Eduskunnassa tiistaina lähetekeskusteluun tullut koulutuspoliittinen selonteko nosti esiin selviä ongelmakohtia, joihin on syytä löytää kunnolliset korjauskeinot. Hämmästyttävän mittava ongelma on edelleen opintojen keskeytys. Tuoreimman, lukuvuotta 2003-04 koskevan tilaston mukaan oman sektorinsa koulutuksen keskeytti peräti 35 000 ihmistä.
Kun nuori tekee elämänuravalintojaan, moni tekee myös virhevalintoja. Siksi koulutusalan vaihto ei ole aina huono ratkaisu. Hyvin huolestuttavaa on kuitenkin se, että vain 7 000 opintonsa keskeyttäneistä jatkoi opintojaan jossain muualla. Koulutuksesta putosi siis tarkasteluvuonna kokonaan pois 28 000 henkilöä. Luku on lievästikin sanottuna huolestuttavan suuri.
Kyse ei vain ole siitä, että Suomi tarvitsee koulutettua väkeä, vaan ennen muuta nuorten omasta elämästä. Huono koulutus tai sen vähäisyys lisäävät alttiutta joutua työttömyyskierteeseen.
Koulutussuunnittelijat painivat myös väestön ikääntymisen kanssa: kun väki vanhenee, työvoima vähenee. Siksi pienemmällä, mutta osaavammalla väellä olisi saatava aikaan enemmän. Selviämistä ei helpota hälyttävä ilmiö, joka selittyy osaksi juuri opintojen keskeyttämisillä: varsin nuorissakin ikäluokissa koulutustason nousu on viime vuosina hidastunut, miesten kohdalla jopa pysähtynyt.
Opetusministeriö esittää tulevaan työvoimapulaan lääkettä, joka ei yllätä: nuorisoikäluokasta yhä suurempi osa on koulutettava ja vanhemmille tarjottava mahdollisuus päivittää osaamistaan. Ja jotta vastahakoisetkin saadaan liikkeelle, koulu- ja koulutusmyönteisyyttä on vahvistettava.
Tavoitteiden julki lausumiseen ei tarvita suurta viisautta, mutta paljon vaikeampaa on jo kertoa, millä koulumyönteisyyttä vahvistetaan. Opetusministeriössä on pohdittu muun muassa uudistuksia koulupäivään. Sen rytmiin on tarkoitus saada vaihtelevuutta esimerkiksi pidentämällä ruokataukoa ja sijoittamalla päivään oppituntien lisäksi harrastustoimintaa.
Kyseessä olisi siis askel kohti kokopäiväkoulua, jota opettajat ovat vastustaneet. Ajatusta ovat sen sijaan ajaneet muutamat näkyvät kasvatustieteilijät. Mitä asiasta sitten päätetäänkään, tärkeää on, että ajatuksen taakse saadaan niin opettajat kuin lasten vanhemmat - sekä oppilaat. On syytä epäillä, lisääkö pitempi päivä oppilaiden viihtyvyyttä tai mielenkiintoa koulunkäyntiä kohtaan. Olennaista on, mitä päivän aikana tehdään.
Kun puhutaan suomalaisesta koulutusjärjestelmästä, puhutaan yhteiskunnan peruspilarista. Vaikka jo hallituksen selontekoakin vaivaa aiheen laajuuden vuoksi tietynlainen hajanaisuus, vielä laveammalle tuntuivat hajoavan kansanedustajien huolenaiheet.
Eduskunnassa on lupa kysyä vastuulliselta ministeriltä esimerkiksi oman alueen koulutuspaikkojen tulevaisuudesta, mutta kaikkiaan kansanedustajien puheenvuorot olivat valitettavan kapea-alaisia. Jos Suomen koulutusjärjestelmän tulevaisuudesta haasteista nousee päällimmäiseksi huoli koulupoikien ruokailusta lakki päässä ja muu väitetty tapainturmelus, niin silloin puhutaan lillukan varsista eikä koulutuspolitiikasta.