"Koulun op­pi­ma­te­riaa­lis­sa homous liittyy vain sek­siin"

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat nuoret kokevat koulussa usein ulkopuolisuutta ja jopa syrjintää sekä kiusaamista.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat nuoret kokevat koulussa usein ulkopuolisuutta ja jopa syrjintää sekä kiusaamista.

Nuoret kaipaavat muun muassa monipuolisempia oppimateriaaleja ja avoimempaa keskustelua seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuudesta. Koulujen henkilökunnan tietoutta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä pitäisi nuorten mielestä lisätä ja aihe ottaa esille myös vanhempainilloissa.

Nuorisotutkimusseura ja Seta kartoittivat suomalaisten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten kokemuksia Hyvinvoiva sateenkaarinuori -tutkimushankkeella.

Nuorten koulua koskevista vastauksista ilmenee, että monet virheelliset käsitykset seksuaalisuudesta ja sukupuolesta elävät yhä koulumaailmassa, sanoo tutkija Riikka Taavetti Nuorisotutkimusseurasta.

- Yhä on nuorten mukaan yleistä, että esimerkiksi homous esitetään häviävän pienenä ilmiönä, joka ei koske meidän koulua. Siitä voidaan puhua myös ohimenevänä vaiheena.

Oppimateriaaleissa heteroseksuaalisuus on normi ja muut seksuaaliset suuntautumiset esitetään poikkeuksina, Taavetti sanoo. Homoutta käsitellään kuin se koskisi vain seksiä.

- Ihastumisesta, rakastumisesta ja perheestä puhutaan vain heteroseksuaalisuuden kautta.

Sukupuolivähemmistöistä ei Taavetin mukaan välttämättä puhuta kouluissa lainkaan.

Tiedon puute saattaa Taavetin mukaan vaikeuttaa omien tunteiden tunnistamista tai estää tukea tarvitsevaa nuorta löytämästä sitä. Tavassa käsitellä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä on Taavetin mukaan kuitenkin suuria koulukohtaisia eroja.

Nuoret ovat Taavetin mukaan myös hyvin tietoisia kouluista, joissa suhtautuminen on avoimempaa.

- Varsinkin lukioiässä saatetaan muuttaa jopa toiselle paikkakunnalle avoimemman koulun perässä.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä