EU:n ilmastotavoitteet ovat vaativia kaikille, eivät vain Suomelle. Tulkinnat edessä olevan urakan vaikeudesta vaihtelevat suuresti. Hienosäätö voi olla osin tarpeen, mutta ilmastoon vaikuttaviin tekoihin on välttämätöntä ryhtyä.
Suomen teollisuuden raskas sarja valitti keskiviikkona kovaan ääneen sitä, kuinka kalliita, vaikeita ja jopa perusteiltaan osin vääriä Euroopan unionin uudet ilmastoehdotukset ovat. Esimerkiksi metsäteollisuuden mielestä toimenpiteet heikentävät kilpailukykyä mutta eivät estä ilmaston lämpenemistä.
Samaan aikaan maataloustuottajien MTK kiitti pakettia ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen kiteytti Suomelle annetut velvoitteet haastaviksi mutta ei mahdottomiksi. Se luonnehdinta on osuva.
On selvää, että tällaisessa asiassa mielipiteet jakautuvat. Komission ehdotukset ovat joka tapauksessa se lähtökohta, joka nyt on otettava kaikessa huomioon. Teollisuus ei voi enää olettaa, että EU:n ilmastopolitiikan periaate ratkaisevasti muuttuisi. Sen sisällä voi liikkumavaraa löytyä. Uuden päästökauppajärjestelmän toteutukseen on vielä mahdollista ja tarpeellista vaikuttaa. Suomen tehtävänä on myös esimerkiksi edistää turpeen asemaa biopolttoaineena.
Uusien linjausten taustalla on EU:n korkeimman johdon yksimielinen päätös, jota komissio nyt vie käytäntöön. Todennäköisesti jo maaliskuun huippukokous tekee uuden linjauksen jokseenkin tältä pohjalta. Sen jälkeen alkaa lainsäädäntövaihe, jossa ei suuria muutoksia enää tule.
Monella suunnalla on EU:n energia- ja ilmastopaketista hyvin vahvoja mielipiteitä, ja sen sisältö eli aina viime hetkiin asti. Keskiviikon jälkeen sen ratkaiseva avaaminen on kuitenkin poliittisesti hyvin vaikeaa. Jonkin maan pitäisi riitauttaa koko paketti, ja ainakaan Suomi ei sitä tee.
Teollisuuden onkin järkevintä suunnata suurin tarmonsa siihen, missä sen ja EU:n poliittisten päättäjien tavoitteet ovat täysin yhtenevät: Kööpenhaminassa on vuoden 2009 syksyllä saatava aikaan ilmastoa koskeva kansainvälinen sopimusjärjestely, jossa ovat mukana kaikki valtiot. Silloin jokainen maa ja teollisuudenala ovat samalla lähtöviivalla.
Jos tällainen sopimus saadaan, EU on poliittisesti jo luvannut kiristää päästöjen vähennyksiä entisestään. Itse asiassa vasta silloin aletaan olla sillä tasolla, jota ilmastonmuutoksen saaminen hallintaan vaatii. Vielä ei siellä olla, ja tämä kuvaa, kuinka suuresta ja vaikeasta asiasta on kyse.
On mahdotonta taistella ilmaston muuttumista vastaan ilman todellisia tekoja, ja juuri niihin EU nyt pyrkii. Päästökaupan ja biopolttoaineiden ongelmat osoittavat, että eteneminen tapahtuu osittain yrityksen ja erehdyksen kautta. Mutta se liittyy edelläkävijän rooliin, joka unioni on ottanut. Ilman sitä tilanne olisi paljon pahempi, sillä kukaan ei etsisi muille tietä.
Suomen on lisättävä uusiutuvan energian käyttöä vähemmän kuin EU-maiden keskimäärin. Siinä Suomen poikkeuksellisen tiivis lobbaus komission suuntaan on tuottanut tulosta: tosiasioita on otettu huomioon. Esimerkiksi Britannialle, Tanskalle, Ranskalle ja Saksalle asetetut nostovaatimukset ovat selvästi kovempia. Silti Suomi pysyy 38 prosentin osuudellaan EU-maiden kolmosena Ruotsin ja Latvian jälkeen, kuten on nytkin.
Samaan aikaan päästökaupan ulkopuolisten alojen päästöjä on vähennettävä 16 prosentilla. Nämä luvut yhdistettynä tarpeeseen turvata Suomen raskaan teollisuuden kilpailukyky tarkoittavat sitä, että Mauri Pekkarisen johdolla valmisteltava ilmasto- ja energiastrategia on sisällöltään ja tärkeydeltään painavampi kuin ehkä mikään muu paperi tämän hallituksen aikana.
On nimittäin päivänselvää, että edessä olevat toimet vaikuttavat jo tuntuvasti suomalaiseen elämänmenoon. Niin pitääkin, sillä ilmastonmuutoksen hidastaminen vaatii nopeita käytännön tekoja kaikkialla. Kansantuotteen kasvun lasketaan hidastuvan hieman, mutta samalla energiaomavaraisuus kasvaa ja uusia työpaikkoja ja teknologioita avautuu. Uhkaan liittyy näin mahdollisuus. On myös muistettava brittiläisen Stern-raportin arvio, että jos ei mitään tehdä, kansantuotteet kärsivät paljon pahemmin ilmaston lämpenemisen vuoksi.