Oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin (ps.) maanantaina esittelemä työllisyyspaketti pitää sisällään muutamia toimenpiteitä, jotka johdattavat työvoimapolitiikkaa nykyistä aktiivisempaan suuntaan. Niin pitääkin.
Mikäli paketti toteutuu, työttömyysturvaa voidaan käyttää starttirahaan, palkkatukeen ja liikkuvuusavustukseen. Tältä osin sen sisältö ansaitsee kiitokset.
Yksi merkittävä sektori on kuitenkin joukosta poissa: työttömyysrahalla ei voida jatkossakaan edistää omaehtoista kouluttautumista ja ammatillisten valmiuksien parantamista. Tämä on ilmiselvä puute, joka pitäisi vielä oikaista.
Kun työtä on tarjolla erityisen vähän niin kuin nyt, ammatillisten valmiuksien parantaminen olisi mitä parhain sijoitus tulevaisuuteen. Se jos mikä edistäisi innovaatioita ja uuden työn synnyttämistä.
Talouden asiantuntijat eivät pidä työllisyyspaketin vaikutuksia kovin suurina työttömyyden koko kuva huomioon ottaen. Pääongelma kun on siinä, ettei työtä yksinkertaisesti ole tarjolla riittävästi työttömien määrään nähden.
On kuitenkin tärkeää poistaa kaikkia niitä byrokraattisia jarruja, jotka hidastavat työn syrjään kiinni pääsemistä. Ja niitähän työvoimapolitiikka on väärällään.
Lindströmin paketti sisältää sekä aktiivisuutta tukevia porkkanoita että keppejä, joilla ihmisiä patistetaan liikkeelle. Keppien vaikutus riippuu paljolti siitä, onko työtä olemassa siinä määrin, että niiden käyttö tulee kysymykseen.
Painostustoimet sälytetään työvoimaviranomaisten vastuulle. Heille tulee harkintavaltaa aikaisempaa enemmän.
Miten tämä onnistuu, kun työvoimaviranomaisilla ei tähänkään mennessä ole ollut riittävästi aikaa paneutua yksittäisen työttömän kysymyksiin? Tunnettu tosiasiahan on, että yhä harvempi saa työtä julkisen työnvälityksen kautta. Palveluiden saatavuus ontuu muutenkin.
Työttömän tilanne pitää kyetä arvioimaan erityisen tarkkaan, jos hänet velvoitetaan vastaanottamaan työtä, jossa palkka on alhaisempi kuin työttömyyskorvaus. Sama koskee työllisyyspakettiin sisältyvää velvoitetta mennä töihin puolentoista tunnin matkan päähän kotoa.
Vaikka työnteon pitäisi aina mennä joutenolon edelle, ansiotason lasku saattaa olla hyvinkin perusteltu syy olla ottamatta työtä vastaan. Mitä pienituloisemmasta ihmisestä on kysymys, sitä vähemmän taloudellista liikkumavaraa hänellä on.
Hallituksen yhtenä tavoitteena on kannustinloukkujen purkaminen, mihin työllisyyspaketilla kerrotaan pyrittävän. Tältä osin valikoima jää vajaaksi. Työttömyysturvan käytön uudenlaiset mahdollisuudet purkavat loukkuja, mutta lisätoimia tarvitaan.
Työt ovat tänä päivänä yhä useammin muita kuin perinteisiä kokopäivätöitä; tarjolla on pätkätöitä, määräaikaisia projekteja ja yksittäisiä keikkoja. Verotusta ja sosiaalietuisuuksia sekä muun muassa lasten pääsyä päivähoitoon pitää räätälöidä niin, että tällaistenkin töiden vastaanotto kannattaa aina.
Pääkirjoitus