Teknisen koulun oppilas Cho Seung-Hui ampui kuoliaaksi 32 ihmistä Virginiassa Yhdysvalloissa huhtikuussa 2007.
Tapahtumista on nyt tehty teatteria.
Asialla on Lontoon yliopiston puheen ja draaman osaston teatteriryhmä. Se esitti Rebekah Robertsonin kirjoittaman tarinan Edinburghin teatterifestivaalilla elokuussa.
Näyttämöteos koostuu samasta kuvastosta, mitä media nyt pyörittää Kauhajoen koulusurmien ympärillä. Mukana on viitteellisiä kohtauksia oppitunneilta, suurennoksina projisoituja viestejä, ristikkäin leikkautuvia valokuvia kynttilämerestä ja repaleisista leluista sekä videoshotteja, joissa rehtori, opettajat, toimittajat, poliitikot, bloggaajat ja koulupsykologi nuorten näyttelijöiden esittäminä kommentoivat tragediaa jälkeenpäin.
Paikallinen kriitikkokunta toivotti esityksen viiden tähden kera tervetulleeksi.
Mautonta, ei toivottua?
Näytelmän nimi on Poika Centrevillestä.
"Esitys on ihmeteltävän kaunis tuotos synnytettynä niin suuresta tuskasta", luonnehti kriitikko Robin T. Barton The Timesissa.
Hän myöntää, että yritys olisi voinut kääntyä katastrofiksi tai mauttomaksi ylilyönniksi.
Ajatus koulusurmaajasta kertovasta näytelmästä voi tuntua vieraalta, luotaantyöntävältä, loukkaavalta ja jopa ei toivotulta. Ohjaaja Catherine Alexanderin ja 19-24-vuotiaiden nuorten tekijöiden piirissä tragedia on kuitenkin perusteellisesti analysoitu, pieteetillä käsitelty ja herkällä tyylitajulla visualisoitu.
Perustarina tiukkuu ahdistusta ja järkytystä, mutta karmaisevan vääjäämättömästi etenevä tragedia kerrostetaan multimedian, valoefektien ja äänimaailmojen avulla.
"Emme anna vastauksia kysymyksiin, mutta annamme äänen useille eri ihmisille", toteaa Catherine Alexander.
"Jokapäiväinen mediaväkivalta on mielen masturbaatiota", esitys kiteyttää.
Kriitikko Robin T. Bartonin mielestä esityksessä on vain vähän hysteriaa, ei yhtään itkua eikä melodraamaa.
Poika Centrevillestä on tiheä kokonaisuus ja tärkeä ajankohtainen tartunta.
Voimaa teatterista
"Esitys täyttää katsojan jatkokysymyksillä: Mistä nuorten psykologinen kipu versoaa? Missä on sille purkautumistie tässä yhteiskunnassa? Onko se teatterissa? Luovuudessa? Ja mikä tärkeintä: miksi me kiertelemme sen olemassaoloa jokapäiväisessä elämässä?" kirjoittaa Guardianin kriitikko Sarah Wilkinson.
"Erään virginilaisen lukion opettaja totesi, kuinka teatteriesitys voi tuottaa katharsiksen mihin mediamyllytys ja asiaohjelmat eivät kykene", vertasi ohjaaja Catherine Alexander.
Kreikan sana katharsis tarkoittaa puhdistumista. Ajatellaan, että taide voi tuottaa äkkinäisen tunnetilan tai kliimaksin, joka johtaa elämänhalun uudistumiseen, palautumiseen tai voimistumiseen.
"Esityksellä voi olla parantava vaikutus", Alexander uskoo. "Median pitäisi tiedostaa, etteivät tällaiset tapaukset ole vain sensaatioita. Ne on tietysti välttämättä uutisoitava, mutta sen vaikutus voi olla myös pahanlaatuista."
Yhdestä löytyy kaikki
Poika Centrevillestä tehtiin reaktiona Virginian ammuskelulle ja provosoimaan keskustelua.
"Kysyimme itseltämme, miksi tunsimme yhteyttä tähän toisella puolella maailmaa sattuneeseen tapahtumaan ja miksi meidän piti kertoa tämä tarina."
"Kysyimme myös, mitä merkitystä sillä oli meille. Tekeekö tapahtuman etäisyys meidät vähemmän vastuullisiksi tai vähemmän osallisiksi?"
Yhden vastauksen ryhmälle antoi Virginian teknisen koulun teatteritaiteen opettaja.
"Teatteritaiteilijoina me ponnistelemme vahvistaaksemme myötätunnon, empatian ja yhteenkuuluvuuden lihaksia. Me opettelemme luomaan hienoja ja merkityksellisiä rituaaleja, jotka juhlistavat meille yhteistä mutta helposti särkyvää inhimillisyyttä."
Esityksen lopussa screenillä virtaa päivämääriä ja uhrien lukumääriä eri puolilla maailmaa tehdyistä koulusurmista. Jokelan tapausta ei listalla näy.
"Olimme harjoittelemassa produktiota, kun Jokelasta uutisoitiin. Näytelmästämme tuli sen vuoksi entistä polttavampi."
Tekijäryhmä ei arvannut, että koulusurmien kopiointi jatkuisi. Tästä yhdestä löytyy ne kaikki.
Kirjoittaja vieraili Edinburghin
Fringe-festivaalilla elokuussa.
Ohjelmassa oli kolmen viikon
aikana noin 2 000 esitystä,
joista 40 prosenttia on maailman kantaesityksiä.