Oppilaiden kouluarvosanojen pitäisi heijastaa enemmän oppilaiden osaamista kuin luonnetta ja käyttäytymistä. Tällaiseen johtopäätökseen on tultu yhdeksäsluokkalaisten temperamentin ja kouluarvosanojen yhteyttä selvittäneessä tutkimuksessa. Tutkimus on julkaistu Maailman paras koulu? -tietoteoksessa.
Oppilaiden arvosanat perustuvat pitkälti koetulosten ja tuntiaktiivisuuden yhdistelmään. On helppo nähdä, että ahkera tuntiosallistuminen nostaa kokonaisarvosanaa ja päinvastoin. Oppitunteihin halutaan eloa toistelemalla, että tuntiosaaminen vaikuttaa numeroon.
Jatko-opintoihin pääsyn kannalta on ongelmallista, jos tuntiosaamisen korostaminen hämärtää todellista osaamista ja vääristää arviointia. Aktiiviset osallistujat palkitaan, mutta hiljaiset ja ujot kärsivät, vaikka osaamisen tasossa ei todellisuudessa olisi eroja. Professori Liisa Keltinkangas-Järvinen esittääkin, että arvosanat jaettaisiin osaamiseen ja työskentelytyyliin.
Arvioinnin yksityiskohdista riippumatta koulun pitäisi tarjota oppilaille mahdollisimman hyvät eväät elämään. Päättöluokilla olevien oppilaiden kohdalla arvosanoilla on merkittävä vaikutus koulun jälkeisiin valintoihin. Siksi arvioinnilla pitäisi olla kestävät ja yhtäläiset perusteet.
Opetuksen ei liioin saisi vinouttaa oppilaita täyttämään vain koulun odotuksia. Koulutodistus ei aina ennakoi myöhempää menestystä, mutta vaikuttaa jatko-opiskelupaikan saantiin.
Kympin tytöt pärjäävät koulussa, mutta seiskan pojat menevät heistä työelämässä ohi. Koulun arvioinnissa on siten jotakin pahasti pielessä, kun se antaa näin epärealistisen kuvan osaamisesta ja pärjäämisestä.
Pääkirjoitus