Koulutusta arvostavassa Suomessa on huomattu, että koulutustason nousu on lähes pysähtymässä.
Kohtuullista olisi, että koulutuspolitiikan viralliset tavoitteet heijastuisivat harjoitetussa politiikassa.
Väestön koulutustaso on ollut Suomessa vuosikymmenet nousujohteista. Seuraavat sukupolvet ovat yleensä olleet edeltäjiään koulutetumpia. Tilastokeskuksen tuore julkaisu viestii huolestuttavasti korkeakoulutuksen kehityssuunnasta.
Suomen OECD-edustuston ja Unescon erityisasiantuntija Aleksi Kalenius ja Palkansaajien tutkimuslaitoksen vanhempi tutkija Hannu Karhunen kirjoittavat artikkelissaan, että aikuisväestön koulutustason nousu on lähes pysähtymässä 2020-luvun alkuvuosina. Kansainvälisessä vertailussa sijoitus nuorten ikäluokissa on vaarassa heikentyä.
Kysymys on historiallisesta ilmiöstä. 1970-luvun jälkipuolella syntyneet ovat jäämässä Suomen kaikkien aikojen koulutetuimmaksi ikäryhmäksi. Tästä herää kysymyksiä, miten Suomi pärjää, jos koulutustaso ei enää nouse samalla tavalla kuin ennen, varsinkin jos monet muut maat pystyvät nostamaan koulutustasoaan ja porhaltavat lähivuosina sijoituksissa Suomen ohi.
OECD-maiden vertailussa suomalaisten 25–34-vuotiaiden nuorten koulutus on vain keskitasoa. Kyseisessä ikäluokassa 41,1 prosentilla oli viime vuonna korkea-asteen tutkinto, kun OECD:n keskiarvo oli 43 prosenttia. Koulutuksestaan ylpeilevä Suomi sijoittuu sijalle 22, mitä ei voi pitää erityisen mairittelevana suorituksena. Suomen edellä ovat muut pohjoismaat. Suomi on samassa seurassa Latvian ja Viron kanssa.
Koulutustilastoja voidaan tarkastella monella tapaa riippuen siitä, mitä korkea-asteeseen luetaan. Suomen asema nousee, jos vertailusta pudotetaan pois alemman korkea-asteen tutkinnot. Tarkastelutavasta riippumatta on ajankohtaista keskustella, minkälainen koulutuspolitiikka on Suomen kannalta tarpeellista.
Opetus- ja kulttuuriministeriön tavoitteena on, että vuoteen 2030 mennessä puolet suomalaisnuorista suorittaisi korkeakoulututkinnon.
Tavoite voi olla jopa liian vaatimaton. Lisäksi olisi kohtuullista, että tavoitteet heijastuisivat harjoitetussa politiikassa. Välillä näyttää siltä, että toinen käsi ei tiedä, mitä toinen tekee. Uudistuksia toteutetaan poukkoilevasti lyhytnäköisten säästöjen nimissä.
Ensikertalaiskiintiöitä voi pitää syrjivinä, koska ne lisäävät välivuosia. Saatua opintopaikkaa ei edun menettämisen takia oteta vastaan, jos alavalinta askarruttaa. Tuore opintotukiuudistus on velkapainotteisena askel taaksepäin. Opiskelijoita patistetaan nopeuttamaan opintoja tukiehtoja kiristämällä. Työnteko voi vaikeuttaa tuen saantia ja valmistumista, mutta ilman työkokemusta valmistuneen on vaikea saada työpaikkaa. Yhteistyö yliopistojen välillä kangertaa, eivätkä opintosuoritukset kelpaa siirroissa. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Käytännön esteiden poistaminen, opiskeluvalintojen helpottaminen ja opintopolkujen aito sujuvoittaminen voisivat luoda edellytyksiä osaamistason nousulle, jolla pärjätään sijoitusten ohella kansainvälisessä kilpailussa. Osaamista ja osaajia ei tule pelkillä ylevillä julistuksilla.