Poikkesiko tämä joulu kilpaurheilujouluista?
Kyllä. Vietin viimeksi niin sanotun normaalijoulun 14-vuotiaana. Tuolloin olin myös edellisen kerran uutena vuotena Suomessa. Aaton olen toki aina ollut kotona, mutta se on ollut tähän asti kaikkea muuta kuin jouluherkkujen syömistä.
Milloin hyppäsit viimeksi mäkeä?
Jäähyväiskisoissani heinäkuun alussa.
Tunsitko erohaikeutta?
Jäähyväiskisoissa tietenkin joo, jollain tavalla. Toisaalta olo oli myös helpottunut.
Onko tehnyt mieli hypätä sen jälkeen?
Ei oikeastaan ole tehnyt mieli mäkeen. Välillä on käynyt mielessä, että mitenkähän pärjäisi jos nyt kävisi hyppäämässä. Mutta oikeasti ei ole tehnyt mieli.
Yllättikö se, ettet ole kaivannut mäkeen?
Ei oikeastaan. Viimeiset vuodet olen jollain tavalla odottanut, että se homma loppuisi. Talvikilpailuissa ei ole mitään vikaa, ja kyllähän niiden jatkaminen olisi ollut mukavaa, mutta kesän harjoituskautta en olisi enää jaksanut.
Oliko siviiliin paluu vaikeaa?
Muutos on suuri, mutta ei sinänsä vaikea. Lopettamista silmällä pitäen olen perustanut jo neljä, viisi vuotta sitten entisen yhdistetyn urheilijan Mantilan Jarin kanssa maahantuontifirman. Halusin, että sitten ikinä kun hyppääminen loppuu, on valmis paikka, mihin istua. Heti huhtikuusta olen ollut siinä täysipäiväisesti töissä.
Kumpi perheelle on ollut vaikeampaa, se että isä on ollut pitkiä aikoja poissa vai että isä on nyt jatkuvasti läsnä?
Uskon ja toivon, että silloin on ollut vaikeampaa, kun olen ollut poissa. Kyllä nykyinen tilanne on varmasti meille kaikille parempi.
Nettisivullasi www.janneahonen.eu kerrot, että olet tällä kaudella maailmancupissa mukana jossain roolissa. Mikä tämä rooli on?
Olen kuvioissa mukana MTV3:n mäkihypyn erikoisasiantuntijana, eli senkin takia jo pelkästään joudun pitämään itseni ajan tasalla siitä, miten joukkue hyppää ja missä. Rukalla maailmancupin avauksessa olin myös mukana tekemässä joukkueen pukuja. Sitä hommaa tulee varmaan myös olemaan talven varrella edelleen. Maailmalla en enää kierrä kisoja ainakaan nyt ekana vuotena, vaan teen kaikki Suomessa niin pitkälle kuin se on mahdollista.
Viime kauden mäkihyppyä leimasivat erimielisyydet silloisen päävalmentajan ja Harri Ollin välillä. Miltä asian käsittely mediassa näytti joukkueen sisältä katsottuna?
Uutisoinnista on voinut jäädä jotakin hampaan koloon, mutta muuten tilanteesta ei. Vielä viime kaudella mukana olleella maajoukkuevalmentajalla Nikusen Tommilla ja minulla sujui kaikki aina hienosti ja sujuu edelleen. Ihmettelin, miksi tässä on olevinaan tämmöinen hässäkkä ja härdelli päällä, kun se oli aiheetonta. Jos yksi urheilija oli sitä mieltä, että homma ei pelaa, se oli hänen mielipiteensä.
Kuka tämänhetkisistä mäkihyppääjistä tulee perimään Ahosen manttelin?
Sitä on vaikea sanoa, joukkueessa on nyt hyviä poikia. Kolme kaveria on tällä hetkellä tämän kauden maailmancupin kärkikahinoissa: Jussi Hautamäki, Harri Olli ja Ville Larinto. Mutta tulevaa on vaikea ennustaa. Silloin aikoinaan, kun olin itse juniori ja pärjäsin ensimmäisiä kertoja, ei kukaan olisi varmaan osannut ennustaa, että ura olisi lopulta näin pitkä.
Onko suomalaisille odotettavissa menestystä myös naisten mäkihypyssä?
Parin kuukauden päästä Tshekeissä on naisten ensimmäiset maailmanmestaruuskisat. Tällä hetkellä Suomessa on vain yksi tyttö, joka pystyy hyppäämään isosta mäestä. Ehkä tulevaisuudessa kyllä. Norja, Itävalta ja Japani ovat reilusti Suomea edellä tällä hetkellä. Suomalaiset ovat niin konservatiivisia, että pikkutyttöjä on täällä ainakin vielä nyt vaikea viedä mäkeen. Maailmalla tyttöhyppääjiä on jo nyt paljon enemmän.
Onko kilpaurheilu-ura koskaan harmittanut?
Ei ole ollut sellaisia tuntemuksia koskaan. 14-vuotiaana luulin tietäväni, että minusta tulee menestyvä urheilija, mitä en tietenkään oikeasti voinut tietää. Mutta olin itsepäinen, ja kun vanhemmat alkoivat patistelemaan lukio-opintoja, olin itse aivan varma, että minusta tulee ammattiurheilija. Niin siinä sitten melkein kävi.
Kummassa syke nousee korkeammalle, kiihdytysauton ratissa lähtöviivalla vai aikoinaan hyppyrin rimalla?
Kyllä se auton puikoissa nousee. Mäkeä kerkesin hypätä 27 vuotta, ja se alkoi olla aika jokapäiväistä rutiinia. Ei siinä enää pulssi noussut muuten kuin ehkä kilpailutilanteesta johtuen.
Onko tapanasi käyttää Matti Nykäsen kuuluisia aforismeja?
En ole niitä käyttänyt enkä mieleeni painanut.
Jäikö jotakin saavuttamatta mäkihyppääjänä?
Olympiakultaahan kaikki aina kyselevät: olympiakultaa ei tullut ja miksei tullut ja harmittaako se. Ei harmita minua pätkääkään. Tässä maailmassa on niin paljon urheilijoita, jotka eivät ole olympiakultaa savuttaneet eivätkä tule ikinä saamaan. Eikä se ole sen kummempi asia.