Kauhajoen koulumurhista on kulunut vuosi. Jokelan ja Kauhajoen väliä oli kymmenkunta kuukautta. On kaikin voimin toivottava, että nämä kaksi tapahtumaa jäävät Suomen historiassa luvuksi, johon ei koskaan enää tule jatkoa.
Mutta toivominen tarvitsee tuekseen myös tekoja.
Ampuma-aselain tiukentaminen etenee parhaillaan eduskunnassa. Käsiaseiden saatavuutta rajoitetaan tuntuvasti ja tiedonvaihtoa parannetaan. Tämä tarpeellinen uudistus lähti liikkeelle kouluampumisten myötä, ja siinä poliittinen koneisto näyttää pystyvänsä reagoimaan.
Poliisikin tarkkailee internetin sisältöä nyt entistä enemmän. Koulusurmien jälkeen on tapahtunut muutoksia ennen muuta selkeästi toteutettavissa asioissa, joilla ei ole suuria taloudellisia vaikutuksia. Muiden johtopäätösten vieminen käytäntöön onkin sitten paljon vaikeampaa.
Kauhajoen jälkeen puhuttiin paljon tarpeesta kohentaa mielenterveystyötä koululaisten ja nuorten keskuudessa. Ne pyrkimykset ratkaistaan ennen muuta yksittäisissä kunnissa, jotka koettavat säästää nyt kaikessa. Esimerkiksi ennaltaehkäisevän nuorisotyön resurssien lisääminen voi helposti jäädä jalkoihin.
Tällaisilla asioilla on laajempaakin merkitystä. Jokelan ja Kauhajoen tapausten syyllisyys on selkeästi tekijöillä, eikä sitä voi kaataa yhteiskunnan tai koulujärjestelmän niskaan. Mutta yhteiskunnan kannalta on varmasti monin tavoin huono asia, jos nuoret eivät saa tarvitsemaansa henkistä apua.
Jokelan ja Kauhajoen jälkeen Suomessa on koettu kymmeniä ellei jo satoja koulu-uhkauksia, jotka nyt onneksi tuntuvat vähentyneen. Ne ovat olleet käsittämätön tapa reagoida, ja niiden oppilaitoksissa aiheuttamaa pelkoa ja ahdistusta on vaikea edes arvioida. Eikä ole tietoa siitä, onko seassa ollut jotain muutakin kuin vain typeriä päähänpistoja.
Kauhajoen jälkeen on eletty vuosi ja muistot alkavat jo olla etäisiä, mutta tuoreeltaan käytyä vakavaa keskustelua ei pidä unohtaa. Etenkään ei pidä unohtaa kysyä sitä, kuinka nuoret oikeasti voivat. Lainsäädännön muutokset ja riittävistä nuorisotyön resursseista huolehtiminen ovat paikallaan, mutta jokaisen kohdalla ratkaisevinta on oma lähiympäristö. Onko siellä tilaa myös niille, jotka kaikessa eivät ole vallitsevan mallin mukaisia?
Koulukiusaaminen ja koulussa yksin jääminen saattavat jättää mieleen jäljen, jota mikään ei pyyhi pois. Niissä asioissa ratkaisevia päätöksiä ei tehdä eduskunnassa, vaan jokaisessa koululuokassa.
paakirjoitus@kaleva.fi