Suomessa kulutetusta kalaravinnosta noin 75 prosenttia on peräisin ulkomailta. Tuontikalasta suurin osa on kasvatettua lohta, pääosin Norjasta tuotua Atlantin lohta.
Kotimaisesta kalasta noin kolmannes tulee kalanviljelystä, reilu kolmannes vapaa-ajankalastuksesta ja vajaa kolmannes ammattikalastuksesta. Kun vapaa-ajankalastuksen saalismääriä ei oteta huomioon, kuluttajan markkinoilla saatavilla olevasta kalamäärästä yli 80 prosenttia on ulkomaista alkuperää.
Kotimaisen kalan tarjonnan vähäisyys on harmillista tuhansien järvien maassa. Ammattikalastajien määrä vähenee, vapaa-ajankalastuksen saalismäärät pienenevät, ja vesiviljelyn kehitys on ollut laskusuunnassa 1990-luvun alun huippuvuosista.
Merialueella ammattikalastuksen saalismäärät ovat nousseet viime vuosina silakkasaaliin kasvun myötä, mutta samalla silakan käyttö ihmisravintona on vähentynyt.
Silakan tilalle suomalaisten ruokapöytiin on tullut Norjassa kasvatettu lohi, jota nykyisellään jokainen suomalainen syö neljä kiloa vuodessa. Norjan lohen etuna on tasainen laatu ja tasainen saatavuus, jolloin jälleenmyyjien on helpompi suunnitella jakelua ja markkinointia.
Kotimainen kala terveellisenä ja turvallisena lähiruokana pystyy kilpailemaan markkinaosuuksista ulkomaisen halvemman kalan kanssa, kunhan sen saatavuutta parannetaan.
Vesiviljelyllä kokonaisuudessaan on valtava potentiaali ja se onkin ollut maailmalla nopeimmin kasvava elintarviketuotannon muoto. Nykyään vesiviljelytuotannosta saadaan enemmän ihmisravintoa kuin naudanlihantuotannosta.
Maailmalla vesiviljelytuotannosta saatava ravinnonmäärä on ennusteiden mukaan ylittänyt kalastuksella saadun ravinnonmäärän viime vuonna.
Suomessa tiukka lupapolitiikka on vaikeuttanut kalankasvatuksen kehittymistä ja kilpailukykyä.
Nykyisten laitosten tuotantomääriä on supistettu, eikä uusiin laitoksiin ole saatu lupia, vaikka kalankasvatuksen ympäristökuormitusta on saatu vähennettyä ruokintamenetelmien ja rehukehityksen avulla.
Kotimaisen kasvatetun kalan ekologisuus huomioitiin myös WWF:n kuluttajan kalaoppaassa, jossa kotimainen kasvatettu kirjolohi pääsi vihreälle listalle eli suositeltavien kalalajien joukkoon. Myös kiertovesilaitoksessa kasvatettu siika sai vihreän valon.
Kasvatetun kalan ravinnonkäytön tehokkuus on yksi syy ympäristöystävällisyydelle ja kasvatetun kalan suosion nousulle suhteessa muihin lihantuotantomenetelmiin.
Yhdellä kilolla rehua saadaan tuotettua noin 900 grammaa kalaa, kun samalla rehumäärällä saadaan kasvatettua esimerkiksi 300 grammaa sikaa. Suomen vesiviljelystrategian tavoitteena on nostaa Manner-Suomen kalankasvatuksen määrä 20 miljoonaan kiloon nykyisestä noin 13 miljoonasta kilosta.
Kalankasvatuksen kasvua tukemaan valmisteltiin maa- ja metsätalousministeriössä ja ympäristöministeriössä vesiviljelyn sijainninohjaussuunnitelma, jossa esitettiin merialueita, jonne tuotantoa voidaan ohjata.
Sisävesien vesiviljelyn keskittämiseen ei esitetty alueita.
Vaikka suurin osa tuotannosta tehdään merialueella, sisävesillä voidaan tarjota kalanpoikasia merialueen kasvatuksen tarpeisiin ja myös tuottaa paikallisesti terveellistä lähiruokaa.
Luonnonvarakeskuksessa meneillään olevassa Oulujärvi Leaderin rahoittamassa hankkeessa tehdään Oulujoen ja Iijoen vesienhoitoalueelle sisävesien vesiviljelyn sijainninohjaussuunnitelma.
Hankkeen tavoitteena on ohjata vesiviljelytuotantoa ympäristön, vesiviljelyelinkeinon ja muiden vesien käyttömuotojen kannalta sopiville alueille ja näin helpottaa vesiviljelyyn vaadittavien ympäristölupien saantia.
Suunnitelman tarkoituksena on ohjata vesiviljelyelinkeinon sijoittumista, laitoskokoa ja laitoksissa käytettävää tekniikkaa – huomioiden laitosten aiheuttama ravinnekuormitus ja sen vaikutus vesistön tilaan.
Hankkeessa on otettu uudella, ainutlaatuisella tavalla alalla toimivat sidosryhmät mukaan suunnitteluun.
Hankealue toimii myös pilotti-alueena. Hankkeesta saatavien tietojen avulla voidaan arvioida, soveltuvatko käytetyt menetelmät koko Manner-Suomen sisävesille.
Sekä Oulujoen että Iijoen alueelta on pystytty kartoittamaan useita potentiaalisia sijoituspaikkoja, mutta näitä tarkennetaan vielä muun muassa ympäristön sietokyvyn mallintamisella.
Nähtäväksi jää, saadaanko hankkeen avulla tuotua kotimaiseen elintarviketuotantoon kaivattua kasvua.
Kirjoittaja toimii tutkijana Luonnonvarakeskuksen (LUKE) Luonnonvarat ja biotuotanto -yksikössä.