Koulujen kriisitoiminnassa on vielä kohentamisen varaa. Traumapsykologi Soili Poijulan arvion mukaan enemmistö kouluista on tehnyt oman kriisitoimintamallinsa, mutta osa niistä on jo ehtinyt vanhentua. Hän muistuttaa, että kriisitoimintamallit tulisi päivittää kerran vuodessa viimeisimpien tutkimusten ja käytännön kokemusten mukaisiksi.
Myös kriisitoimintamalleja tulisi kehittää. Poijulan mukaan tämänhetkiset mallit perustuvat vuonna 1997 ilmestyneeseen Stakesin oppaaseen, joka on osin vanhentunut.
Poijula toivoisikin opetushallitukselta nykyistä aktiivisempaa roolia kriisitoimintamallien ohjaukseen. Nyt koulut on hänen mukaansa jätetty oman onnensa nojaan.
- Opetushallituksen pitäisi tuottaa ja pitää ajan tasalla selkeää mallia siitä, mitä oppilaitoksen kriisitoimintamallin ainakin tulisi sisältää ja miten koulujen kriisitilanteessa pitäisi osata toimia. Kun oppilaitoksilla on joku, johon nojata, niiden on nykyistä helpompi toteuttaa oma suunnitelmansa.
Poijula huomauttaa, että koulut ovat toistaiseksi ainoita yhteisöjä Suomessa, joissa kriisitoimintamallit on säädetty pakollisiksi. Opetussuunnitelman mukaan kaikilla perusopetuksen luokka-asteilla tulee olla oma kriisitoimintamalli viimeistään ensi syksynä. Lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa kriisitoimintamallit on oltava jo nyt.
Toimittaja oven takana
Kriisi iskee kouluun yllättäen. Kun koulun oppilas esimerkiksi kuolee äkillisesti tai joutuu onnettomuuteen, koululla on syytä olla tarkat sävelet ripeistä toimintamenetelmistä. Rehtori joutuu lujille: hänen tulee johtaa kriisiapua, mutta samaan aikaan toimittajat jo kolkuttelevat kanslian ovia tai kärkkyvät lisätietoja tapahtumista puhelimitse.
- Reaaliaikaisesta tiedottamisesta on tullut tärkeä tekijä myös koulujen kriiseissä. Hyvin hoidettu tiedottaminen voi tukea selviytymistä ja virheet tiedotuksessa pahentavat kriisiä. Siksi koulut tarvitsevat apua tässäkin kohtaa, Poijula muistuttaa.
Oulussa on meneillään opetushallituksen rahoittama koulujen kriisivalmiuskoulutus, johon yhtenä osana kuuluu oppilaitosten sisäisen ja ulkoisen tiedottamisen suunnittelu. Maanantaina opettajat harjoittelivat tiedotustilaisuuden järjestämistä koulunsa kuvitteellisesta kriisitilanteesta.
- Koulu pääsisi ehkä helpommalla, jos se järjestäisi tiedotustilaisuuden tai tekisi tiedotteen. Kun kyse on lapsista ja nuorista, tiedottamisen tulisi tapahtua koulun ehdoilla.
Kriisin sattuessa rehtorin ensimmäisenä tehtävänä on tarkistaa poliisilta tosiasiat, jotta huhut eivät pääsisi valloilleen. Lisäksi hänen tulee selvittää, mistä asioista koululla on lupa kertoa ja mistä on syytä pysyä vaiti.
Poijula muistuttaa, että rehtori päättää esimerkiksi siitä, voivatko toimittajat ja kuvaajat tulla koulun alueelle.
Henkilökunnan ja oppilaiden lisäksi tapahtuneesta kriisistä on kerrottava vanhemmille.
- Mitä pienemmistä lapsista on kyse, sitä enemmän tarvitaan kodin ja koulun yhteistyötä.
Opettajakin suree
Kriisitilanteessa koulu pitää nähdä työyhteisönä. Poijula harmittelee sitä, että monasti opettajat jäävät kriisiavusta syrjään ja uupuvat taakkansa alle.
- Jos esimerkiksi oppilas kuolee, opettaja ei ole ulkopuolinen auttaja vaan sureva ihminen. Kriisitilanteessa hän toimii paitsi opettajan roolissa myös mielenterveystyöntekijänä. Lisäksi hän usein huolehtii myös vanhemmista. Tämä on liian iso tehtävä yhdelle ihmiselle.
Poijulan mielestä työterveyshuolto ei ole ottanut riittävästi vastuuta opettajista. Työterveyshuollolla tulisi olla valmiutta ja voimavaroja olla opettajien tukena vaikeissa tilanteissa.
- Näin opettajat eivät joutuisi oman jaksamisensa ja terveytensä kustannuksella yksin selviytymään vaativasta tehtävästään, joka voi tarkoittaa esimerkiksi koko lukuvuoden kestävää surevien oppilaiden auttamista.
