Kevään uudet ylioppilaat iloitsevat, kun koulu on ohi ja elämä edessä.
Moni muistelee jälkeenpäin kaiholla kouluaikojaan ja omaa rakkaaksi käynyttä opinahjoaan.
On kuitenkin todennäköistä, että muutaman vuoden kuluttua ei enää ole sitä peruskoulua, lukiota, ammattioppilaitosta, ammattikorkeakoulua tai korkeakoulutusyksikköä, josta vielä tänä keväänä lapset ja nuoret lähtevät maailmalle sydän pamppaillen.
Oppilasmäärien kehitys ja muuttoliike maan, mutta myös kuntien, sisällä vaikuttaa jo lähivuosina ratkaisevasti siihen, miltä tulevaisuuden kouluverkko näyttää. Kasvukeskuksissa on suuret paineet, kouluja laajennetaan ja uusia rakennetaan samaan aikaan, kun harvenevalla maaseudulla ja pienissä kunnissa kouluja suljetaan ja yhdistetään.
Vaikka väestökehitys ja nimenomaan nuorten määrä on Pohjois-Pohjanmaalla monin paikoin muuta maata parempi, tuntuvat kielteiset muutokset ennen pitkää laajan maakunnan haja-asutusalueella. Kainuussa suuntaus on jo muutaman harppauksen edellä.
Kouluja on 2000-luvulla lakkautettu ja yhdistetty koko maassa noin sadan koulun vuosivauhtia. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston alueella lukumäärä on 15-20. Kyse on siten merkittävästä muutoksesta, sopeutumisesta ja luopumisesta. Aluepoliittisena saavutuksena pidetty laaja ja kattava kouluverkko harvenee jatkossa.
Etenkin pienten kylä- ja lähikoulujen lakkauttamiset maaseudulla ja kaupunkien lähiöissä herättävät kovaa parkua. Pienet kunnat pitävät myös kynsin hampain kiinni lukioistaan. Tässä suhteessa toisen asteen ammattioppilaitokset ovat keskittyneet enemmän kuin lukiot.
Harveneva ja ikääntyvä maa tarvitsee koulutuspalveluja, mutta ei välttämättä enää nykyisessä laajuudessa ja kattavuudessa. Silti perusopetus ja toisen asteen koulutus pitäisi pystyä tarjoamaan nuorille mahdollisimman läheltä.
Laadukkaan koulutuspolitiikan varmistamiseksi on kunnissa pystyttävä katsomaan kunta- ja hallintorakenteen yli ja tehtävä joustavaa yhteistyötä siellä, missä se on järkevää ja taloudellista.
Parempi on säilyttää yksi kyläkoulu kahden kunnan rajalla, kuin kovan taistelun jälkeen menettää kaksi lähietäisyydellä, mutta kuntarajan eri puolilla sijaitsevaa kyläkoulua. On tapauksia, joissa tällaisen kiistan seurauksena kahden kylän oppilaiden koulumatka on pidentynyt.
Rakenteisiin ja instituutioihin puuttuminen on toistaiseksi osoittautunut vaikeaksi. Pelkkään kuntarajaan tuijottaminen on kuitenkin tuhoon tuomittu tie, jos vaihtoehtona on luonteva koulunkäynti- ja opiskelualue.
Valtiovallalla on mahdollisuus porkkanarahoin madaltaa yhteistyön kynnystä ja tehdä se peräti houkuttelevaksi. Etäopetusmahdollisuuksille on näytettävä vihreää valoa.
Oulun ja Tyrnävän kaltaisen etälukioyhteistyön kaltaisia hankkeita ei enää pidä jarruttaa byrokratian millään portaalla.