Keskustan ja perussuomalaisten keskuudessa on kotihoidontuesta noussut kova huuto. Hallituksen rakenneohjelman suurimpana uhkana nähdään tasa-arvoon pyrkivät linjaukset ja yksityiskohta työvoiman tarjonnan kasvattamisessa.
Puolueet pitävät röyhkeyden huippuna, että kotihoidontuki uskalletaan jatkossa kohdentaa puoliksi molemmille vanhemmille.
Milloin ihmeessä tasa-arvosta on tullut vihollinen? Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen ei sen sijaan ole nostanut verenpainetta.
Kotihoitorintamalta ei ole irronnut taputusta siitä, että tuen pituus säilyy ennallaan, isille tulee aito oikeus lastenhoitoon, tasa-arvo harppaa reilun askeleen ja kasvun edellytyksenä oleva työvoiman tarjonta kasvaa.
Uudistuksen motiivina on työvoiman tarjonnan lisääminen ja kotihoidontuen pitkäaikaisesta käytöstä aiheutuvat rakenteelliset haitat. Taloudessa on nähtävästi nyt niin kova paikka, että tasa-arvokin kelpaa uudistusten perusteeksi.
Kotihoitopuolueet hokevat mantraa siitä, että perheiden pitää saada itse päättää, miten vapaa ja tuki käytetään. On helppo löytää muitakin kohteita, joissa perheet mielellään päättäisivät, miten verorahat jaetaan.
Kuusi hallituspuoluetta, kristillisetkin hallituspaikan menettämisen pelossa, ovat sitä mieltä, että tukimuoto nykyisellään ei ole enää yhteiskunnan kokonaisedun mukainen.
Vuosien varrella on oppinut tulkitsemaan kremnologiaa siitä, mitä vaatimus perheiden valinnanvapaudesta ja oikeudesta valita lapsilleen sopiva hoitomuoto perimmältään merkitsee.
Vaatimukset lisävaihtoehdoista ja perheiden vapaasta oikeudesta päättää, miten yhteiskunnan lastenhoitoon uhraamat varat käytetään, on käytännössä ideologinen vaatimus siitä, että hoitovastuuta sälytetään kotiin ja sitä kautta naisille.
Päivähoidossa on jo tarjolla perhepäivähoito, kotihoito, julkinen päivähoito ja palveluseteli yksityiseen päivähoitoon. Tulossa on joustava hoitoraha. Äitiysvapaan jälkeen vanhempainvapaa on mahdollista puolittaa ja lisähoukutteena on vielä isäkuukausi.
Työlainsäädäntö puolestaan mahdollistaa kokoaikaisen tai osittaisen hoitovapaan ja vanhempainvapaan. Sairaan lapsen hoitoon on käytössä tilapäinen hoitovapaa ja perhesyistä myös muu vapaa.
Minkälaisia vaihtoehtoja ja valinnanvapautta vielä tarvitaan? Erilaisin kannustein on toki mahdollista kehittää kotiin saatavia palveluja vanhempien ollessa töissä.
Kyse ei voi olla sattumasta tai aidosta valinnanvapaudesta, kun yhteiskunnan tarjoamat palvelut ohjaavat lähinnä naisia kotiin. Tunteita herättävässä kotihoidontuessa yli 90 prosenttia käyttäjistä on naisia.
Kotona vierähtää helposti 8–9 vuotta, kun perheeseen syntyy muutamassa vuodessa kahdesta kolmeen lasta. Naiset palaavat tämän jälkeen työmarkkinoille ammattitaito vanhentuneena ja usein työttöminä.
On selvää, että pitkä poissaolo työelämästä ei aina mahdollista paluuta entisiin tehtäviin ja entisiin tuloihin. Ammatillinen asema on rakennettava uudestaan. Jos kotivuodet olisivat meriitti työmarkkinoilla, niin isät rynnistäisivät kotiin.
Tutkijat ovat vuosia varoitelleet pitkien kotihoitojaksojen varjopuolista. Ne ovat kuitenkin peittynet kotihoitohymistelyyn. Kotihoidontuki on pyhä lehmä, johon ei aiemmin ole uskallettu tarttua.
Käytännössä perheissä ei ole aina harkittu, mitä eri vaihtoehdot lopulta merkitsevät. Siksi onkin niin tärkeää, että nuoret parit jo lapsentekovaiheessa suunnittelevat, miten vanhempien työurat ja perhevelvollisuudet on tarkoitus tasata ja jakaa.
Tähän mennessä on osittain liu’uttu takaisin kotiäitiyhteiskuntaan, jossa pienet lapset päivähoitoon vieviä naisia on alettu katsoa karsaasti.
Kotihoitopuolueilla on kotihoidon puolituksen myötä tilaisuus todistaa, miten arvokkaana ne pitävät lasten kotihoitoa. No, kyseessähän on sitten aikanaan perheen oma valinta, jota on syytä kunnioittaa.