Oppivelvollisuusiän jatkaminen tuskin olennaisesti korjaisi jatko-opinnoista ja työelämästä putoavien nuorten tilannetta, jos opetuksesta ei saada motivoivaa.
Tuore opetusministeri Krista Kiuru (sd.) nosti parin päivän takaisella haastattelulausunnollaan tärkeän aiheen keskusteluun: miten auttaa niitä nuoria, joiden koulunkäynti päättyy samalla kun peruskoulu päättyy ja joille ei avaudu paikkaa työelämässäkään.
Kiuru myös esitti tilanteen korjaamiseksi keinoksi oppivelvollisuusiän jatkamista vuodella 17 vuoteen. Korotus merkitsisi sitä, että käytännössä jokaisen nuoren pitäisi peruskoulun jälkeen hakeutua ammattikouluun, lukioon tai vaikkapa työpajaan.
Kiuru tuntee koulumaailmaa oman työhistoriansa kautta. Hänen esityksensä on saanut tukea eri suunnista.
Esimerkiksi Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen arvioi, että muutos ohjaisi nuoria jatkokoulutukseen. Luukkaisen mukaan myös oppivelvollisuuden jatkamista toisen asteen tutkinnon suorittamiseen asti tulisi selvittää. Tukea Kiurulle tulee myös eduskunnasta ja ainakin osalta yliopistotutkijoita.
Kaikki koulumaailmasta tulleet poliitikotkaan eivät kuitenkaan allekirjoita Kiurun ajatusta. Tällaisia ovat esimerkiksi eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo ja varapuheenjohtaja Inkeri Kerola.
Vahasalon mukaan koulun penkki vain ei sovi kaikille nuorille. Kerolan mukaan taas voimavarat pitää suunnata muulla tavoin: koulunkäynnin houkuttavuutta pitää lisätä vähentämällä teoriaa ja ruuvaamalla opetusta käytännönläheisemmäksi.
Teoriapainotteisuus lisää hänen mukaansa etenkin poikien antipatioita koulunkäyntiä kohtaan.
Suomen koulumaailmassa ilmenee tällä hetkellä kummallinen ristiriita. Oppimistulokset keskeisissä aineissa ovat Pisa-vertailun mukaan maailman kärkeä, mutta toisaalta suomalaisoppilaat eivät tutkitusti viihdy koulussa erityisen hyvin. Viihdyttäjäksi ei koulun tarvitse ryhtyä, mutta nuorelle mielekkäämpään opetukseen pitää pyrkiä.
Jos jatkovuoden tarjoama opetus ei motivoi nuorta, lisävuosi jossakin pakosta valitussa jatko-opintopaikassa tuskin pohjustaa nuorelle parempaa tulevaisuutta.
Sekin kannattaa huomata, että osalle nuorista koulunkäynti nykyisenkin oppivelvollisuusiän loppuun on tuskaista. Taustalla voi olla erilaisia oppimisongelmia tai koulukiusaamista. Jatkovuosi koulun penkillä voi näistä nuorista tuntua enemmän iskulta kuin kädenojennukselta.
Nuoren jääminen peruskoulun jälkeen vaille työtä tai koulutusta työntää helposti liikkeelle syrjäytymiskehityksen. Sen kehityksen katkaisuun pitää käyttää erilaisia keinoja, sillä nuorten tarpeissa ja taipumuksissakin on eroja. Opetusministeri itsekin piti jatkovuoden mahdollisina opinahjoina myös työpajoja.
Olennaisinta pohdinnassa ei lopulta ole se, millä menettelyllä elämänsä nivelkohdassa olevia nuoria autetaan eteenpäin, kunhan heitä ylipäätään autetaan. Tarjolla pitää olla sellaisia vaihtoehtoja, joihin nuoret lähtevät enemmän omasta tahdostaan kuin työnnettynä. Pakollinen lisävuosi jossakin ei automaattisesti nuorta pelasta.