Oulu Kuusen alla on ruostunut rautainen tuoli. Jonkin matkan päässä siitä on rautainen pitsiristi, johon on kirjoitettu vainajan synnyin- ja kuolinvuosi. Risti on 1800-luvulta ja todennäköisesti penkkikin.
"Ei ole varmaa tietoa, mikä on tuolin tarina", kertoo opas, arkkitehti Kaarina Niskala.
"Varmaan jonkun nuoruuden rakastettu", mietiskelee opastusta kuunteleva Heidi Kumpumäki laskeskellen maan povessa nukkuvan ikävuosia. "Suunnilleen kaksikymppinen, voisi ollakin."
Muistomerkkien salaisuuksia pohditaan ja paljastetaan Oulun hautausmaalla kesämaanantaisin. Kolmatta kesää järjestettävät kierrokset alkoivat kesäkuun puolessa välissä ja loppuvat 16.8. Tälläkin kertaa opas saa pitää esityksen täydelle salille.
"Sain tiedon, että teitä on tasan viisitoista", kertoo Oulun historian tuntija Niskala, ennen kuin ryhtyy tarkastamaan osanottajien lippuja.
Ilta-aurinkoon kokoontunut ryhmä koostuu pääosin keski-iän ylittäneistä naisista, mutta on joukossa jokunen mies ja parikymppisiäkin. Siri Törölä kertoo, että häntä kiinnostaa enemmän historia kuin kesäteatterit.
"En ole varsinaisesti kuullut, ketä tänne on haudattu, nythän sen näkee sitten."
Nina Markus on lähtenyt hautausmaalle Sirin pyynnöstä. "Jos ilmaantuu jotain kiinnostavaa, niin pitäähän sitä lähteä." "Eikä tämä ollut kovin kalliskaan", nuoret naiset pohtivat.
Maallisen
elämän kirjo
Hautausmaahan perehdytään kahden tunnin verran. Ensin käydään tutustumassa 1900-luvun alussa rakennettuun Vanhaan kappeliin. Sitten päästään haudoille.
Mahdollisia opastusreittejäkin on useita.
"Hiukan oppaastakin on kiinni, mihin on perehtynyt ja mistä kiinnostunut."
Tällä kierroksella käydään läpi Ståhleborgin, hautausmaan vanhaa osaa.
Vastaan tulee näyttelijöitä, kirjailijoita, merimiehiä, seurakunnan palvelijoita ja kauppiaita, jopa aikoinaan Suomen rikkain mies. Hautakivet ovat toisilla komeita, toisilla taas vaatimattomampia. Muistomerkin koosta riippumatta suurin osa kierroksen vainajista on jollain tavalla vaikuttanut Oulun, jopa koko valtakunnan, kehitykseen.
Mukavaa itikoista huolimatta
Oppaalla on kerrottavanaan niin virallisia kuin hauskojakin tietoja kivien alla nukkuvista ihmisistä. Yksinkertaisen kiven alla lepää Mikko Piippo, joka oli aikoinaan Oulussa toripoliisina. Vaikka mies ei ole torin rannassa seisovan patsaan malli, kerrotaan hänen olleen pyöreä, ja lupsakka persoona.
Torilla sattuneen autokolarin osapuolille hän oli kerran tokaissut: "sopikaa äkkiä, ennen kuin polliisi tullee". Ryhmääkin naurattaa, eikä kerta jää ainoaksi.
Myös tragiikka kukoistaa. Jossain vaiheessa kauhistellaan 1800-luvun nuoria morsiamia, tai pohditaan, miten kahdeksan lapsen äiti on kouluttanut yksin koko jälkipolvensa.
Lähes jokaisen muistomerkin kohdalla keskustellaan, missä kukakin on asunut.
Osa on myös henkilökohtaisesti tuntenut vastikään nukkuneen vainajan. Kierros päättyy Jamppa Tuomisen sukuhautakiven luo.
Osallistujat ovat tyytyväisiä, kiusaavista sääskistä huolimatta. Myös porukan nuorimmat kiittelevät kävelyretkeä. Naiset innostuvatkin pohtimaan kierroksen antia.
"En ollut aikaisemmin kuullut puolistakaan, ei suoraan ollut ketään tuttuja henkilöitä. Se rikkain mies oli mielenkiintoinen, ja muutenkin Oulun historiasta tarttui jotain matkaan", innostuu Siri Törölä.
"Niin ja ne köyhät kreivittäret", lisää Nina Markus. "Ehkä toisenkin kerran voisi vielä tulla", miettivät tyytyväiset nuoret naiset.