauolta, ja saa heti uran parhaan sijoituksen maailmancupissa. Ainakin itseluottamus kasvoi roppakaupalla", Manninen pohtii.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä