Valtiovarainministeriö julkisti toukokuun lopussa raportin 2000-luvun kasvupolitiikan haasteista. Raportissa pyritään etsimään vastauksia kysymykseen, miten Suomi selviää ikääntymisestä ja kansainvälisen kilpailun kiristymisestä. Uusia poppakonsteja ei ole tarjolla. Kasvupolitiikka perustuu ennen kaikkea työllisyysasteen nostamiseen, tuottavuuden nostoon ja julkisen sektorin tehostamiseen.
Julkisessa keskustelussa ylivoimaisesti eniten huomiota ovat saaneet raportissa esitetyt arviot Suomen kouluverkon tehostamistarpeesta. Tämän on tulkittu tarkoittavan erityisesti pienten kyläkoulujen joutumista lakkauttamisuhan alle.
Kysymys ei ole tästä vaan ennen kaikkea tarpeesta mitoittaa kouluverkko vastaamaan paremmin kouluiässä olevien lasten ja nuorten määrää
Kouluverkkomme on pääosin rakennettu paljon nykyistä suuremmille ikäluokille, jolloin sitä voidaan supistaa ilman, että joutuisimme tinkimään opetuksen laadusta.
Supistamistarve koskee erityisesti kaupunkeja ja suurehkoja taajamia, joissa on useita kouluja. Karsimalla koulujen määrää tiheämmin asutuilla alueilla voidaan välttää myös koulumatkojen kohtuuton piteneminen.
Kouluverkon tapaan on tarvetta sopeuttaa päiväkotien määrää, kun lasten määrä vähenee. Koulujen ja päiväkotien lakkauttaminen on monille vanhemmille ja päättäjille arka paikka. Eihän meistä kukaan halua luopua lähikoulusta tai lähipäiväkodista, kun se osuu omalle kohdalle, vaikka matka ei pitenisi kuin kilometrillä tai parilla.
Miksi näitä päätöksiä kuitenkin pitäisi pystyä tekemään ja miksi ne pitäisi hyväksyä?
Suomen väestörakenne on voimakkaan ja nopean muutoksen edessä, johon palvelurakenteen on sopeuduttava. Ikääntyneiden määrän kasvu edellyttää yhä enemmän resursseja terveydenhoito- ja hoivapalveluihin. Jokainen meistä pitää varmasti tärkeänä ikääntyvän väestön hyvää ja laadukasta hoitoa.
Näiden palvelujen lisäämistä emme kykene rahoittamaan, jos emme samanaikaisesti kykene vähentämään ylisuurta kapasiteettia muista palveluista. On tärkeää pitää tämä mielessä, kun pohditaan sivukirjastojen, päiväkotien taikka koulujen määrää.
Suomalaisen koulutusjärjestelmän ilmeisten tehostamistarpeiden ohella keskeinen haaste on korkean osaamisen varmistaminen kaikilla koulutustasoilla ja työtehtävissä. Oulun seutu on hyvä esimerkki onnistuneesta panostamisesta monipuoliseen osaamiseen. Suomen kilpailukyvyn ja kiinnostavuuden kannalta korkeatasoinen koulutus ja osaaminen ovat kriittisiä menestystekijöitä myös tulevaisuudessa.
Huippuosaamisen kehittämisen rinnalla on yhtä tärkeää huolehtia heikosti koulutetun työvoiman työllisyydestä ja osaamisen parantamisesta. Nuorten osalta tähän voidaan vaikuttaa puuttumalla peruskoulun oppimisongelmiin ja ammattiopintojen keskeyttämiseen. Joka viides nuori ei saavuta kunnolla peruskoulun oppivaatimuksia ja joka neljäs nuori keskeyttää ammattiopintonsa.
Joissain kouluissa ja tietyillä opintosuunnilla jopa puolet keskeyttää opintonsa. Huolehtimalla nuorten valmistumisesta ammattiin voidaan parhaiten ehkäistä työttömyyttä ja syrjäytymistä. Puolittamalla keskeyttäneiden osuus voitaisiin lisäksi säästää jopa kymmenesosa koulutuskustannuksista.
Ammattikoulutuksen vaikeuksista kertoo korkeiden työttömyyslukujen rinnalla pula osaavasta ammattityövoimasta, jonka ennakoidaan pahenevan lähivuosina monilla aloilla. Opetuksen laatuun liittyvien ongelmien ohella kysymys on myös koulutustarjonnasta, joka ei vastaa määrällisesti eikä alueellisesti työelämän tarpeita. Koulutustarjonnan sisältöä kehitettäessä onkin erityistä huomiota kiinnitettävä työelämän vaatimuksiin ja koulutuksen jälkeisiin työllistymismahdollisuuksiin.
Osaamisen kartuttamisessa koulutustarjonnan lisäksi myös kannustimilla on tärkeä rooli. Kansainvälisesti verrattuna pienet nettopalkkojen erot merkitsevät tasaisen tulonjaon ohella myös sitä, että suomalainen työelämä ja verojärjestelmä palkitsevat heikosti työssä osoitettua osaamista ja tuottavuuden kasvua.
Tuottavuuskehitystä tukevien palkkausjärjestelmien rinnalla verotuksen kannustinvaikutukset ovat merkittäviä. Kireä verotus vähentää kannustimia osaamisen ja tuottavuuden kehittämiseen. Tuottavuuskasvun mukaisesta tulojen lisäyksestä menee matalapalkkaisessakin työssä yli puolet erilaisina veroina julkiselle sektorille.
Osaamisen kannustimien lisäksi on vahvistettava yrittäjyyttä ja parannettava edellytyksiä synnyttää työpaikkoja, jotka ovat myös vähemmän koulutettujen ulottuvilla. Palvelutuotannossa työllisyyskasvulle on edellytyksiä kotitalouksien ostamien palvelujen lisäksi yritystoimintaa tukevissa korkean osaamisen palveluissa.
Kun teollisuus on kasvavassa määrin ulkoistanut tietojenkäsittely- ja muita asiantuntijatehtäviä, yritystoiminnan tukipalveluista on muodostumassa uusi huippuosaamisen alue, jossa markkinat ovat yhä kansainvälisemmät.
Verotuksen ohella yritysten kannustimiin vaikuttaa yleinen toimintaympäristö. Kilpailun puuttuessa yritysten tai julkisen sektorin toimijoiden ei tarvitse ponnistella tuottavuuden parantamiseksi ja uusien innovaatioiden synnyttämiseksi. Kilpailun vähäisyys koskee monia palvelualoja, jotka ovat tähän saakka ollet paljolti ulkomaiselta kilpailulta suojattuja.
Kilpailun koveneminen ja ulkomaisten yritysten tulo Suomen palvelumarkkinoille ei ole huono asia, jos se kannustaa tehokkuuteen ja innovatiivisuuteen. Molemmat ovat tarpeen, jotta suomalaisten palveluyritysten kilpailukyky myös vientimarkkinoilla vahvistuu.