Suomen koulujärjestelmää on kehuttu hyvästä opetuksesta. Tästä osoituksena on se, että peruskoululaiset ovat sijoittuneet oppimistulosten Pisa-tutkimuksessa maailman kärkeen useina vuosina peräkkäin. Suomen mallia on esitelty ylpeinä maailmalla, ja ulkomailta on käyty ihastelemassa suomalaista koulujärjestelmää paikan päällä.
Hyvä menetys ei ole sen ansiota, että Suomi olisi erityisen ansioitunut uuden tieto- ja viestintätekniikan käyttöönotossa koulujen opetuksessa. Päinvastoin siinä Suomella on paljon kirittävää. EU:n komission selvityksen mukaan Suomen kouluissa käytetään tietokonetta vähemmän kuin missään muualla Euroopassa.
Jos tietoteknisten välineiden käyttöä ei lisätä opetuksessa, se tulee enemmin tai myöhemmin vastaan myös oppimistuloksissa. Uutta tekniikkaa ei ole varaa sivuuttaa.
Viimeaikaisen julkisen keskustelun perusteella voisi päätellä, että suomalaiskouluissa käytetään tämän ajan teknisiä välineitä jopa häiritsevässä määrin. Näin varmaan asianlaita on oppilaiden omien matkapuhelinten käytön osalta.
Sen sijaan tieto- ja viestintätekniikka opetuksessa on vielä vähäistä, vaikka opetusviranomaisten mukaan laitteita kouluilla pitäisi olla vähintään samassa määrin kuin muissa EU-maissa.
Se, että opetuksen tuloksia mittaavissa vertailuissa on menestytty hyvin, ei saisi tuudittaa suomalaisia itsetyytyväisyyteen. Tieto- ja viestintätekniikka puskevat eteen kaikkialla sellaisella voimalla, että se on otettava huomioon opetuksessa.
Jos tietotekniikkaa ei kyetä käyttämään hyväksi kouluopetuksessa, vaara on, että samalla pudotaan kärryiltä tekniikan käytännön soveltamisessa työelämässä. Hyvä esimerkki tästä ovat erilaiset julkiset tietojärjestelmät, jossa pieni veljeskansamme Viro on kirinyt monta askelta Suomen edelle.
Virossa äänestetään sähköisesti, kansalaiset pääsevät kätevästi verkon kautta käsiksi omiin viranomaistietoihinsa ja terveydenhuollon sähköiset potilastietojärjestelmät toimivat esimerkillisen hyvin Suomeen verrattuna.
Me suomalaiset olemme luoneet Itsestämme kuvaa nykyaikaisen tietotekniikan uranuurtajana, mutta osittain tämä on suuri näköharha.
Jos tieto- ja viestintätekniikka eivät saa suurempaa jalansijaa opetuksessa, tekniikan soveltamisen kuilu koulujen ja koulujen ulkopuolisen elämän välillä kasvaa koko ajan.
Tieto- ja viestintäteknisten laitteiden käyttö ei ole itseisarvo, vaan se on kiinteä osa tämän päivän arkea. Yhä useampi tieto löytyy nopeasti verkon kautta, ja erilaisia asioita voidaan yhdistellä, muokata ja rajata tekniikan avulla. Samalla opitaan käsittelemään kriittisesti tarjolla olevia tietomassoja.
Opettajien koulutukselle tämä asettaa suuret vaatimukset. Niihin on vastattava. Tekniikan käyttö ei kuulu vain joillekin, vaan kaikille. Se on koko ajan kasvava osa lähes kaikkien ihmisten työtä ja vapaa-aikaa.