Taivalkosken Kostolla, Riitta-Maija ja Reino Kuikan pihapiirin pellolla määkivät talon kasvatit, mustat ja valkoiset lampaat. Olohuoneen kirjahyllyllä lampaat esittäytyvät keramiikkaisena ja huovutettuna, Rebekka-tyttären valmistamina. Perheen kissat puolestaan viettävät kissanpäiviä lampaantaljan päällä köllötellen.
Ei ole siis epäilystäkään etteikö olla oikealla lammasfarmilla.
Mutta mikä on saanut kaksi kaupunkilaista hakeutumaan syrjäiselle Koston perukalle, viisi vuotta autiona olleeseen taloon lammasfarmareiksi? Kuikan pariskunnan mielestä siinä oli Jumalan johdatusta.
"Olemme saaneet suuren siunauksen, kun Jumala ohjasi meidät maalle, kauniin luonnon keskelle", Reino Kuikka sanoo. Hän kertoo perheensä kuuluvan adventtiseurakuntaan. Heidän arvonsa ovat yksinkertaisessa elämässä, luontoa lähellä.
Kymmenisen vuotta sitten Kuikat huomasivat sattumalta, kun sanomalehdessä kaupattiin Taivalkoskella 60 hehtaarin metsätilaa. "Soittelin kuntaan ja kyselin, kasvaako peruna niin pohjoisessa", naureskelee Helsingissä syntynyt ja silloin Somerolla perheensä kanssa asunut Reino Kuikka.
Kaupat syntyivät. Viisi vuotta autiona olleiden rakennusten kunnostamisessa on riittänyt työtä.
"Vaikeuksissa Jumala on auttanut", pariskunta vakuuttaa.
Ympäristön pellot olivat pajuttuneet ja lähimetsät kaipasivat raivausta. Perunapellot tehtiin ihan alusta asti. "Traktorilla ajokin Reinon piti opetella", naureskelee Karkkilassa syntynyt Riitta-Maija Kuikka.
Hän työskenteli "entisessä elämässään" lastentarhanopettajana, Reino puolestaan itsenäisenä mainosgraafikkona ennen vapaaksi taiteilijaksi ryhtymistään.
Lammastaloudesta pariskunta kiinnostui, kun perheen kolmelle lapselle, 14- vuotiaalle Rebekalle, 12-vuotiaalle Samuelille ja 8-vuotiaalle Esterille hankittiin lemmikkilampaat ja pässi. Lampaat veivät perheen sydämen lempeällä luonnollaan.
"Raamatusta olemme saaneet lukea paljonkin lampaista ja karitsoista", Riitta-Maija kertoo. Kun Inkeellä asuva Ronkainen halusi lopettaa lammasyrityksensä, ostivat Kuikat häneltä 30 lammasta. Harrastuksena alkanut lampaiden hoito on kasvanut elinkeinoksi. Enimmillään niitä on ollut pari sataa.
"Periaatteemme on, että lampaat saavat elää onnellisen elämän, vapaan ja luonnonmukaisen. Ympäristö on rauhallinen ja eläimet saavat hyvän kohtelun. Huipputuotanto ei ole tärkeintä. Lampurin työllä on myös kasvattava merkitys", Kuikat kertovat.
"Aluksi oli riipaisevaa, kun lampaat piti luovuttaa teuraaksi, mutta kaikkeen tottuu. Elämä ja kuolema tulevat lähelle. Lapsetkin näkevät, että lemmikit voivat sairastua tai kuolla ja se tuo surua. Viemme itse lampaat teuraaksi naapurikuntaan ja tiedämme, miten siellä toimitaan. Se helpottaa luopumistamme", Riitta-Maija pohdiskelee.
Kuikkien kaikki lampaat ovat suomenlampaita. Rotua pidetään vaatimattomana kotieläimenä, joka selviää vähällä ravinnolla karuissakin oloissa. Lammas hoitaa ympäristöä ja muuttaa maisemaa kaluamalla pellot, ja osan puistakin, puhtaiksi. Lampaat pärjäävät ulkona talvellakin. "Raivasimme ruokapaikkoja pajuttuneista pelloista ja tihentyneistä metsistä", Kuikat kertovat. Synnyttäville uuhille ja karitsoille sekä sairastuneille täytyy olla lämmin suoja. Karitsointilampola on juuri valmistumassa.
Riitta-Maijan ja Reinon lammastilan tärkein tuote on liha. Pariskunta kertoo juuri vieneensä Pudasjärvelle toistakymmentä uuhta teuraaksi. Tarkoituksena on vähentää uuhien määrän seitsemäänkymmeneen.
"Teurastamolla on kehuttu, että lampaittemme liha on erikoisen hyvää. Uskon sen johtuvan siitä, että lampaat saavat olla vapaana ulkona ympäri vuoden ja luonnonrehulla. Talvisin ne syövät ostorehua", Reino Kuikka kertoo.
"Suomenlampaan villa on arvostettua ja menee hyvin kaupaksi. Yleensä keritseminen tehdään kaksi kertaa vuodessa. Nahka on yksi tuote, johon aiomme tulevaisuudessa panosta enemmän. Se tietää lisää opiskelua", Riitta-Maija jatkaa.