Oppimishäiriöisen lapsen siirtämistä erityisopetukseen ei pitäisi heti leimata lapsen epäonnistumiseksi. Koulun pääasiallinen tehtävä on auttaa oppilasta menestymään myöhemmässä elämässään. Joskus menestymisen takaamiseksi vain tarvitaan erityistoimia.
Lapsiasiavaltuutettu Maria-Kaisa Aula suhtautuu myönteisesti lakiesitykseen, joka siirtäisi suuren osan erityisopetusta tarvitsevista lapsista tavallisiin luokkiin. Tiistaina Haapavedellä ja Haapajärvellä vierailleen Aulan mukaan myös erityisoppilaalla on oikeus saada opetusta lähikoulussa ja siinä opetusryhmässä, johon hän muutenkin kuuluu.
"Se on lapsen oikeuksien mukaista. Sellainen ajatus on liian helppo, että jos lapsi on vaikea, hänet lähetetään pois", Aula sanoi (Kaleva 28.10.).
Aulan ajatuksiin on helppo yhtyä. Murrosikäiset peruskoululaiset ovat elämänvaiheessa, jolloin he saattavat olla hyvinkin vaikeita ilman mitään syviä tai vakavia kehityshäiriöitä. Sellaisissa tilanteissa erityisopetukseen ohjaaminen koetaan helposti rangaistukseksi, joka leimaa lapsen koko kouluajan. Näissä tapauksissa ei suinkaan ole tarvetta siirtää oppilasta erilliseen pienryhmään.
Kysymyksen toinen puoli on kuitenkin se, että vakava oppimishäiriö on omanlaisensa avunhuuto, on taustalla sitten mitä tahansa. Koulun näkökulmasta silloin pitää punnita kahta asiaa, enemmistön työrauhaa ja erityisopetusta tarvitsevan oikeutta saada elämälleen tärkeitä tietoja ja taitoja. Vaikeissa tapauksissa voi olla sekä ongelmaoppilaan että suuren enemmistön etujen mukaista räätälöidä jollekin pienryhmälle oma opiskelutahtinsa ja -tapansa. Erillisryhmien kammo johtuu suomalaisten heikosta kyvystä sietää erilaisuutta. Suomessa on kautta aikain vedetty lahjakkuuden ja luonnontieteiden osaamisen välille liian yksioikoinen yhteys. Luovaa lahjakkuutta tai käden kätevyyttä ei ole arvostettu tarpeeksi. Jos sitten vielä esiintyy ongelmia aivan perustaitojen omaksumisessa, ja sen vuoksi joutuu erityisopetukseen, syntynyt tilanne koetaan liian usein jotenkin häpeälliseksi.
Tästä syystä - ja nykyään myös valitettavasti enenevässä määrin kustannussyistä - peruskoulussa ei pystytä osoittamaan tarpeeksi huomiota ongelmaoppilaisiin, tosin ei myöskään hyvin lahjakkaisiin oppilaisiin. Samaan luokkaan ahtaminen perustellaan ihmisoikeuksilla ja tasa-arvolla, vaikka niistä kumpikaan ei toteudu, jos lapsi ei jostakin syystä sopeudu opettelemaan perustietoja ja -taitoja siinä tahdissa kuin enemmistö kykenee.
Tasa-arvoisuuden filosofiassa ei ole mitään vikaa, mutta se ei saa olla pelkkä ihanne vailla käytännön sisältöä.
Kaikki alkaa kotoa. Onnistuminen koulussa tai koulun tekemät korjaavat toimet eivät tarkoita mitään ilman kodin tukea. Mikä tahansa tukiopetus tai erityisjärjestely valuu hukkaan, jos elämä kotona ei ole uomissaan. Tämäkin seikka pitäisi nähdä. Erityistä kohtelua eivät suinkaan aina tarvitse pelkästään oppilaat vaan toisinaan myös heidän vanhempansa.
Varhaisnuorista on pidettävä hyvää huolta. Koko loppuelämän onnellisuus on pitkälti kiinni teinivuosista. Lainsäätäjän aikeet pitää mahdollisimman moni oppilas kiinni heidän normaaleissa oppilasryhmissään ovat sinällään täysin kannatettavia.
Kunhan vain tukiopetuksen voimavarat turvataan, eikä uudesta laista tule käytännössä pelkkä laillinen tekosyy uusille opetustoimen säästöille.