Näin koulujen kesälomien päätyttyä on hyvä aika puhua jälleen kaikkien ulottuvilla olevan koulutuksen puolesta. Yksi Euroopan Unionin sosiaalisen pilarin 20 kohdasta on Euroopan laajuisen, kaikille mahdollisen ja tasa-arvoisen koulutusjärjestelmän rakentaminen.
Meillä Suomessa tasa-arvoista koulutusjärjestelmää heikennetään tällä hetkellä monin eri tavoin. Kuitenkin kansakunta, etenkin pieni kansakunta, on yhtä vahva kuin koulutusjärjestelmänsä. Suomalaisen yhteiskunnan vakaus ja kilpailukyky perustuu paljolti hyvin koulutettuun väestöön.
Päinvastoin kuin monessa muussa EU-maassa, Suomessa lukutaito ei ole ollut sidottu yhteiskuntaluokkaan. Köyhyydestä on noustu koulutuksen avulla ja maakunnista ponnistettu yhteiskunnan huipulle. Jokaiselle lapselle ja nuorelle on haluttu rakentaa mahdollisuudet vanhempien rahapussin paksuudesta riippumatta.
Hyvinvointivaltioon on perinteisesti Suomessa kuulunut laaja maksuttoman koulutuksen periaate, joka ulottuu korkeakouluopintoihin asti. Muun muassa elinkeinoelämä on ollut aivan oikeutetusti huolissaan siitä, että tutkimukseen ja kehitystoimintaan varattua rahoitusta on leikattu viime vuosina rankalla kädellä.
Lääkkeeksi siihen he osaavat esittää ainoastaan lukukausimaksuja korkeakouluihin, mitä perustellaan sillä, että näin korkeakoulujen toiminta ja opiskelu voisivat tehostua. Maksullisuus tehostaa – opiskelijavalinnan suuntautumista hyvätuloisten perheiden lapsiin.
Suomalainen työelämä on kuitenkin ajan kuluessa muuttunut ja koulutuksesta on tullut välttämättömyys työllistymiselle ylipäätään. Toisaalta koulutuskeskustelua on leimannut halu saada nuoret peruskouluun aikaisemmin, jotta he siirtyisivät vastaavasti yhä nuorempina työmarkkinoille ammattiin valmistavien opintojen jälkeen. Kuitenkaan samaa huolta ei tunnuta kantavan työuran alkamisesta ja nuorten työllistymisestä, koska painotukset ovat enemmän tapahtuneet työuran loppupäässä.
Painotus siinä, mitä oppiaineita suositaan, kallistuu yhä vahvemmin matemaattisiin aineisiin, sillä uudistuva teollisuutemme tarvitsee osaajia. Se ei vaikuta huolettavan ketään, että kansakuntamme unohtaa pikkuhiljaa historiansa, kun yhteiskunnalliset aineet työnnetään mielellään valinnaisiksi ja vapaaehtoisiksi.
Ja vaikka se joidenkin mielestä on enemmän hidaste kuin este, niin kyllä minä väittäisin, että siinä luodaan pohjaa yhä vahvemmalle ja epäluuloisemmalle nationalismille. Historiaa ja kulttuureja tuntematon kansa on helppo ohjailtava.
Vähävaraisten perheiden nuorille on ehdotettu opintolainaa keinoksi maksaa lukukausimaksut. Kuinka tämä sitten sopii siihen kuvaan, että vähävaraisista perheistä tulevat nuoret yrittävät vältellä opintolainan nostamista viimeiseen saakka, sillä heille on jo lapsuudessa muodostunut vankka käsitys siitä, kuinka monin tavoin velkavankeus erottaa ja eristää, jos opiskeluiden jälkeen ei löydykään työtä, mutta lainat lankeavat maksettaviksi.
Näin riskinä on, että korkeakoulutuksesta haaveilevat, köyhemmistä perheistä tulevat nuoret jättävät pyrkimättä näihin opintoihin. Tulosidonnainen lainamalli, jossa lainan hoitaisi viime kädessä valtio, ei mielestäni ratkaise mitään.
Suomi on tietointensiivinen yhteiskunta, jonka ikäluokat pienenevät ja huoltosuhde heikkenee. Meillä ei ole varaa siihen, että yhä pienempi osa koko ajan pienenevästä ikäluokasta pystyy kouluttautumaan tai voi hakeutua innon riittäessä edelleen korkeakouluihin.
Vielä toistaiseksi voimme sanoa, että meillä Suomessa on se, mitä muualla Euroopassa tavoitellaan: kaikille mahdollinen ja tasa-arvoinen koulutusjärjestelmä. Se on yksi arvovalinta, jonka menneet sukupolvet ovat tehneet.
Se on myös yksi niistä syistä, joiden vuoksi me olemme päässeet kansakuntana eteenpäin vaikeista vuosista, kuten itsenäistymisen alkuajan kansalaissodasta, mihin moni muu eurooppalainen kansakunta ei ole kyennyt. Sitä minulle ihmetellään itse asiassa varsin usein Brysselissä, kun parlamentissakin näkyy toisinaan hyvinkin selvästi jopa vuosisatoja sitten käytyjen veljessotien historia.
Hyvällä syyllä voisikin kysyä, miksi Suomessakin suojelemme mieluummin markkinoita kansalaisten elintason, hyvinvoinnin, sivistyksen ja tasa-arvon kustannuksella?
Miten olisi, jos siivoaisimme markkinoilta sen, mikä on pahasti vinoutunut eli vaikkapa verokeinottelun ja tulojen piilottelun monimutkaisten järjestelyjen avulla yhteiskunnalta, joka Suomessa on vielä kantanut vastuun siitä, että yrityksillä on osaavaa ja hyvin koulutettua työvoimaa – myös siellä yritysten johtoportaissa. Samalla muuten voisi korjaantua toinenkin uusien menestystarinoiden este eli verokeinottelulla saatu suuryritysten kilpailuetu pieniin yrityksiin nähden.
Merja Kyllönen on europarlamentaarikko (vas.) Suomussalmelta.