Kuorilehdon veljespari Johannes ja Jarkko hehkuvat onnesta, kun he pääsevät puhumaan vastikään aloittamastaan uudesta harrastuksesta.
Jo pelkästään parivaljakon ajautuminen viime keväänä amerikkalaisen jalkapallon pariin on kuulemisen arvoinen tarina.
"Jauhoimme pitkään pleikkarilla Madden NFL 2005:sta (amerikkalaisen jalkapalloon keskittyvä pelikonsolipeli). Innostus äityi niin hurjaksi, että lopulta oli ihan pakko käydä ostamassa pallo kaupasta ja lähteä heittelemään torinrannan puistoon", veljeksistä vanhempi, 23-vuotias Johannes kertaa.
Maaliskuun loppupuolella osittain vielä lumen peitossa olevassa puistossa keskenään heitelleet ja temmeltäneet veljekset aiheuttivat ohikulkijoiden keskuudessa lähinnä ihmetystä, hilpeyttä ja nauruntörähdyksiä.
"Olimme paiskineet palloa parin viikon ajan joka päivä, kun entuudestaan täysin tuntematon nuorukainen tuli juttelemaan kanssamme. Hän antoi meille Northern Lightsin valmentajan numeron ja kehotti ottamaan yhteyttä", neljä vuotta isoveljeään nuorempi Jarkko muistelee.
"Olimme toki itse jo tuossa vaiheessa miettineet, että olisihan se siistiä lähteä kokeilemaan, millaista homma oikeasti on", Johannes varmentaa.
Isoveli tekikin ripeän aloitteen ja soitti jo samana päivänä Northern Lightsin ykkösdivisioonajoukkuetta valmentavalle Risto Kivelälle.
Kivelältä tuli suopea vastaanotto, ja niin Kuorilehdon veljekset olivat mukana jo revontulien seuraavissa joukkueharjoituksissa.
Kädet muurautuivat sinimustiksi
Kuorilehdon poikien ensimmäinen harjoitus Pateniemen kentällä ei ollut aivan sellainen kuin he olivat itse odottaneet.
"Me heittelimme palloa ja opettelimme peruskuvioita kentän laidalla ilman varusteita. Muut vetivät vieressä varusteet päällä."
"Se söi kieltämättä hiukan miestä, ja siksi aloimmekin heti kinuamaan varusteita myös itsellemme", Johannes tiivistää.
Viikon mittaisen totuttelujakson jälkeen veljeksien annettiin pukea massiiviset varusteet päälleen ja osallistua itse harjoituksiin.
"Kuulimme jälkikäteen, että joidenkin kohdalla totuttelujakso on kestänyt kuukaudenkin verran. Oikeastaan on vain hyvä, ettei ketään päästetä säntäilemään kentälle suunapäänä ja loukkaamaan itseään", Jarkko tuumii.
Kuorilehdon pojat ovat olleet täysillä mukana Northern Lightsin toiminnassa huhtikuun alusta lähtien.
Viiden viikoittaisen harjoituksen ja viiden pelatun sarjaottelun perusteella kaksikolla on riittävästi perspektiiviä sanoa, onko amerikkalainen jalkapallo yhtä fyysinen laji kuin miltä se maallikon silmiin näyttää.
"Kyllä tämä on aivan riittävän fyysinen ja kova laji. Aika pitkälti sellainen kuin odotimmekin", Jarkko tokaisee ja vilkaisee vieressä hyväksyvästi nyökkäävään veljeensä.
"Alussa oli vähän hakemista taklauskulmiin. Molemmat kädet olivat aivan sinimustina ranteista kyynärpäihin asti, koska nostin ne aina automaattisesti suojaksi törmäystilanteissa. Jääkiekossa sellainen menettely ehkä kannattaa, mutta ei näillä kentillä. Kädet on syytä pitää taklaustilanteissa sivuilla, sillä ranteen ja hauiksen välillä ei ole oikeastaan minkäänlaisia suojia", Johannes naurahtaa tietäväisesti.
Kaksikko myöntää, että vanhemmilta - etenkin Ritva-äidiltä - tuli aluksi kitkerääkin palautetta uudesta harrastuksesta.
"Ensimmäinen kommentti taisi olla tyyliin: taas tuollaisia hullutuksia. Ettekö voisi keksiä mitään vähän rauhallisempaa", veljekset hymyilevät.