Lukijalta
Mielipide

Koulumaailmassa lastensuojeluilmoituksen oltava viimeinen toimenpide

Koulumaailmassa lastensuojeluilmoituksen pitäisi olla ihan viimeinen toimenpide, jota ennen kaikki muut keinot on käytettävä. Lasu-ilmoituksella asetetaan vanhempien osaaminen ja koko vanhemmuus arvostelun kohteeksi ja se jopa mitätöidään.

OAJ:n Oulun puheenjohtaja Timo Kettunen peräänkuulutti Kalevassa 19.2. hankalissa koulutilanteissa keskustelua ja neuvotteluyhteyttä oppilaiden vanhempien kanssa.

Kolikolla on myös toinen puoli. Opettajilla on yleistynyt tapa tehdä kevyesti ja rutiininomaisesti lastensuojeluilmoitus perheestä, mikäli vanhempien asenne tai naama ei miellytä. Oulun seudulla näiden ilmoitusten määrä on noussut viime vuosina huomattavasti.

Kuinkahan usein tällä toiminnalla katkaistaan kommunikaatio koulun ja vanhempien välillä? Sen sijaan että yhdessä mietittäisiin, miksi lapsi on esimerkiksi pois koulusta (kiusaaminen, mielenterveysongelmat, ADHD) ja pyrittäisiin parantamaan lapsen kouluoloja, tehdäänkin lastensuojeluilmoitus, jonka jälkeen asiaa ei tarvitsekaan enää koulun puolelta ajatella, kun tämä vaikea tapaus on siirretty lastensuojelun piiriin.

Tästä käynnistyy sitten suojelutarpeen selvitys, joka sinällään on jo hyvin suuri stressitekijä lapselle, vanhemmille ja koko perheelle. Lapsen olo ei parantunut, tilanne koulussa ei muuttunut mutta perheen stressi ja ahdistus lisääntyi satavarmasti ja se on jo omiaan aiheuttamaan ongelmia, kun seuraavaa ilmoitusta aletaan pelätä.

Puhumattakaan siitä, että tällaisen ilmoituksen jälkeen on löydyttävä aikaa mennä keskustelemaan vaikka kesken työpäivän ja otettava kotiinsa vastaan vieraita ihmisiä arvioimaan vanhemmuuttasi.

Kriteeriksi tämän ilmoituksen tekemiselle riittää, että ”huoli herää” ja sehän herää hyvin herkästi, jos vanhemman asenne ei miellytä tai on erimielisyyttä. Ilmoitus voidaan tehdä vaikka poissaolosta tai vanhemman sanavalinnoista johtuen. Kuka vain voi jopa nimettömänä tehdä tällaisen ilmoituksen, myös puhtaasti kiusaamistarkoituksella.

"Kriteeriksi tämän ilmoituksen tekemiselle riittää, että ”huoli herää” ja sehän herää hyvin herkästi, jos vanhemman asenne ei miellytä tai on erimielisyyttä."

Koulumaailmassa lastensuojeluilmoituksen pitäisi olla ihan viimeinen toimenpide, jota ennen kaikki muut keinot on käytettävä. Lasu-ilmoituksella asetetaan vanhempien osaaminen ja koko vanhemmuus arvostelun kohteeksi ja se jopa mitätöidään.

Päinvastoin kuin esimerkiksi rikosilmoituksissa, lastensuojeluilmoituksissa todistamistaakka on vanhemmalla itsellään, joka on omiaan poistamaan oikeusturvaa. Tämä huomioon ottaen koulupalaverien nauhoittaminen pitäisi olla rutiinitoimenpide eikä päivittelyn aihe.

Miksi opettajat kammoksuvat valituksia tai kanteluita? Eikö ole tässäkin tapauksessa hyvä, että tutkitaan, jos vanhemmalla puolestaan on ”herännyt huoli” koulun tai opettajan toiminnasta?

Ihmisiähän opettajatkin vain ovat, hekin tekevät virheitä ja oikovat kulmia? Kanteluhan voidaan todeta myös aiheettomaksi, kuten suuri osa lastensuojeluilmoituksistakin.

Kuinkahan paljon nämä rutiini-ilmoitukset ylikuormittavat järjestelmää ja lastensuojelun henkilökuntaa ja aiheuttavat sitä, että todelliset lastensuojelun palvelua tarvitsevat lapset eivät apua saa?

Rauha perheille

Julkaisemme kirjoituksen

poikkeuksellisesti nimimerkillä.

Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!

Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.