Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Kou­lu­kiu­saa­mi­sen vas­tus­ta­ja on sankari

Pohjoisessa käydessäni huomasin motoristien kampanjan koulukiusaamista vastaan ulottuvan Enontekiölle asti.

Pohjoisessa käydessäni huomasin motoristien kampanjan koulukiusaamista vastaan ulottuvan Enontekiölle asti. Työtä kiusaamisen ehkäisemiseksi on tehty jo pitkään monella sektorilla ja sitä riittää uusien ilmiöiden myötä tulevaisuudessakin.

Olen usein miettinyt, mikä on koululaisten peloista on suurin? Ja se voi olla vieläkin pelko, toisten oppilaiden tekemisistä vanhemmille tai opettajille kertominen.

Vein tytärtäni 1980-luvulla tukioppilaiden koulutustilaisuuteen ja tiedustelin illan aihetta. Vastaus oli kouluväkivalta.

Sanoin minulla olevan jonkin verran kokemusta asiasta, koska sain satana päivänä selkään kansakoulun viimeisellä luokalla.

En silloin tapahtuma-aikaan 1960-luvun alussa kertonut asiasta kotona ja asia jäi niihin ihmisen salaisiin sopukoihin, mihin piilotetaan kaikkein kipeimmät asiat. Tuli ammattikoulu eri paikkakunnalla ja armeija 17-vuotiaana. Näköalattomuus Suomessa ja Ruotsiin muutto.

Kirkonkylän jengi, mihin kuului kuusi oppilasta, pitivät jöötä koulussa ja käyttivät heti väkivaltaa syrjäkyläläisiä kohtaa, jos ei tehty niin kuin he sanoivat. Mukana oli kiristystä ja pientä rahan ja omaisuuden anastusta.

Yritin koota syrjäkyläläisistä porukkaa jengiläisiä vastaan, mutta jengi käsitteli ja pelotteli heidät yksitellen, eivätkä he uskaltaneet asettua vastarintaan.

Meitä jäi kaksi oppilasta, jotka emme alistuneet jengiläisten komentoon ja seuraus tietysti oli muilutus kuuden jengiläisen voimalla.

Minä tietysti sain suurimmat vihat niskaani ja jokapäiväiset muilutukset. Jengin johtaja, joka oli kaksi kertaa luokalle jäänyt ja pari vuotta minua vanhempi sanoi, että minulla on niin v-mainen ilme naamalla, että hän vielä hakkaa sen pois. Mutta mitäpä minä naamalleni voin.

Yleensä hän mukiloi minua, kun jengi otti minut ringin keskelle, mutta kerran hän löi toisen jengiläisen kanssa yhtä aikaa, takaa päin ohimoihin ja minä menin kontalleen, se oli kai tekninen tyrmäys.

Jengi käski kerran vanhemman, aikuiselta näyttävän miehen retuuttamaan ja heittelemään minua koulun pihalle. Niin sankka joukko oppilaita oli ympärillä, ettei siihenkään opettajat puuttuneet.

Samoin jengiläisten ”lihaskimppu” usutettiin usein minun kimppuun, muiden katsellessa ympärillä.

Sain hänet kerran selälleen, mutta hän heitti hiekkaa minun silmille ja pääsi taas niskan päälle.

Ehkä hyvä niin. Muutenhan olisin ollut taas ringin keskellä mukiloitavana.

Jotakin opettajat kuitenkin tiesivät, koska tilanne purkautui kaksi viikkoa ennen koulun loppua, kun jengiläiset erotettiin koulusta ja heidät määrättiin käymään puuttuvat viikot seuraavana syksynä.

Jengin johtaja kuoli nuorena ja toisen minut tyrmänneen kohtasin Göteborgissa suomalaisten tansseissa. Menin muina miehinä juttelemaan ja huomasin hänen säikähdyksen ja pelon.

Hän ei saanut sanaa suustaan ja ajattelin, että hän on rangaistuksensa saanut.

Ne tahot tekevät hyvää työtä, jotka kannustavat ja rohkaisevat sivustakatsojia puuttumaan kiusaamiseen, nostamalla heidät rohkeiksi sankareiksi.

Sankareita he todella ovat.

Seppo Hyytinen

Oulu

Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!

Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.