Nurmeksen poliisi epäilee, että Juuan kunnan kotipalvelun määräaikainen kotiavustaja on yrittänyt kiristää vanhuksia ja varastanut heiltä rahaa.
40-vuotias nainen lähetti neljälle vanhukselle kirjeitä, joissa hän vaati yhteensä 7 000 euroa rahaa. Rahoja hän ei kuitenkaan saanut. Kirjeet lähetettiin loka-marraskuussa.
Saman naisen epäillään lisäksi varastaneen rahaa viideltä vanhukselta. Yhtä tapausta lukuunottamatta rikokset on tehty Juuan vanhustentalossa kesän ja syksyn aikana. Lisäksi tutkinnassa selvisi yli vuoden takainen rahavarkaus kotipalvelun toimistossa. Varkauksien yhteissumma on runsaat 700 euroa.
Naista epäillään varkauksien lisäksi muun muassa törkeän kiristyksen yrityksestä, kahdesta kiristyksen yrityksestä, petoksen yrityksestä ja laittomasta uhkauksesta.
Poliisin keskiviikkoisen tiedotteen mukaan epäilty jäi kiinni marraskuun alussa poliisin omien tutkimusten seurauksena. Juttu siirtyy syyteharkintaan tammikuun alkupuolella.