Ko­ti­hoi­don maksut häm­men­tä­vät

Uudet, huhtikuun alusta käyttöön otetut kotihoidon asiakasmaksut ovat aiheuttaneet runsaasti kyselyjä Oulun kaupungin sosiaali- ja terveystoimeen. Va. palveluyksikköpäällikkö Raija Raappana tiivistää uuden maksukäytännön perustuvan aikalaskutukseen aikaisemman käyntikertapohjaisen laskutuksen sijaan.

-

Uudet, huhtikuun alusta käyttöön otetut kotihoidon asiakasmaksut ovat aiheuttaneet runsaasti kyselyjä Oulun kaupungin sosiaali- ja terveystoimeen. Va. palveluyksikköpäällikkö Raija Raappana tiivistää uuden maksukäytännön perustuvan aikalaskutukseen aikaisemman käyntikertapohjaisen laskutuksen sijaan.

"Siirryimme aikalaskutukseen. Tässä järjestelmässä, jossa asiakas saa runsaasti palveluja, maksu usein alenee, kun harvemmin palveluja saavien kohdalla maksu nousee", Raappana sanoo ja kertoo sosiaalitoimessa lasketun kaupungin tulojen palvelumaksujen osalta muutoksen takia vähenevän muutaman kymmenentuhatta euroa vuodessa.



Muutos koskee yli tuhatta oululaista


Raappanan laskentaperuste on se, että usein kotipalvelun apua tarvitsevat eivät kuitenkaan ajallisesti vie pitkää aikaa kotipalveluhenkilöstöltä toisin kuin esimerkiksi ne asiakkaat, joiden kotiin tehdään esimerkiksi kerran viikossa useiden tuntien mittainen auttamiskäynti.

Sosiaali- ja terveystoimessa uudistusta pidetäänkin tältä osin jopa oikeudenmukaisuuskysymyksenä.

Raappanan mukaan laskutuksessa tapahtuva muutos koskee yli tuhatta oululaista. Muutospäätöksestä tiedottamisen jälkeen kyselyjä uusista maksuista on tullut kymmenkunta, sillä kyseisten henkilöiden kohdalla maksut nousevat huimasti.



Laskutuspäätökseen
voi hakea muutosta


Raappana muistuttaa, että ihmisillä on oikeus hakea sosiaali- ja terveyslautakunnan palvelutuotantojaostolta muutosta laskutuspäätökseen, jos he katsovat tulleensa kohdelluiksi väärin.

Raappana pitää maksuperusteiden muuttamista kaupungin strategioiden mukaisena, sillä todella paljon kotipalveluja tarvitsevien kohdalla kotiin hoito muuttuu edullisemmaksi.

Vähemmän palveluja saaneet henkilöt, joihin maksunkorotukset kohdistuvat, voivat vastaavasti arvioida palvelutarpeensa ja jopa vähentää kunnallisten palvelujen käyttöä. Tulevaisuudessa käytäntö voi ohjata kunnallisten palveluseteleiden käyttöön, Raappana arvioi.

Myös palveluasumisessa tulevat hinnantarkistukset eteen kesäkuun alussa. Eniten kyselyjä on aiheuttanut Uitto-koti, jossa korotusta perustellaan sillä, että tilojen vuokranantaja on nostanut hintoja. Toisaalta sosiaali- ja terveystoimi ei ole nostanut asumisesta perittäviä vuokria muutamaan vuoteen.

Niinpä asukkaan vuokra saattaa hypätä 148 eurosta 203 euroon kertahujauksella. Palvelukodeissa asukkaat maksavat erikseen hoidosta ja ruuasta.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä