Puolitoista vuotta sitten tunteet Pyhäjärven Jokikylällä velloivat kuumana. Kyläkoulu oli lakkautusuhan alla. Väki heräsi, kapinoi ja pani pystyyn koululakon. Nyt tunnelma on tyystin toinen. Koulu on saanut jatkoajan, ja väki puhkuu intoa.
Kapina-aikaan Vesa Tikan käsissä oli nippu papereita, joilla hän halusi todistaa niin päättäjille kuin muullekin kansalle, ettei pienen kyläkoulun lopettaminen merkitse yksiselitteisesti säästöä. Tänään koulun pihalle talkoisiin tullut Tikka nojaa tyytyväisenä haravan varteen.
Alkuperäisen teurastuslistan mukaan koulun pitäisi olla kiinni. Mutta ei. Hietakylän koulun sulkeminen toi lisää oppilaita. Nyt ykköskakkosia on 10 ja kolmoskuutosia 25. Kaupungin hallinnosta on lupailtu ottaa kertaalleen poistettu oppilasraja uudelleen käyttöön. Uudeksi rajaksi kaavaillaan taannoisen 20 sijaan 25 oppilasta.
Vuosi sitten Pyhäjärvellä kaupunginjohtajana aloittanut Tero Nissinen sanoo ensitöikseen napanneen kouluasiat uudelleen puntaroitavaksi. Pattitilanne, mikä oli syntynyt kylien ja keskustan välille, piti purkaa. "Oppilasraja selkeyttää elämää. Se antaa mahdollisuuden kylän omin toimin vaikuttaa asiaan."
Joku teki työt
Kylänväki oli kutsuttu talkoisiin siistimään koulun pihapiiriä ensimmäistä elojuhlaa varten. Mutta eihän siellä töitä ollut. Vesa Tikan lisäksi yhdellä ja toisella oli aikaa vain oleilla. Joku innokas isäntä oli edellispäivänä tehnyt töitä toistenkin puolesta ja levittänyt sepelit pihamaalle.
Koulun ilme on iloisempi kuin taannoin. Rapistuneet maalit on hiekkapuhallettu pois ja porukalla on pantu uusi väri pintaan. Muutenkin sotien jälkeen rakennetun kouluvanhuksen ulkoinen olemus on kohentunut. Kohta pitäisi koota joukot sisätilojen kunnostukseen.
Pihamaalle valuu väkeä pikku hiljaa. Yksi ja toinen esittelee itsensä paluumuuttajaksi. Kuka on tullut Göteborgista, kuka mistäkin päin Etelä-Suomea. 1960 ja 1970 -luvuilla nuori väki juoksi näiltä main kilvan etelään työn perässä.
"Lomilla kävimme täällä. Emme osanneet kotiutua Helsinkiin. Paluu oli aina mielessä. Täällä aion olla kuolemaani saakka", tokaisee juurilleen 1996 Helsingistä palannut Marja Puro.
Kysymykseen, miksi hän lähti aikoinaan etelään, hän vastaa: "En tiedä. Viuhahdin vain. Minulla oli työtä täällä. Mies oli siellä, olisiko se ollut syy."
Jokikylä sijaitsee Pyhäjoen varressa hieman toistakymmentä kilometriä Pyhäsalmesta Kärsämäen suuntaan. Pyhäjoki kiemurtelee tällä kohtaa tehden syviä koukkauksia pelloille. Joesta nousee lohta, mitä sinne on kalamiesten houkuttelemiseksi istutettu. Varsilla pesivät telkät ja suvannoissa joutsenet. Maalaisidylliä kauneimmillaan.
Väki on "poikamiesvoittoinen", Vesa Tikka tietää kertoa. Syntyy kova suukopu. Koulun pihalle kokoontuneet naiset eivät usko tätä. Asia varmistetaan paperista, työn alla olevasta kyläsuunnitelmasta. Tikka on oikeassa: miehiä on 201 ja naisia 160.
Tontteja löytyy
Vanhastaan Jokikylä ja sen kyljessä oleva Ruhkaperä ovat maanviljelyaluetta. Tosin 1800-luvulla täällä tiedetään olleen ruukki. Maat ovat viljelyssä. Tiloja on vähän, mutta niillä on maata sitäkin enemmän. Yhä useampi elää muusta kuin maasta.
"On täällä hyviä tonttejakin. Jos joku tulee, kyllä tontti löytyy", Marja Puro lupaa ikään kuin viestiksi maalle muuttoa haikaileville. Pyhäjärvellä syntyi viime vuonna 44 lasta. Tahti tänä vuonna ei ole kummempi. Näin laskien kahdeksaan ala-asteen kouluun on tulossa oppilaita pari luokallista.
"Toivottavasti saadaan vahvistuksia muualta", Tero Nissinen tokaisee toiveikkaana. Tosin hän myöntää, että kouluverkon pieneneminen on edessä oleva tosiasia. Nykymenolla oppilasmäärä putoaa parilla-, kolmellakymmenellä vuodessa. Mahdollisia vahvistuksia Nissinen arvioi voivan tulla kahtaalta. Heitä ovat paluumuuttajat ja etätyön tekijät.