Nuorten selviytymisestä Jokelan vuoden 2007 ja Kauhajoen 2008 koulusurmista on valmistunut loppuraportti. Sen mukaan suurin osa, 70 prosenttia, tapahtumien keskelle joutuneista nuorista on kyennyt jatkamaan elämäänsä normaaliin tapaan.
Kaikki eivät selvinneet kuiville surmien jälkeen saamansa kriisiavun turvin. Kymmenisen prosenttia tapahtumat kokeneista kärsi vakavista traumaperäisistä häiriöistä vielä kaksi vuotta myöhemmin. Heille ei kriisiapu riittänyt, vaan he ovat joutuneet tukeutumaan ammattiapuun pitkän aikaa.
Kansainvälisissä yhteistutkimuksissa on todettu, että suomalaiset luottavat tällaisten katastrofien jälkihoidossa viranomaisiin. Vastuun asioista katsotaan kuuluvan yhteiskunnalle, ja siksi uskotaan, että ongelmat ovat voitettavissa sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöiden avulla.
Loppuraportista ilmenee kuitenkin, että selviytymisessä avainroolissa ovat olleet oppilaiden läheiset.
Yhdysvalloissa, jossa koulusurmia on tapahtunut paljon enemmän kuin Suomessa, katastrofi yhdistää ihmiset auttamaan toinen tosiaan. Siellä ei niinkään odoteta tukea viranomaisilta. Sitä ei ole tosin saatavissakaan samalla tavalla kuin Suomessa.
Talouden niukkuuden aikoina terveydenhuollossa helposti laistetaan hoitojen pitkäkestoisuudessa. Koulusurmien loppuraportissa korostetaan sitä, kuinka tärkeää on taata katastrofin kokeneille nuorille mahdollisuus pitkäkestoiseen hoitoon.
Raportissa arvioidaan traumaoireiden lisääntyneen tiedotusvälineiden haastattelemilla nuorilla. Toisaalta yhteisöllisyys edellyttää kuitenkin, että asioista puhutaan. Pahinta on vaikeneminen, sillä siinä uhrit jäävät oman onnensa nojaan.