Joka neljäs lastentarhanopettaja ja useampi kuin joka kymmenes peruskoulunopettaja on kohdannut väkivaltaa työpaikallaan vuoden aikana. Luku ilmenee opetusalan työolobarometrista (Kaleva 27.1.)
Jos puhuttaisiin poliiseista, luku olisi jotensakin ymmärrettävä. Kun kyse on kuitenkin ammattilaisista, jotka tekevät työtään tavallisten suomalaisten lasten ja nuorten kanssa, väkivaltatapausten määrä on hälyttävän suuri. Tilanteen vakavuutta lisää se, että lasten tai nuorten väkivallan uhrina saattaa olla toinen lapsi.
Yleensä väkivalta ilmenee riehumisena, paikkojen rikkomisena tai tavaroiden heittelynä. Se voi olla myös fyysistä käsiksi käymistä tai henkistä väkivaltaa, joskus jopa aseella uhkaamista.
Päivittäisestä väkivallasta kärsivät lastentarhanopettajien ohella eniten erityisopettajat ja kouluavustajat. Heistä yli puolet kertoi kokeneensa tavaroiden heittelemistä tai rikkomista vuoden aikana.
Koulut ja päiväkodit eivät ole erillään muusta yhteiskunnasta. Monen perheen elämässä on vaikeuksia, jotka heijastuvat myös lasten ja nuorten käytökseen. Yksilöllisyyden korostus ja vapauden arvostus ovat korostuneet. Opettajien auktoriteetti kyseenalaistetaan yhä useammin.
Ennen vanhemmat olivat opettajien kanssa kasvattajina samassa rintamassa, nykyään yhä useammin sen eri puolilla. Tavatonta ei ole, että vanhemmat palkkaavat kasvatuskeskusteluihin jo juristin avukseen.
Työterveyslaitos ja OAJ ovat etsineet työkaluja väkivallasta ilmoittamiseen ja siihen puuttumiseen. Koulujen väkivalta on kuitenkin niin suuri ongelma, että muidenkin pitää herätä etsimään ratkaisuja. Se tarkoittaa myös lasten vanhempia.
Pääkirjoitus