Vaikka tykkien jylinä itärajalla on vaiennut aikapäiviä sitten, yhden miehen palvelusajalle ei tunnu tulevan loppua. Korpraali Santeri Mäenkoskella, 87, askel painaa jo, mutta virallisesti mies puolustaa yhä maataan armeijan leivissä.
Vasta vuosikymmeniä sodan jälkeen kävi ilmi, että hänet on tuntemattomasta syystä unohdettu kotiuttaa. Edessä oli kuitenkin uusi pulma: nyt hän oli liian iäkäs kotiutettavaksi.
Pääesikunnan majurilta saatu vastaus kuului jotakuinkin näin: "Taistelulähetti Mäenkoski, olkaa rauhallinen, teitä ei enää kutsuta sotatoimiin." Mäenkoski ei kuitenkaan halunnut jättää asiaa siihen.
"Panin sitten kirjeen presidentille, että minä hittojakaan välitän kotiuttamisesta, mutta kotiuttamisrahan haluan. Minähän saan miljoonia, kun olen näin kauan ollut armeijassa."
Santeri Mäenkosken sota alkoi 16-vuotiaana, syystalvella 1939. Hän lähti vapaaehtoiseksi, kun muutkin pojat lähtivät. Halu puolustaa maataan oli näillä nuorilla vapaaehtoisilla rajaton, sodan todellisuudesta heillä taas ei ollut minkäänlaista aavistusta. Kollaan taisteluissa se kyllä pian selvisi.
Mäenkoski oli sotaan lähtiessään paitsi nuori myös varsin pienikokoinen. Kollaalla Mannerheim taputteli Mäenkosken päätä, kysyi, miten sellainen pikkupoika oli rintamalle päästetty ja kehotti syömään kunnolla.
"Yhdessä siihen aikaan otetussa kuvassa minulla on puukko vyöllä. Pojat ovat nauraneet, että siinä vasta oikea sotilas; puukkokin on pitempi miestä."
Hurjimmat hetkensä rintamalla Mäenkoski koki kesäkuussa 1944, jolloin sotiminen hänen osaltaan päättyi kolmeen peräkkäiseen haavoittumiseen.
Lue lisää tiistain Kalevasta.