Puolustushallinnon ensi vuoden budjetissa pyritään turvaamaan kotimaisen puolustustarviketeollisuuden toimintaedellytykset, selviää valtiovarainministeriön budjettiehdotuksesta.
Kotimaiselta teollisuudelta tehtävien hankintojen osuutta pyritään lisäämään siten, että vuoden 2003 loppuun mennessä vähintään puolet puolustusmateriaalihankinnoista kohdistuu kotimaahan.
Tilaukset suunnataan ensisijaisesti strategisen iskun ennaltaehkäisyn ja torjunnan joukoille tarvittavaan materiaaliin.
Puolustusvoimia kehitetään hallituksen puolustuspoliittisen selonteon linjausten mukaisesti. Puolustusbudjetti on VM:n esityksessä tasan 10,2 miljardia markkaa eli 1,715 miljoonaa euroa.
Menot ovat nousseet viime vuodesta seitsemällä prosenttiyksiköllä. Menojen lisäys on tehty lähinnä puolustusvoimien määrärahoihin.
Muuten puolustushallinnon menot ovat vähentyneet lukuunottamatta kansainvälistä rauhanturvatoimintaa, jonka menot nousevat kuluvan vuoden tasosta peräti 30 prosenttiyksiköllä.
Vuonna 2002 rauhanturvatoiminnan menot ovat VM:n esityksessä 1,71 miljardia markkaa eli reilut 0,28 miljardia euroa.