Vantaan Tikkurilan koulun oppilas Sebastian Sundell, 11, sai olla erityisen ylpeä koulun kevätjuhlissa lauantaina. Koulun rehtori luovutti hänelle Pelastusliiton I-luokan kultaisen ansiomitalin. Sundell pelasti jäihin pudonneen ystävänsä hengen keväällä 2000. Hän oli tuolloin vasta yhdeksänvuotias.
Sebastian Sundell oli palaamassa jääkiekkoharjoituksista kahden ystävänsä kanssa, kun toisen, 8-vuotiaan Joona Prosin jääkiekkomaila putosi Keravanjoen jäälle. Joona kurkotti jäältä mailaansa, mutta jää petti ja poika putosi syvälle virtaavaan jokeen.
Sebastian Sundell oli televisiosta nähnyt, miten joku pelasti toisen jäistä huivin avulla. Hän sai toisen mailan avulla vedettyä ystävänsä maihin. Sebastian vei märän ja mutaisen ystävänsä kotiinsa suihkuun.
Pelastusliiton kultainen ansiomitali myönnetään varsin harvoin. Sen on tarkoitus kannustaa rohkeaan kansalaistoimintaan.