Moralistiset, sensuroivat äänenpainot ovat jälleen nousseet pintaan pohjoisessa.
Anssi Hanhelan maalaukset lensivät viime viikolla ulos kulttuuritalo Korundin ravintolasta Rovaniemellä. Joku herkkähipiäinen asiakas ei voinut syödä nakkeja tilassa, jossa näkyi kikkeleitä ja verta seinällä.
Harva tuli miettineeksi, että vastaavalla periaatteella, ja vielä paremmalla syyllä, voisi kuka tahansa vaatia kömpelöitä vaivaiskoivu- ja venerantamaisemia poistettaviksi Lapin baareista.
Sensuurilla ei ole rajoja
Jokainen nettiyhteyden ja tietokoneen omistava myös tietää, että naivistinen kikkeli kulttuuritalon ravintolassa kutistuu verkon, elokuvien ja peliteollisuuden väkivalta- ja seksitarjontaan verrattuna naurettavan pieneksi moraalikysymykseksi.
Viimeksi nettikeskusteluissa on päivitelty Oulun musiikkijuhlille maaliskuussa tulevaa tanssikantaesitystä, jossa yleisön toivotaan olevan alasti.
Ikään kuin tällaiseen tilaisuuteen voisi eksyä nakuilemaan myös sellaista väkeä, jota alastomuus häiritsee.
Sensuuri taas on siinä mielessä hankala asia, että sillä ei ole rajoja.
”Tiukkoina aikoina sensuuri herää. Siitä huolimatta taiteen tehtävä olisi ravistella yhteiskuntamme seisovia vesiä eikä pelkästään viihdyttää”, sanoo Liminkalainen taidemaalari Hannu Lukin.
Historialliset sensuurin muodot ulottuvat lappilaisista museobaareista Firenzen Piazza della Signorian turhuuksien rovioon, johon jopa Sandro Botticelli itsesensuroi töitään 1400- ja 1500-lukujen vaihteessa munkki Savonarolan pelossa.
Lukinin töitä sensuroitiin lasten hihittämisen vuoksi
Hannu Lukin tunnetaan värikkäistä, suurikokoisista maalauksistaan. Vielä viime kesänä hänen neljä kookasta, dukaattipalkittua työtä hyllytettiin Lapinlahden taidemuseon näyttelystä Tuhlaajapojan kotiinpaluu, jonka piti olla takautuva katsaus 50-vuotiaan tuotantoon.
Maalausten sensuroinnin syyksi mainittiin, että näyttelyä katsomaan tulevat lapset rupeavat hihittämään ja käyttäytymään omituisesti.
Lukin vain intoutui nuorempana käsittelemään suurella pensselillä aiheita, jotka silloin olivat hänelle itselleen ajankohtaisia. Mikäli kyseisten tissien ja pyllyjen tekijä olisi nuori nainen, kaikki ajattelisivat samojen maalausten perusteella, että onpa hyvä, kun naisten esineellistämisen ongelmia tuodaan tällä tavoin julkisuuteen.
”Oikeasti pohdin maalaustyön aikana myös näitä puolia. Taulut eivät ole mikään perversion huippu”, Lukin kertoo.
Sen sijaan kollega Anssi Hanhelan Rovaniemeltä poistettuja töitä katselevan ihmisen täytyy olla vähän perverssi, jos hän niistä mitenkään loukkaantuu, Hannu Lukin sanoo.
”Mieleen muistuvat ajan, jolloin paikallinen pappi näki Kalervo Palsan hautamuistomerkissä peniksen.”