Kou­kus­sa tai­tei­li­ja­elä­mään

Jotkut kirjaavat ajatuksiaan muistivihkojen sivuille, mutta Jani Laitisella on tapana jäsennellä asioita päässään. Jos idea on hyvä, se säilyy muistissa, jos huono, se unohtuu.

Jani Laitisen näytelmässä työttömät eivät ole henkilöitä vaan lukuja. Myöhemmin kävi ilmi, ettei näkemys ollutkaan ihan utopistinen. "Kuulin, että vielä joskus 1970-luvulla työttömiä ei ole puhuteltu nimillä vaan heistä on käytetty pelkästään koodeja."
Jani Laitisen näytelmässä työttömät eivät ole henkilöitä vaan lukuja. Myöhemmin kävi ilmi, ettei näkemys ollutkaan ihan utopistinen. "Kuulin, että vielä joskus 1970-luvulla työttömiä ei ole puhuteltu nimillä vaan heistä on käytetty pelkästään koodeja."
Kuva: Juntto Anssi

Viimeiset-näytelmän kantaesitys Pohjankartanossa 9.4. kello 19.
Muut esitykset 15., 16.,
18. ja 22. huhtikuuta.
Näytelmä on osa Hyvän mielen
viikon ohjelmaa.

Jotkut kirjaavat ajatuksiaan muistivihkojen sivuille, mutta Jani Laitisella on tapana jäsennellä asioita päässään. Jos idea on hyvä, se säilyy muistissa, jos huono, se unohtuu.

Vielä jokunen vuosi sitten Laitinen ei olisi voinut kuvitellakaan oikeasti kirjoittavansa näytelmää. Mutta kun Oulu-opiston teatteriryhmä pyysi häneltä tekstiä, sattui ideakin olemaan valmiina muhimassa. Esikoisnäytelmä Viimeiset syntyi lopulta melko helposti.

"Se on vähän niin kuin elämässä muutenkin, oikeat jutut tulevat vähän yllättäen. Niitä ei aina itsekään hoksaa. Pitää antaa elämän viedä mukanaan ja ottaa se, mitä tulee vastaan", Laitinen toteaa.

Näytelmäkäsikirjoituksen suhteen Laitinen sai vapaat kädet. Ainoat ohjeet liittyivät teatteriryhmän henkilörakenteeseen. Hahmoja piti olla mahdollisimman paljon, ja nimenomaan naispuolisia. Puherooleja kertyikin pitkälti toistakymmentä.

"On ollut mielenkiintoista, että ihmiset ovat alkaneet nähdä minua melkein jokaisessa hahmossa", Laitinen naurahtaa.

"Tietenkin sitä poimii itseltään jotain tapoja tai tapahtumia, vaikka mielikuvitusta käyttääkin."

Pääteemoikseen Laitinen on nostanut ihmisten vapauden kaventumisen ja valvontayhteiskunnan. Ideat ovat kummunneet etenkin työttömistä ja työvoimatoimiston henkilökunnasta, ja siksi tapahtumatkin sijoittuvat pitkälti työvoimatoimistoon.

Laitinen on koulutukseltaan filosofian maisteri, ja hän työskentelee osa-aikaisena viestintätyöpajan ohjaajana mielenterveysyhdistys Hyvän mielen talossa.

Ennen nykyistä pestiään Laitinen ehti itsekin olla pitkään työttömänä, mutta sillä ei ollut kovinkaan suurta vaikutusta näytelmän aiheeseen. Hän olisi luultavasti kiinnostunut aiheesta muutenkin.

Laitinen on luetuttanut Viimeisiä muutamilla ystävillään ja saanut monenlaisia kommentteja. Jonkun mielestä näytelmä on silkkaa scifiä, kun joku toinen on löytänyt viitteitä eri tv-ohjelmiin. Laitinen korostaa, että pääosan kasvoton ääni ei suinkaan ole lainaa Big Brotherista.

Ylipäätään Viimeiset on kirjoittajansa näköinen teos. Siinä on sekä tragediaa että komediaa, ja sen huumori on kuivaa ja mustaa. Laitisen voi lokeroida tyyliltään jonnekin Franz Kafkan ja Kari Hotakaisen välimaastoon.

Viimeisiä kirjoittaessaan Laitinen on tullut tarkastelleeksi luovaan kirjoittamiseen liitettyjä myyttejä. Humalassa kirjoittamiseen hän ei usko. Kännissä ideat toki saattavat tuntua hyviltä, mutta myöhemmässä tarkastelussa mieli yleensä muuttuu. Krapulakaan ei ole järin luova olotila.

Sen sijaan juuri ennen nukahtamista käyttökelpoisia ideoita todellakin pulpahtaa.

"Nimi Viimeiset tuli eräänä sunnuntaina viiden jälkeen aamuyöllä. Olin kirjoittanut näytelmää puhtaaksi koko yön, ja olin ihan puolikuollut."

Viimeiset ei suinkaan jää Laitisen viimeiseksi näytelmäksi. Hän on jo alkanut ideoida toista näytelmää, jonka on tarkoitus valmistua vuoden loppuun mennessä.

"Omasta mielestäni idea on hyvä, ja muusakin on jo hankittu. Tällä kertaa tavoitteet ovat vähän korkeammalla. Pitää katsoa, mihin kyvyt riittävät."

34-vuotias Laitinen on kirjoittanut näytelmän lisäksi niin lehtijuttuja kuin filosofisiakin tekstejä. Mutta mikä hänestä tulee isona?

"Itse asiassa mietin tuota ihan äskettäin. Jos olisin hengissä tämän taiteilijaelämän jälkeen 80-vuotiaana ja siinä vaiheessa vielä miettisin, että mikä minusta tulee isona. Silloin voisin olla tyytyväinen elämääni."

Ilmoita asiavirheestä